Kyröläiset ovat rakentaneet jo kolme kotia Raaheen, joka liikuttaa ja jossa kaikki tarpeellinen on lähellä: ”Täällä on pisimmilläänkin kaikki vartin päässä”

Raahe on satsannut suuresti kaikenikäisten harrastustoimintaan, harrastuspaikkoihin ja turvallisiin kulkuyhteyksiin. Kyröläisten perhe kehuu Raahen pikkukaupunkimaista idylliä, jossa kuitenkin runsaat palvelut ja harrastukset ovat lähellä niin kuin suurissakin kaupungeissa – toisinaan jopa lähempänä.

Perhe liikunta-aktiviteettien äärellä liikuntasalissa.
Antinkankaan monitoimitalo harrastusmahdollisuuksineen liikuttaa koko perhettä.

Tomi Kyröläinen potkii palloa yhdessä 8-vuotiaan Onni-poikansa kanssa uudehkon Antinkankaan monitoimitalon liikuntasalissa, jonka välittömään läheisyyteen Kyröläisten omakotitalo on valmistunut vain kahta viikkoa aiemmin.

Loppusilausta odotteleva mutta jo asuinkelpoinen omakotitalo Pyhtilässä on peräti kolmas Tomin ja hänen vaimonsa Kirsin taloprojekti Raahessa, eikä muutto muualle ole ollut rakennusintoiselle pariskunnalle edes todellinen vaihtoehto.

”Kirsi on joskus pohtinut, pitäisikö muuttaa Ouluun, mutta keskustelu on jäänyt siihen. Täällä on kuitenkin oma rauha, väljyyttä ja työt – kaikki lähellä. Ei tule tunnetta, että jäisi mistään paitsi”, Tomi erittelee Raahen hyviä puolia.

Syntyperäisten raahelaisten kotiseuturakkaus ei ole karissut edes muualle tehtyjen lyhyiden piipahdusten myötä, päinvastoin. Se, että Raahe on riittävän iso tarjoamaan riittävät palvelut ja aktiviteetit mutta riittävän pieni tuomaan ne lähelle kaupunkilaisia, on jotain, mitä perheellisenä on opittu toden teolla arvostamaan.

Nelihenkinen perhe.
Kyröläiset nauttivat Raahen rauhasta ja turvallisesta ilmapiiristä, mutta eivät pidä kotikaupunkiaan mitenkään unisena: harrastamiseen ja tekemiseen riittää mahdollisuuksia.

”Täällä on lyhyt matka kaikkialle, kuten kauppoihin ja lasten harrastuksiin. Perheellisenä sitä erityisesti arvostaa turvallisuutta, kun kouluille ja harrastuksiin vievät pyörä- ja kävelytiet ovat viimeisen päälle kunnossa. Matkat sujuvat siis luottavaisin mielin”, Tomi kertaa.

Rauhallinen Raahe vetää puoleensa – uusia ja vanhoja asukkeja

Kyröläisten ensimmäinen omakotitalo valmistui muutaman kilometrin päähän nykyisestä vuonna 2009. Tuolloin rakentamiseen päädyttiin, kun asuntomarkkinoilta ei tahtonut millään löytyä sopivaa valmista kotia. Kuuden vuoden asumisen jälkeen Kirsin kuitenkin valtasi talokuume.

”Se kuume ei talttunut millään. Asetin sitten ehdon, että kokeillaan ja jollei tämä talo mene puolessa vuodessa määrätyllä hinnalla kaupaksi, voidaan talohaaveet unohtaa”, Tomi muistelee.

Sanojen jatkeeksi kuulutettiin tekoja kuitenkin varsin pian, vuosi oli 2018.

”Se talo meni kovahkolla pyyntihinnalla kaupaksi kolmessa päivässä. Tulikin kiire alkaa suunnitella uutta projektia”, hän naurahtaa.

Seuraavaa taloa päästiin kuitenkin jouhevasti rakentamaan jälleen kerran muutaman kilometrin päähän.

