Lasten parlamentti - toiminta käynnistettiin
Lasten parlamentti - toiminta käynnistettiin
Keskiviikkona 11.12.2024 käynnistettiin kymmenen vuoden tauon jälkeen taas Lasten parlamentti -toiminta, joka toteutuu yhteistyönä Opetuspalveluiden, Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtoryhmän ja Nuorisopalveluiden kesken. Lasten parlamentissa oli edustus kaikista Raahen alakouluista. Järjestäytymiskokouksen puheenjohtajana toimi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Nina Pulkkanen. Toiminnan tarkoituksena on paitsi opettaa lapsille päätöksenteon rakennetta ja lainalaisuuksia, myös kuulla heitä ja antaa heille mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.
Tilaisuus oli erittäin onnistunut ja koulujen edustajat kävivät hyvää keskustelua alakoulujen ja koululaisten hyvinvoinnin edistämisestä ja omista ideoistaan siihen liittyen. Tilaisuudessa tehtiin paljon hyviä esityksiä ja eniten ääniä saivat ehdotukset, jotka tukevat koululaisten yhdessä tekemistä, liikkumista ja osallistumista. Esitysten toteuttamismahdollisuuksien selvittely on aloitettu. Tarkemmin näistä kerrotaan kevään Lasten parlamentti -kokouksen jatkokäsittelyn jälkeen.

Ajankohtaista
Raahen lähidemokratiatoimikunnan kohdeavustukset
Ke, 15.10.2025
Minustako yrittäjä? -tilaisuudet Raahen seudulla
Ti, 14.10.2025
Kylätalokartoitukseen tarvitaan vastaus kaikilta Raahen kyliltä – oli kylätaloa tai ei
Ti, 14.10.2025
Ehkäisevän päihdetyön viikko 3.-9.11.2025
Ti, 14.10.2025