Maritta palasi juurilleen ja löysi Raahesta rauhan – ”Täällä on ihania ihmisiä ja tunnen olevani hyväksytty”

Istumme Marittan kotona Wanhan Raahen sydämessä kirkon kupeessa. Tämä on se paikka, jonne hän syksyllä 2019 muutti sen jälkeen, kun oli pakannut autoonsa lempikirjansa sekä kaikista rakkaimmat tavaransa ja ajanut 658 kilometriä pohjoiseen, vanhalle kotipaikkakunnalleen.

Asunto on Marittalle täydellinen, siitä löytyy kaikki mitä hän tarvitsee, ei yhtään enempää. Miljöö on rauhallinen, kotoisa ja näkymä ikkunasta kirkolle on pysähdyttävän kaunis jokaisena vuodenaikana. Elämästä Raahen vanhassa kaupungissa nauttii Marittan ohella myös hänen vuoden ikäinen Ami-koiransa.

Juuri nyt Maritta vaikuttaa varsin tyytyväiseltä elämäänsä ja oloonsa. Aina ei ole ollut niin: Raaheen palaaminen kietoutuu isoon elämänmuutokseen ja henkilökohtaisiin oivalluksiin, joiden seurauksena Maritta on oppinut – jos ei nyt aivan rakastamaan – niin ainakin pitämään huolta itsestään. Maritta kuvailee kulkeneensa kahdessa vuoden ison, ison matkan ja palanneen juurilleen.

Olen sitä mieltä, että tyttö voi lähteä Raahesta mutta Raahe ei tytöstä.

Ensimmäiset kahdeksan kuukautta elämästään Maritta asui Wanhassa Raahessa, ja sen jälkeinen koti löytyi Saloisista, pienestä maalaistalosta, jonka maanläheisessä ympäristössä hän vietti elämänsä alun ratkaisevat vuodet. Pieni Maritta koki olevansa vapaa, hän sai kulkea minne tykkäsi, ja tästä ajasta hänelle jäi vapauden kaipuu, joka lopulta sai hänet palaamaan kotikonnuilleen vuosikymmenten jälkeen, kun elämä etelässä alkoi ahdistaa. Taustalla oli pitkä rivi työntäyteisiä vuosia, pitkiä päiviä ja muita hektisen arjen tuomia huolia.

Maritta kertoo, että oikeastaan hän ajatteli tulevansa Raaheen kuolemaan, mutta toisin kävi, sillä täällä hän löysikin elämän. Haastava elämänjakso ratkesi siten, että muutettuaan Raaheen, toisenlaiseen ympäristöön, täällä olikin hyvä olla ja asiat alkoivat lutviutua.

Hymyilevä nainen istuu kotonaan kahvikuppi kädessään.
Maritta on varsin tyytyväinen elämäänsä Raahessa. Kuva: Tarmo Somero.

Terveydenhuollon palvelut ovat poikkeuksellisen hyvät – ”Täältä ei uskalla lähteä pois!”

Uusi alku Raahessa oli silti vaiherikas. Eräänä päivänä Maritta tunsi huonoa oloa ja aavisti, että nyt on jotain pielessä. Oli soitettava päivystykseen. Apu saapui nopeasti, ambulanssi tuli hakemaan hänet neljän minuutin kuluttua soitosta.

Päivystyksessä ystävälliset lääkärit ja hoitajat ottivat hänet heti vastaan. Tutkimuksissa selvisi, että Marittalla on yleinen verenmyrkytys, jonka vuoksi hänet oli siirrettävä aluksi jatkohoitoon Ouluun ja myöhemmin takaisin Raaheen.

Kosketus alueen terveydenhuollon palveluihin oli Marittalle silmät avaava kokemus. Hän kertoo tunteneensa, kuinka koko henkilökunta antoi hänelle huomionsa, hoito oli hyvää ja henkilökunta näytti tietävän mitä tekee. Kommunikaatio eri ammattiryhmien kesken oli erittäin toimivaa.

Terveydenhuolto on täällä fantastista, ja potilas tulee kuulluksi ihan eri tavalla kuin suuressa maailmassa. Ero aiempaan oli niin merkittävä, että luulin kuolleeni ja päässeeni taivaaseen!

