Unelmien kakkoskoti

Haaveilimme kakkoskodista meren rannalla. Meren tunnelma, tuoksut ja mieltä rauhoittava maisema houkuttelivat. Ajatus että voisi välttää aamuin illoin työmatkaan kuluvan tunnin vauhditti haaveilua ja etsintä alkoi.

Talvinen näkymä merelle auringonlaskun hetkellä.

Reunaehtoina oli, että sijainti on lähempänä tulevaa työpaikkaani Hanhikiveä sekä lähempänä Oulun lentokenttää kuin kotimme. Näin päädyimme etsimään tonttia tai mökkiä Yppärin ja Raahen väliltä.

Olimme yhteydessä jakokuntiin, lenkkeilimme rantateitä ja merkkasimme ylös tyhjiä rakennuspaikkoja, selvitimme omistajat ja otimme yhteyttä. Laitoimme ilmoituksia kauppojen ilmoitustauluille ja luimme eri kaava-alueiden määräyksiä ja mietimme minkälainen sitten olisi haaveilemamme kakkoskoti. Olimme etsinnässä varsin järjestelmällisiä ja hetkittäin vähän turhautuneita myös, sillä mökkikuume kasvoi vauhdilla eikä etsintä oikein tuntunut tuottavan tulosta. 

Lopulta eräänä talvipäivänä ajoimme Ruottalonlahdelle katsomaan pientä lautamökkiä kaupungin vuokratontilla. Meri peittyi pajukon taakse, ranta lumihankeen ja mökki sankan kuusikon keskelle, mutta sijainti aivan kaupungin keskustan kupeessa oli todella kätevä: mökki ja kaupunkikoti samassa osoitteessa. Vesi ja viemäri löytyivät lähettyviltä ja tiekin oli melkein perille asti. Joten rohkeasti totesimme että meidän kakkoskodin paikka taitaa olla löytynyt. 

Osittain rakentamista varten raivattu alue meren rannalla.

Kesään saakka vielä harkitsimme, täyttääkö paikka kaikki toiveet, sillä Ruottalonlahti on matala ja rantaviiva vain karkaa maankohoamisen myötä. Raivaussahan kanssa huiskiminen pajukossa ja kuvauslento dronella varmistivat, että haaveiltu merinäköala onnistuu, joten päätettiin ruveta rakennusurakkaan. Vuosi sen jälkeen, kun kävimme tontilla ensimmäisen kerran, paikalla seisoi – aikamoisen raksatyömaan keskellä toki – meidän unelmien kakkoskoti.

–Tiina

Kirjoittaja on tullin tuoma osa-aikaraahelainen, jolla on kakkoskoti Ruottalonlahdella. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2021 osana silloista asukasmarkkinointikampanjaa.

Päivämäärä