Joulunavaus saa raahelaiset liikkeelle

Raahen kaupungin joulunavaus sai taas mukavasti raahelaiset liikkeelle marraskuussa 2020. Härkätorinpuiston puissa syttyivät perinteisesti erilaiset jouluvalot, joista saadaan tänäkin vuonna äänestää kauneimpia valoja.

Ihmisiä jouluasuun puetussa Härkätorin puistossa.

Tähän vuoden aikaan kiva harrastus onkin erilaisten jouluvalojen ja muiden koristeiden bongaaminen, kun niitä ilmestyy pikkuhiljaa lisää kaupungille sekä kotien ikkunoihin ja pihoille. Kävelykadun lumihiutalevalot ovat yksi omista suosikeistani, ne tuovat talven tuntua ja tunnelmaa, vaikka lunta ei maassa paljon olisikaan.

Ihmisiä Härkätorin puistossa ilotulitusta katsomassa.

Tunnelmallista joulun odotusta ja rauhallista joulun aikaa joka kotiin!

Toivottaa yksi jouluhössö kotonakuuhkaaja.

–Riikka

Kirjoittaja on raahelainen, Pattijoen kaupunginosassa asuva perheenäiti. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020 osana silloista asukasmarkkinointikampanjaa.

Päivämäärä