Kultaista valoa
Elämysmaailmani kolme ikävintä kuukautta vuodessa on marraskuusta tammikuun loppuun oleva pimeän aika. Se tahtoo viedä innon, mehut ja luovuuden mennessään. Sen sijaan se antaa talviunta kuin karhuille konsanaan. Tavallaan se on kuitenkin tarpeellinen seisakki, jossa unohdetaan suorittaminen ja keskitytään elpaantumiseen. Ei ole pakko jos ei halua. Kaamos on huilin aikaa.
Olemme onnekkaasti siirtyneet helmikuuhun, joka perinteisesti on itselleni se henkiin heräämisen aika. Syynä on valo, joka alkaa kurkistella pitenevien päivien aikana pilvien lomasta kultaisina pilkahduksina. Nuo sykähdyttävät valonsäteet saavat miljardit timantit loistamaan hangilla ja luovat toivoa synkimpienkin sydämiin. On aika herätä talviunilta ja siirtyä keväthangille auringon paisteeseen.
Hankiahan nyt piisaakin. Tämä vanhanaikainen talvi on kuulemma ennustettu jo 10 vuotta sitten perustuen auringon aktiivisuuteen, jonka mittarina on auringonpilkut keskimäärin 11 vuoden sykleissä. Nyt mennään auringonpilkkujen minimin aikaa, joten tämä lumitalvi oli ennustettavissa, ja tarjolla on mahdollisesti pari samanlaista talvea lisää. Ikävä kyllä kesätkin voivat olla myös viileämpiä. Meille niin rakas aurinko suo suosiotaan omissa aikatauluissaan. Aina olen iloinen kuitenkin pilvien väistyessä ja auringon paistaessa. Elämän tuojahan aurinko on.
Kunnon lumitalvien viihteenä on monia liikuntamuotoja ulkona. Viime talven surkean lumitilanteen jälkeen moottorikelkkailijat ovat saaneet peltipailakkansa liikenteeseen. Heidän jälkensä antaa mukavat polut jalankulkijoille vaeltaa tarpomatta hangessa. Kiitos vain kelkkailijoille uusien urien avaamisesta! Suksilla liikkujille on tarjolla tehtyjen latujen lisäksi aitoa umpihankeakin. "Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki" – runoili Aaro Hellaakoskikin. Umpihankihiihto on varmasti ihan eliittiä sisukkaiden hiihtäjien kategoriassa. Minulla suksi ei ole luistanut vuosiin, mutta lumikenkäily on tosi hauskaa. Tosin siitä saa ahterin kipeäksi käyttämättömien lihasten löytyessä tuskallisesti.
Mutta ilolla ulos keväthangille nostamaan mielialaa ja kuntoa – ehkä se sorja vartalokin jälleen näyttäytyy talvirasvan sulaessa. On aika hymyillä yhdessä kevättalven auringon kanssa!
–Tita
Kirjoittaja on aktiivinen raahelainen, tullista tullut rakkauden perässä ja rakastunut sopivan pieneen kaupunkiin. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2021 osana silloista asukasmarkkinointikampanjaa.