Retkellä

Eväsretki lähitienoon luontopolulle on ehkä paras tapa viettää vapaapäivää. Etenkin vuoden pimeimpään aikaan, kun pimeys on vastassa työpäivän jälkeen, kannattaa viikonlopun valoisat tunnit hyödyntää.

Nuotiolla meren rannassa alkutalvisena päivänä.

Pakkasimme miehen kanssa reppuun hunajateetä, eväsleivät ja makkarapaketin, pari kuivaa klapia (ei muuten olisi tarvinnut, sillä puita oli tarjolla laatikossa) ja sytykettä, laitoimme riittävän lämpimästi vaatetta päälle ja lähdimme mökiltä kävellen liikkeelle. Tällä kertaa suuntasimme Pitkänkarin poluille. Ilma oli kaunis: tuuleton pikku pakkanen ja taivaanranta hehkui vaaleanpunaista. 

Sytytimme tulet Takarannan nuotiopaikalle ja siinä hiillosta odotellessa oli aikaa ihastella maisemaa ja kuulostella jäätyvän meren ääniä. Ulkona ajatuksilla on tilaa olla. Horisonttiin katsominen pistää asiat mittasuhteisiin ja mieli rauhoittuu.

Makkaraa paistamassa hiilloksella meren rannalla.

–Tiina

Kirjoittaja on tullin tuoma osa-aikaraahelainen, jolla on kakkoskoti Ruottalonlahdella. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020 osana silloista asukasmarkkinointikampanjaa.

Päivämäärä