Minkälainen se sitten olisi, meidän rantabaari? No tietenkin siinä olisi ikkunaluukku, josta tarjoilla juomia. Takkakin toki, jotta saa syysiltoihin kaunista tunnelmaa ja lämpöä. Isot ikkunat, joista näkee merelle. Riittävästi tilaa, että ruokapöytä mahtuu. Diskopallo. Baaritiski tottakai. Rakennuksena tumma, pulpettikattoinen ja luontevana jatkumona jo rakennetulle terassille...

Lisäksi olin kuullut, että Taskun saari on talvisin jopa suositumpi kohde kuin kesäisin. Tämän pääsin itsekin todistamaan viimein tänä talvena, kun jää- ja lumitilanne mahdollistivat hiihtoretken saareen. Ja totta se on: saarikahvilan edessä oli vilskettä kuin Lapin hiihtokeskusten rinneravintoloissa. 

Vaikka seuraelämä on ollut hyvin rajoitettua ja etäsuhteisiin nojautuvaa, ei kotonakuuhkailu ole aiheuttanut yksinäisyyden angstia. Minulla oli jo muuttokuormassa kaksi kissaa, Assi ja Sissi. Heidän totuttelemisensa maatiaiskissojen kissaluukkujen suomasta vapaudesta kaupunkilaisiksi sisäkissoiksi on tarjonnut ohjelmaa ja virikkeitä puolin ja toisin.

Latuja tulee ilahduttavaa tahtia suksijoille iloksi. Nyt on vedetty jo puistolatujakin lähiladuiksi. Selvästi otetaan ilo irti lumen määrästä, eli runsas lumi avaa uusia harrastusmahdollisuuksia. Myös nuoret ovat suksimassa, mikä kertoo liikunnallisen toiminnan suosion noususta. Se jos mikä on kansanterveydellekin hyödyksi.

Tällä hetkellä arkea rytmittää pari kappaletta shelttejä eli shetlanninlammaskoiria. Sisu on jo 12,5-vuotias virkeä papparainen ja Martta (saapui meille kesällä 2020) pian kaksi vuotta täyttävä neitokainen.  Martta on tuonut hurjasti virtaa Sisu-papparaiselle – saihan sen arvata kun nuori nainen tuli taloon.

Olen itse paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja vastapainoksi on mahtavaa olla välillä hiljaisuudessa. Raahessa hiljaisuutta ei tarvitse etsiä metsän keskeltä.