30 vuotta oman yrityksensä kautta suuryritysten ja isojen organisaatioiden työyhteisöjen kehitystä, tiedonkulkua ja kommunikointia Suomessa ja maailmalla kouluttanut Maritta näkee, että se mihin hän oli koulutuksillaan suurissa it- ja insinööritoimistoissa pyrkinyt, toimii käytännössä tämän alueen terveydenhuollossa. Se ei hänen mukaansa ole itsestäänselvyys kaikilla pienemmillä paikkakunnillakaan.

Hyviä kokemuksia on kertynyt myös eläinlääkäripalveluista, joita hän on tarvinnut touhukkaan Ami-koiransa vuoksi – Amille kun on maistunut välillä suurin piirtein kaikki, mitä Maritta on käsitellyt; niin kynät, silmälasit kuin kengätkin!

Täydellinen ympäristö kirjoittamiselle ja lukemiselle – ”Olen ikuinen opiskelija”

Maritta kuvailee itseään ikuiseksi opiskelijaksi. Tällä hetkellä hän opiskelee ranskaa ja psykologiaa, tarkemmin kehityspsykologiaa.

– Tulin tänne nimenomaan kirjoittamaan ja lukemaan. Perhe ja ystävät ovat maailmalla, ja saan pidettyä heihin yhteyttä verkon välityksellä. Se on vaivatonta, sillä verkkoyhteydet toimivat täällä erittäin hyvin.

Maritta kuvailee Wanhaa Raahea täydelliseksi ympäristöksi hänelle ja iloitsee siitä, että vanha puu-Raahe on saatu säilytettyä ja entisaikojen vanhan hävittämisen aalto käännettyä.

Tunnelma täällä on mitä parhain. On ihana kävellä ja istahtaa penkille kauniiden istutusten äärelle.

Raahen vanhan kaupungin yhteisössä Maritta aistii jotain samaa kuin amerikkalaisessa Harper’s Ferryssä, joka on historiallisesti merkittävä pikkukaupunki Länsi-Virginiassa.

– Langin Kauppahuone on Wanhan Raahen kruununjalokivi. Kun esittelen ystävilleni Wanhaa Raahea, käytän heitä aina Langilla. Jos jotain saisin toivoa lisää, niin täällä voisi olla pieni suutari jossain ja muita pieniä liikkeitä.

Maritta nauttii suuresti myös ranta-alueen kauniista miljöistä ja pysähtyy usein ihastelemaan merta kalliokiville.

Näkymä Marittan ikkunasta kirkonmäelle.
Wanha Raahe tarjoaa Marittalle täydellisen ympäristön lukemiselle ja kirjoittamiselle. Kuva: Tarmo Somero.

Maritta kokee Raahessa olonsa hyvin turvalliseksi – ”Mitä ikinä tuleekin, täältä löytyy apu ja ihmisiä, jotka auttavat”

Maritta kiittelee paikallisilta yrittäjiltä saamaansa palvelua. Hän kokee, että ihmiset ovat täällä ylpeitä osaamisestaan ja että asiakas saa hyvää palvelua asiakkaan tarpeeseen keskittyen. Ja jos itsellä ei valikoimassa jotain tuotetta tai palvelua ole, niin ohjataan ystävällisesti eteenpäin toisaalle.

Monella paikkakunnalla olen tottunut jopa töykeään ja tylyyn palveluun. Täällä tämä on minusta ihanteellista ja palvelu on rehellistä. Minulla on täällä hyvin turvallinen olo. Mitä ikinä tuleekin, täältä löytyy apu ja ihmisiä, jotka auttavat.

Paikkakunnan palveluista Marittan suosikkeja ovat mm. loistavat kirpputorit sekä ihana, pääkaupunkiseudun hintoihin verrattuna puolet halvempi kampaaja. Maritta on tykästynyt myös moneen pieneen putiikkiin: hienoon kenkäkauppaan, uuteen kirjakauppaan, jossa hän on mukana mesenaattina, sekä laadukkaaseen lastenvaateliikkeeseen.

