Katupölykausi on alkanut
Katupölykausi on alkanut
Ilmanlaadun mittausasemilla on havaittu hengitettävien hiukkasten pitoisuuden nousua, mikä osoittaa, että katupölykausi on alkanut. Vuorokausipitoisuuden raja-arvon ylityksiä ei ole kuitenkaan vielä tälle vuodelle mitattu.
Sääolosuhteet vaikuttavat voimakkaasti katupölytilanteeseen. Viime päivinä vallinnut kuiva ja tuulinen sää sekä sulat tiet ovat aiheuttaneet sen, että talven aikana liukkauden vähentämiseksi kaduille sekä jalkakäytäville levitetty hiekoitushiekka on noussut kaduilta ilmaan liikenteen ja tuulen vaikutuksesta. Katupölykausi tulee jatkumaan siihen saakka, kunnes kadut on saatu puhdistettua. Kaupunki aloittaa katujen puhdistamiset heti, kun yöpakkaset ovat loppuneet.
Raahen kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä on määräyksiä hiekoitushiekan poistamisesta:
- Kiinteistön haltijan tai kunnossapitovelvollisen tulee poistaa hiekoitushiekka tai vastaava mahdollisimman nopeasti, esimerkiksi keväisin katujen kuivumisen jälkeen. Liikenneväylät, pihat ja pysäköintialueet tulee puhdistaa ja pestä tarvittaessa muulloinkin kuin keväisin, mikäli niistä aiheutuu haitallista pölyämistä. Pesu tulee tehdä siten, ettei hulevesiviemäriin joudu hiekkaa.
- Hiekoitushiekan koneellisen poistamisen tai muun koneellisen kunnossapito- ja puhtaanapitotyön aikana on huolehdittava riittävästä pölyntorjunnasta esimerkiksi kastelemalla puhdistettava alue tarvittaessa tai suorittamalla työ pintojen ollessa märkiä sateesta tai sulamisvesistä.
- Lehtipuhaltimien käyttö kuivan hiekoitushiekan poistamiseen on kielletty
Hiukkasten aiheuttamille terveyshaitoille herkkiä ovat lapset, vanhukset ja hengitys- ja sydäntauteja sairastavat. Korkeat hiukkaspitoisuudet aiheuttavat mm. nuhaa, yskää ja silmien ärtymistä, lisäävät astmakohtauksia, heikentävät keuhkojen toimintakykyä ja lisäävät hengitystulehduksia. Terveyshaittoja voi vähentää välttämällä liikkumista ja pidempiaikaista oleskelua vilkkaiden teiden läheisyydessä. FFP2-kasvomaskin käyttö suojaa myös katupölyltä. Maskia kannattaa käyttää, jos ei voi välttää vilkkaasti liikennöityjä alueita.
Eri kaupunkien ilmanlaatua voi tarkkailla reaaliaikaisesti Ilmatieteenlaitoksen Ilmanlaatu Suomessa -sivuilta: http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu
Kuntatekniikka ja ympäristövalvonta
