Entisvanhasta sometusta ja joulukuuhkailuja Katinhännästä

Joulutunnelma alkaa hissukseen hiipiä tänne Wanhan Raahen kaduille, myös tänne meidän upouuteen kotiin Katinhäntään. Tätä on niin odotettu!

Wanhan Raahen joulukalenterin luukku, koristeltu jouluikkuna.

Ihan tavallinen tiistai-aamu muuttui hyvän mielen aamuksi, kun kuulimme aamukahvilla ollessamme iloisia lasten ääniä kotimme ikkunan alta: koululaiset olivat tutustumiskierroksella Wanhan Raahen joulukalenterin jouluikkunoihin. Keskuskoulun ekaluokkalaiselta Aino-tyttöseltä tulikin heti aamulla ääniviestiä: "Tarja, tänään me tullaan katsomaan niitä jouluikkunoita". Ainoa mahtoi hieman jännittää, mitä luokkakaverit tuumaavat tuosta meidän yhdessä suunnittelemasta jouluikkunasta numero 4, mistä löytyy mm. upea Raahen Keskuskoulu. 

Wanhan Raahen joulukalenteri on kyllä niin ihana idea joulun odotukseen. Tänä vuonna ikkunat ovatkin erityisen upeita; on ollut aikaa miettiä ja panostaa ikkunoihin, koska kotona ollaan vietetty aikaa normaalia enemmän. Tulkaahan viimeistään joulun välipäivänä kinkunsulatuskävelylle tänne Wanhaan Raaheen. Silloin saatte ihastella kaikki 24 jouluikkunaa. Jouluikkunat sijaitsevat tässä Wanhan Raahen alueella, joten lapset ja ikäihmisetkin jaksavat kierroksen kävellä. Samalla voi nauttia idyllisestä joulutunnelmasta puukaupunginosassa, mikä on Suomen parhaiten säilyneitä kokonaisuuksia.  

Aamukahvin jälkeen heti kun päivä hetkeksi valkeni, aloimme tutustua entisaikojen tärkeään sometuskanavaan, vuorossa oli juorupeilin asennus kotimme ikkunaan. Mielenkiintoinen vekotin ja mielenkiintoisia tarinoita löytyy tästä entisajan somekanavasta. 

Juorupeili olikin entisaikaan tärkeä väline kadulla kulkijoiden tarkkailuun ja "tiedottamiseen". Juorupeilin rakenne on sinällään yksinkertainen, mutta kylläpäs meidän piti pari vuorokautta pyöritellä peiliä ja mallailla ikkunanpieleen, ennen kuin uskallettiin kiinnittää. Jo asennusoperaatio herätti laajaa mielenkiintoa ohikulkijoissa ja monenlaista ohjeistusta tuli asentajalle. Itse yritin sisäpuolelta saada jotain tolkkua siitä, minne suuntaan peiliä pitäisi käännellä, jotta siitä näkyisi edes pikkasen katua. No, peili on nyt ikkunanpielessä, mutta taitaa juorut jäädä peilin kautta näkemättä, sen verran työlästä taitaa käyttö olla. Mutta kyllähän se juorupeili kuuluu tänne Wanhaan Raaheen!

Wanhan Raahen ikkuna juorupeileineen ja Raahe-koirineen.

Perheeseemme kuuluu myös kaksi ihanaa lemmikkiä, shetlanninlammaskoirat Martta (vajaa 2 vuotta) ja Sisu (12,5 vuotta). Säännöllisin väliajoin koirulit "joutuvat" parturiin, mistä ne itse eivät tietenkään ihan hirveästi perusta. Ennen kuin menimme taitavalle Marikalle trimmaamo Tassutaikurille,  kävimme vaihtelun vuoksi aamulenkillä tutkailemassa Miljoonaperän jouluvaloja. Raahen keskustan alueelta löytyykin monia erityylisiä asuinalueita, joten lenkkeillä ei tarvitse lenkkeillä samoissa maisemissa. Itse kyllä tykkään ja niin muuten näyttää tykkäävän koiratkin; uudessa paikassa aina uudet hajut! Oli muuten Miljoonaperänkin kodit niin kauniita jouluvaloissaan.

Trimmatut shetlanninlammaskoirat.

Martalla ja Sisulla vierähti parturissa reilut pari tuntia. Sillä välin emäntä ehti käydä kuntosalilla Kuntokeskus Sisulla. Raahessa on useampia monipuolisia ja laadukkaita liikuntakeskuksia; löytyy useita yksityisiä kuntokeskuksia sekä laadukkaita julkisen puolen ylläpitämiä tiloja (mm Vesipekassa loistavat tilat monenlaiseen liikkumiseen). Täällä ei siis kuntoilu jää kiinni ainakaan siitä, ettei olisi paikkaa missä harjoitella. Ja mikä parasta, kaikki palvelut löytyvät keskustan alueella kävely- tai pyöräilymatkan päässä.

Koska matkoihin ei tuhraannu aikaa, ehdin käydä samalla reissulla kuntosalin vieressä myös kaupassa. Kotiin palatessa pysähdyin vielä Pekkatorilla ihanalla Langin Kauppahuoneella.  Kävin täydentämässä eilen tekemääni joululeivonnais- ja -ruokatilausta vielä yhdellä hedelmäkakulla. Tämä kotonakuuhkaaja on nimittäin semmoista modernimpaa sorttia: käyttää mielellään kaupungissa toimivien yritysten palveluita ja kuuhkailee sitten muualla kuin keittiössä. 

Ja nuo leivonnaiset sekä Langin Kauppahuoneelle että Tiina-Elinassa – valitettavasti ihan liian hyviä..... siis linjojen kannalta. 

Joulukuun puolenvälin tiistai-päivä on kyllä niin toivottoman lyhyt. Kun pääsimme kotiin, alkoi jo hämärtää. Lunta sateli hiljalleen, saisi sataa ihan reilusti ennen joulua. Luminen joulu täydellissä pikkukaupungissa Raahessa, sitä odotamme innolla.

Ihanaa joulunodotusta kaikille kotonakuuhkaajille, nautitaan tästä hämärähyssystä vielä hetki. 

–Tarja

Kirjoittaja on Raaheen vuonna 2019 paluumuuttanut lastentarhanopettaja, joka on toiminut viimeiset 20 vuotta yrittäjänä. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020 osana silloista asukasmarkkinointikampanjaa.

Päivämäärä