Maritta on havahtunut myös siihen, kuinka tuntemattomat ihmiset auttavat Raahessa toisiaan pyyteettömästi. Tämän vuoden helmikuussa hän liukastui talvisella kävelyreissullaan ja reväytti nivelsiteensä, joten Ami-koiralle oli saatava jostain pikaisesti ulkoiluttamisapua. Yksi soitto löytöeläinkodille ratkaisi tilanteen ja löytyi vapaaehtoinen, jonka yhteiset ulkoilureissut Amin kanssa ovat jatkuneet, vaikka koiran emännän revähdys on parantunut jo aikoja sitten!

Hieno juttu Marittan mielestä on myös uusi Facebookin Koirapuistokaverit-ryhmä. Siellä kun laittaa kyselyä, että lähtisikö joku seuraksi koirapuistoreissulle, niin ei mene kuin pikku hetki, kun joku ilmoittautuu mukaan. Koirapuisto onkin Marittan Ami-koiran suosikkipaikkoja, jossa piipahdetaan tuon tuosta.

Muutenkin Maritta kokee, että raahelaiset ovat mukavia ja helposti lähestyttäviä. Koiran kanssa liikkuessa saa helposti uusia kavereita, kun ihmiset pysähtyvät rapsuttamaan koiraa.

– Kerron aina, että koiraa saa jututtaa – ja minua myös! Täällä on ihania ihmisiä ja tunnen olevani hyväksytty. Ei tarvitse esittää olevansa jotain muuta.

”Tehdäänkö raahet” – Marittan elämänmuutoksesta tuli melkein jo käsite

Ystäväpiirilleen Maritta on hehkuttanut elämänmuutostaan ja uutta elämäänsä Raahessa. Kun etelässä elävien ystävien kesken jutellaan arkeen liittyvistä ongelmista, on tullut jo tavaksi heittää, että pitäisikö heidänkin Marittan tavoin ”tehdä raahet”, eli lähteä pohjoisemmaksi väljemmille vesille.

Maritta muistuttaa, että aina se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista ihmisten elämäntilanteisiin liittyvien sitoumusten ja työn vuoksi.

Minusta hyvä elämä on täällä. On turvallista, Raahe on hallittava, ihmisen kokoinen kaupunki. Palvelut ja kaupat ovat lähellä. Toimivien nettiyhteyksien avulla koko maailma on samalla avoinna.

Myös Marittan 8- ja 10-vuotiaat lapsenlapset ovat rakastuneet rauhalliseen ja sopivan kokoiseen Raaheen. Maritta kertoo voivansa turvallisin mielin päästää heidät kesälomareissuillaan pyöräilemään sekä käymään ostoksilla keskustan marketissa ja rannan jäätelökioskilla omatoimisesti. Rantaan huristelee pyörällä vain parissa minuutissa, ja takaisin kotiin Marittalle he osaavat suunnistaa vaivatta kirkontornia seuraten.

Kansainvälistä koulua käyvien tyttöjen äidinkieli on englanti, mutta Marittaa ilahduttaa suuresti se, että Raahe on sytyttänyt tytöissä kipinän suomen kielen oppimiseen. Onnistumisen kokemuksia suomeksi asioimisessa onkin jo kertynyt mm. kesäisillä jäätelönostoreissuilla.

Maritta kertoo, että hänen lastenlastensa kokemus Raahesta on sama kuin hänellä itsellään: Täällä ei ole vieraskyräilyä, vaan lastenkin on helppoa jutella vieraan kanssa. Ja se tuntuu onnistuvan, vaikka täysin yhteistä kieltä ei vielä olisikaan!

Kesäinen Myhrbergin puisto.
Kävelyreissuilla on hyvä pysähtyä Raahen viehättäviin korttelipuistoihin. Kuva: Tanja Marjala.

”Ympäristö mahdollisti muutokseni”

On kulunut kaksi vuotta siitä, kun Maritta käänsi autonsa nokan kohti pohjoista ja vanhaa kotikaupunkiaan. Valintaansa hän on perin tyytyväinen.

– Olen saanut keskittyä täällä itseeni ja tehdä työtä itseni kanssa. Rauha, tuki ja tämä ympäristö ovat mahdollistaneet sen. Olen tullut kotiin.

Teksti: Tarmo Somero, 2021.

Marittan kirjoituksia Raahelaisten tarinoissa

Päivämäärä