Raahen kirja- ja levymessut 15.-20.9.2025
Raahen kirja- ja levymessut 15.-20.9.2025
Raahelaisten kirjafestivaali on laajentunut ohjelmistoltaan jälleen lähes koko viikon mittaiseksi, minkä lisäksi uutena elementtinä on tullut mukaan levyjen myyntitapahtuma. Varsinaista messupäivää vietetään Raahen kaupunginkirjastolla lauantaina 20.9. klo 9.30-16, mutta pitkin viikkoa on erilaista kirjallista ohjelmaa, kuten teatteria, kuvataidetta, luentoja ja tapahtumia. Ohjelmisto on tutustuttavissa osoitteessa https://tapahtumataloraahe.fi/kirjamessut
Viikon ohjelma alkaa maanantaina 15.9. Raahen kirjaklubin Lukupiirillä Kruununmakasiinimuseossa, jossa käsittelyssä on kirjamessuille vieraaksi saapuvan Silvia Hosseinin Kirjallisuuden kiihottava historia.
Tiistaina 16.9. kello 18 Tapahtumatalo Raahessa pääsee osallistumaan Pöökö ja Mysteerin kesävieraat -sanataidetuokioon. Tuokion kesto on n. 30 min ja se sopii parhaita 5–8-vuotiaille. Sanataidetuokion lisäksi Raahesalin aulagalleriassa voi tutustua samannimiseen näyttelyyn, joka esittelee Sari Airolan kuvituksia. Näyttelyyn liittyy myös tehtäväpaketti, jonka voi käydä tekemässä Tapahtumatalo Raahen aukioloaikoina syyskuun aikana.
Keskiviikkona 17.9. on Raahen matkailuoppaiden Kirjailijakierroksen vuoro. Lähtö on kaupunginkirjastolta klo 17 ja kierroksen aikana tutustutaan raahelaisiin kirjailijoihin ja Raahe-aiheiseen kirjallisuuteen. Reitti kulkee pitkin Wanhan Raahen katuja, ja välillä pysähdytään kuulemaan vaikkapa Samuli Paulaharjun muistiinpanoja Raahesta tai Risto Sassalin runoja. Tunnin kestävä kierros myös päättyy kaupunginkirjastolle, sillä klo 18.15 alkaen pääsee musiikkitieteen tohtori Marko Niemelän kanssa kuuntelemaan kuvia. Niemelän johdolla katsellaan yhdessä Raahe-aiheisia valokuvia ja pohditaan rennossa hengessä, millaisia muistoja, tunnelmia ja äänimaisemia kuvat voivat välittää.
Torstaina 18.9. Tapahtumatalo Raahessa on luennon vuoro kello 18 alkaen, kun Raahe-opiston ja Raahen museon järjestämä Paikallishistorian luentosarja alkaa. Eija Turunen luennoi otsikolla Mikä mies se Myhrberg oikein oli? Mikäli haluat varmistaa paikkasi Fregatti-saliin, ilmoittaudu etukäteen osoitteessa https://uusi.opistopalvelut.fi/raahe/fi/ Luennolle voi osallistua myös etänä Teamsin välityksellä, linkki Teamsiin löytyy opiston verkkokaupasta luennon kohdalta.
Perjantaina 19.9. klo 17.30 Raahen kaupunginkirjastolle saapuu vieraaksi runoilija, tietokirjailija, toimittaja, kirjoittajakouluttaja ja Parkko Kustannuksen kustantaja Tommi Parkko. Turun Kirjamessuilla Parkko palkittiin syksyllä 2024 merkittävästä työstä käännösrunouden kustantajana. Parkon sitkeä kulttuurityö on tuonut suomalaisten ulottuville runoutta monilta eri kielialueilta. Parkko puhuu perjantai-iltana kirjastolla – mistäpä muusta kuin – runoudesta. Parkkoa voi tavata myös lauantaipäivän mittaan itse messutapahtumassa.
Lasten kanssa kannattaa suunnistaa perjantai-iltana Raahen Teatterille, missä on luvassa lastenteatteria: kajaanilainen Vaara-kollektiivi tuo esityksensä Prinsessa Pikkiriikki – kaikkea muuta kuin tavallinen prinsessa! Seikkailuesitys perustuu Hannele Lampelan samannimiseen lastenkirjaan ja se soveltuu 4–9-vuotiaille. Liput ovat myynnissä Raahesalin lipunmyynnissä.