Nykyiseen asuntoon muuttoa puolestaan edelsi tällä kertaa isännän päähänpisto vielä yhdestä taloprojektista, sillä ”vielä yksi oli pakko elämässään tehdä”.

Kirsi ja lähipiiri vastustelivat ajatusta lähes uuden talon myynnistä ja rakennusaikeista, mutta kun toinen talo kävi kaupaksi ennen ensimmäistäkään asuntonäyttöä, oli kaikkien asennoiduttava siihen, että edessä häämötti vielä yksi rakennusprojekti, joka siis valmistui tänä keväänä Antinkankaan monitoimitalon tuntumaan.

Lapsi hiihtämässä lähiladulla talvisessa Raahessa.
Liikuntapaikkojen helppo saavutettavuus madaltaa kynnystä lähteä liikkeelle, mitä ajatusta ilmentävät keskustan liepeillä pujottelevat puistoladut.

Uuden tontin kohdallakin kävi tuuri, kun arvonnassa osui kohdalle juuri se palsta, josta perhe haaveilikin. Aiempien asuntojen suosio puolestaan hämmensi Kyröläisiä, muttei tullut täytenä yllätyksenä.

”Pyhtilä ja Raahe ylipäätään ovat varmasti Oulua myöten haluttua seutua. Täällä todellakin on kaikki palvelut, jotka perheellinen tarvitsee, mutta luulen, että myös asumisen edullisuus täällä houkuttelee”, Kyröläinen arvelee viitaten Raahen kiinteistökustannuksiin, jotka kuuluvat maan matalimpiin.

Kaikki, mitä aktiivinen perhe tarvitsee

Kyröläiset ovat aktiivisia liikkujia ja osaavat siksi antaa arvoa Raahen liikuntatarjonnalle. Isä-Tomi käy pelaamassa jäähallin harrastevuoroilla jääkiekkoa ja kakkosluokkalainen Onni puolestaan kokeilee innokkaasti kaikkea, mutta aika vierii enimmäkseen jääkiekon ja pesäpallon parissa. Kolme vuotta täyttävä kuopus Nooakin saanee luistimet jalkaansa jo ensi talvena.

Raahe on satsannut tuntuvasti lähiliikuntamahdollisuuksiin, mistä Antinkankaan kaltaiset monitoimitalot ovat näkyvä esimerkki. Sisäpelimahdollisuuksien lisäksi ulkona riittää pelikenttiä, innokkaita kanssaliikkujia sekä Tomin sanoin ”kaikenlaisia vimpaimia ja laitteita”, joita perhe innokkaasti hyödyntää.

”Pyhtilässä asuu aivan keskellä kaikkea ja jopa frisbeegolfratakin on lähellä. Kun keskustaan lähtee asioille, tulee aina jopa yllätyksenä, että nytkö sitä ollaan jo perillä”, Tomi tokaisee.

”Raahe liikuttaa kaikkia vauvasta vaariin”

Raahen kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala hymähtää tyytyväisesti kuullessaan, kuinka kaupungin panostukset lähiliikuntamahdollisuuksiin ovat onnistuneesti luovineet osaksi kaupunkilaisten elämää.

”Tavoitteemme on, että Raahessa kaikki on vartin päässä – siitä on kyse lähiliikunnassa. Me pyrimme Raahessa liikuttamaan kaikkia vauvasta vaariin”, Ojala avaa kaupungin visiota.

Monitoimitalojen ohella lähiliikuntamahdollisuuksia pyritään tarjoamaan muun muassa helposti saavutettavien luontopolkujen ja pyöräily- sekä lenkkipolkujen muodossa. Talvisin kaupunkilaisia palvelee Raahen oma erikoisuus: puistoladut, jotka mahdollistavat laajaan latuverkostoon liittymisen jo keskustan liepeiltä ja sivakoinnin aina palkituille meriladuille sekä hieman sivummalla sijaitseville kilpaladuille saakka.

Liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala korispallon kanssa.
Alun perin pohjoispohjanmaalainen Toni Ojala asui ennen Raaheen muuttamistaan pääkaupunkiseudulla. Hänen mielestään Raahe tarjoaa samat laadukkaat elämisen perusedellytykset kuin pääkaupunkiseutukin – sillä erotuksella, että Raahessa pelataan laadukasta pesäpalloa.

Tärkeää on paitsi liikuntapalveluiden saavutettavuus myös niiden laatu ja monipuolisuus. Yhtä olennaista on jatkuva tarjonnan kehittäminen, mistä Kuntokeidas Vesipekka on oiva esimerkki.

”Vesipekka on kaupunkimme ylpeys ja terveysliikuntakeskuksessa vierailee 200 000 ihmistä vuosittain. Keskus myös henkii kaupunkimme yhden luukun taktiikkaa erinomaisesti, sillä se kerää laajan joukon eri palveluita ja harrasteita saman katon alle aina uinnista, palloiluun ja keilailuun”, Ojala valottaa.

Raahe ei kavahda kunnianhimoisiakaan kehitysprojekteja, ja käynnissä on hankkeita nykyisten urheilupuistojen kehittämiseksi, mutta myös kansallisen tason kilpaurheilu- sekä tapahtumatoimintaa palveleva monitoimihallihanke.

Harrastamista tuetaan: 100 harrastekerhoa koululaisia aktivoimassa

Liikuntaa Raahessa harrastetaan niin kuntoilu- kuin kilpailumielessäkin. Tavoitteellista urheilua edustaa kaupungin Superpesis-ylpeys PattU junioritoimintoineen, mutta niin ikään jalkapallon ja jääkiekon saralla junioritoiminta antaa eväät mennä pitkälle.

Esimerkiksi raahelaisen kiekkokoulun kasvatit Joonas Donskoi ja Miikka Salomäki ovat tehneet kotikaupunkiaan tunnetuksi kansainvälisilläkin areenoilla.

Lapsia pallopelikentällä.
Pallopelikentät kuuluvat olennaisena osana Raahen lähiliikuntaverkostoon.

Oli liikunta tavoitteellista tai ei, Raahe haluaa huolehtia ensisijaisesti kaupunkilaisten hyvinvoinnista.

”Raahessa liikuntapalvelut ja -vuorot ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta maksuttomia alle 18-vuotiaille. Kansaterveys lähtee lapsista ja siksi haluamme auttaa nuoria valamaan vankan perustan hyvinvoinnillensa”, Ojala kertoo.

Esimerkiksi lapsen ensimmäinen kiekkokoulukausi on Raahessa ilmainen, mistä Kyröläistenkin perhe osoittaa kiitoksensa kaupungille. Kaupunki tarjoaa kuitenkin harrastusmahdollisuuksia muuallakin kuin liikunnan parissa.

Raahe-opiston laaja kurssitarjonta on kaikenikäisten kaupunkilaisten ulottuvilla, ja laaja kerhotoiminta kannustaa puolestaan koululaisia harrastamaan.

Syksyllä starttaava harrastekerhotoiminta käsittää peräti 100 erilaista kerhoa esimerkiksi eläinharrastamisen, eräilyn ja kulttuurin saralla, ja kerhot asettuvat koulupäivän luontevaksi jatkoksi.

”Tuomme harrastamisen heti lasten kouluarkeen ja tarjoamme jokaiselle jotain mielekästä. Osallistuminen, osallisuus ja aktiivisuus luovat hyvinvointia niin koululaisille kuin heidän perheilleenkin”, Ojala päättää.

Tutustu Raahen kaupungin tonttitarjontaan Tonttipörssissä. Lisätietoja oman tontin ostamisesta ja vuokraamisesta löytyy tontit-sivulta.

Juttu on julkaistu alun perin natiiviartikkelina Kalevan verkkolehdessä toukokuussa 2022.

Päivämäärä