Lauantai 20.9. on perinteiseen tapaan varsinainen messupäivä ja tänä vuonna kirjojen ostamisen lisäksi kannattaa myös levyharrastajien suunnata kaupunginkirjastolle. Kirjailija- ja muusikkovieraiksi saapuvat dekkaristi ja käsikirjoittaja Matti Laine, kirjailija, opettaja ja kirjallisuustoimittaja Silvia Hosseini, kirjailijat Laura Juntunen sekä J. P. Laitinen, minkä lisäksi musiikki- ja kirjavieraaksi saadaan myös muusikko Kari Nylander.
Ensimmäisenä vieraana klo 10 on mm. Elias Vitikka -dekkarisarjasta tunnettu Matti Laine. Hän on käsikirjoittanut mm. palkitun Paratiisi-sarjan, minkä lisäksi hän toimii pääkirjoittajana Islannissa kevättalvella kuvattavassa, Satu Rämön kirjaan perustuvassa rikossarjassa Hildur. Lainetta haastattelee informaatikko Anna Kippola.
Silvia Hosseini on haastateltavana kello 11.30. Hosseini on kirjailija, opettaja ja kirjallisuustoimittaja. Häneltä ovat ilmestyneet omintakeiset esseekokoelmat Pölyn ylistys (2018), Tie, totuus ja kuolema (2021) sekä Kirjallisuuden kiihottava historia (2023), joka vie lukijansa aikamatkalle eroottisen kirjallisuuden historiaan antiikista nykypäivään. Hosseinia haastattelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Satu Kallio.
Kello 12.30 näyttelytilassa loruilee Aakkostäti.
Iltapäivän puolella kello 13 alkaen on luvassa uudentyyppinen ohjelmanumero, kun Raahen kirjaklubi järjestää paneelikeskustelun aiheesta Yhteiskunnallisuus kirjallisuudessa. Yhteiskunta- ja työelämäosaamisen lehtori Nina Pulkkasen luotsaama paneeli pohtii kirja-alan yhteiskunnallisia teemoja yhdessä Silvia Hosseinin sekä Laura Juntusen ja J. P. Laitisen kanssa. Juntunen tunnetaan erityisesti sosiaalisia ilmiöitä käsittelevistä teksteistä ja kirjoista, kuten Subutex-kaupungin kasvatit ja Tyttö joka en. Laitinen puolestaan käsittelee kirjoituksissaan ympäristökriisiä ja hänen esikoisromaaninsa Lume oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Laitisen uusin teos on kuluvana vuonna ilmestynyt Hirviö – päiväkirjaromaani, joka käsittelee ekokriisiä. Paneelin järjestämistä on tukenut Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahasto.
Paneelin jälkeen n. klo 14.30 Tarinatreeni-hankkeen työntekijä Elisa Tuohimaa vetää lukijoita liikuttavan taukojumpan.
Lauantaipäivän kaupunginkirjastolla päättää musiikki- ja kirjavieraaksi saapuva, Zen Cafésta tuttu raahelaislähtöinen muusikko Kari Nylander. Hän istahtaa Pekka Tähkävuoren haasteltavaksi elämänsä levyistä ja kirjoista. Nylanderin vierailu on osa Samaan tahtiin -musiikkikirjastohanketta.
Kirjojen ja levyjen myyntipaikat alkavat olla täynnä eli muutamalle on vielä tilaa. Ilmaisia myyntipaikkoja voi tiedustella osoitteesta kulttuuri [at] raahe.fi
Raahessa on järjestetty kirjamessuja jo yli 10 vuotta. Tänä vuonna kirjojen myynnin lisäksi kokeillaan myös levyjen myyntitapahtumaa ja mikäli kokeilu onnistuu, osio pysynee mukana jatkossakin.
Vuodelle 2026 suunnitellaan jo käännöskirjallisuuteen keskittyvää kirjafestivaalia osaksi Euroopan kulttuuripääkaupunkijuhlintaa.
Raahen kirjamessut järjestää yhteistyössä Raahen kaupunginkirjasto, Tapahtumatalo Raahe, Raahen museo, Raahen kirjaklubi, Raahen matkailuoppaat, Pub Uunilintu ja Raahe-opisto.
