Hae Raahen kaupungin kesätöihin 13.2.2022 mennessä

Kesätöitä on tarjolla kahden viikon ajaksi 30 tunnin viikkotyöajalla 20042006 syntyneille nuorille.

Työtehtäviä on kaupungin eri yksiköissä. Kesätyöntekijöitä työllistävät mm. päiväkodit, nuorisotoimi, liikennepuisto, museo sekä ateria- ja puhtauspalvelu. Kesätyönä voi olla myös puistoalueiden ja kiinteistöjen hoito.  

Samassa haussa voit myös hakea kesätyöseteliä työllistyäksesi yritykseen.

Hae nyt! Lisätietoja kaupungin verkkosivuilta.

Vuoden koulutusvaikuttaja 2021 -tunnustus Raahen kaupungille

Vuoden koulutusvaikuttaja 2021 -tunnustus on myönnetty Raahen kaupungille, jossa on konkreettisin teoin osoitettu arvostusta kasvatus- ja koulutustyölle.

– Aivan käsittämättömän hienolta tuntuu, että tämä meidän ihan tavallinen työ nähdään merkittävänä. Kyllä voi olla ylpeä koko meidän kasvatuksen ja koulutuksen väestä, Raahen opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haarala iloitsee.

Palkitsemisen perusteluissa todettiin, että Raahen kaupungissa vaalitaan työrauhaa ja arvostetaan kasvatus- ja koulutustyötä. Kaupunki ei ole esimerkiksi koskaan turvautunut lomautuksiin, vaikka edessä on ollut heikkojakin talousnäkymiä. Arvostus näkyy myös palkkauksessa sekä rakentavassa ja ratkaisukeskeisessä yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Haarala arvelee, että saatu tunnustus ei johdu mistään yksittäisestä teosta vaan kokonaisuudesta.

– Meillä kasvatuksen ja koulutuksen arvostus näkyy ihan ylätasolta kaupunginvaltuustosta aina sinne ruohonjuuritasolle kouluihin ja päiväkoteihin asti, Haarala kertoo.

Raahen opettajien pääluottamusmies Eija Haukka-Joensuu kiittelee hyvää yhteistyötä työnantajan kanssa.

– Keskustelemme säännöllisesti henkilöstöhallinnon sekä opetus- ja kasvatuspuolen johdon kanssa. Käsittelemme yhdessä uusia asioita hyvissä ajoin ennen virallista päätöksentekoa. Työnantaja tietää meidän näkökantamme, Haukka-Joensuu kertoo.

Haukka-Joensuu ja Haarala ovat hyvillään siitä, miten kuntapäättäjät ovat nostaneet lapsiystävällisyyden yhdeksi Raahen kaupungin strategian painopistealueeksi.

– Käytäntö todistaa, ettei strategia ole vain sanahelinää, Haukka-Joensuu sanoo.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ myöntää Vuoden koulutusvaikuttaja -tunnustuksen vuosittain kasvatus- ja koulutusalalla ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle.

Tiedote katujen talvikunnossapidosta

Katujen talvikunnossapito kuuluu suurimmaksi osaksi kaupungille, mutta osittain myös kadun varrella olevien kiinteistöjen omistajille.  

Talvi on taas täällä. Lunta on tullut nyt jonkin verran ja välillä se on yrittänyt sulaa poiskin, mutta lumitöitä on saatu tehdä niin kaduilla ja pyöräteillä kuin myös kiinteistöjen pihoilla. Täällä Raahessa keskustan alueella ja Vanhassa Raahessa on paljon jalankulkuväyliä, jotka kuuluvat kiinteistöjen omistajien tai –haltijoiden huolehtimisvastuulle. Katujen ja pyöräteiden auraamisesta ja liukkaudentorjunnasta vastaa yksin kaupunki. Kunnossapitovelvoitteet perustuvat lakiin kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta. Huolehdithan siis omasta osuudestasi.

Tontinomistajan tai –haltijan velvollisuutena on pitää oman tontin kohdalla oleva jalkakäytävä kulkukelpoisena. Tämä tarkoittaa jalankulkua haittaavan lumen ja jään poistamista, tarvittaessa liukkauden torjumista sekä tietysti liukkauden torjumiseen käytetyn kiviaineksen poistamisesta jalkakäytävältä. Lisäksi tontinomistajan velvollisuutena on tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit ja -kasat sekä pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sadevesikouru lumettomana ja jäättömänä. Tontinomistaja vastaa myös tontille johtavan kulkutien eli tonttiliittymän kunnossapidosta sekä liittymärummun puhdistamisesta. 

Huolehdithan myös siitä, ettet työnnä pihalumiasi katualueelle (tai naapurin ojaan), vaan etsit niille paikan omalta pihaltasi. Jos pihallesi ei lumi mahdu, niin tilaa lumen poiskuljetus lumenvastaanottopaikalle.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tiedote 

Jos epäilet koronatartuntaa

Jos sinulla on koronavirustartunnan oireita, jää kotiin sairastamaan.
Jos haluat, voit tehdä kotona kaupasta tai apteekista ostettavan antigeenitestin. Positiivista kotitestin tulosta ei kuitenkaan tarvitse varmistaa virallisella testillä, jollet tarvitse todistusta sairastetusta koronataudista. Jos saat kotitestistä positiivisen testituloksen, jää kotiin sairastamaan vähintään viiden vuorokauden ajaksi.

Koronan kotitestit

Jos kotitesti on positiivinen, tulosta ei yleensä ole tarpeen varmistaa terveydenhuollossa tehtävällä testillä.

Jos asut samassa taloudessa positiivisen kotitestin tehneen kanssa tai asut tai olet muutoin ollut läheisesti tekemisissä terveydenhuollossa tehdyssä testissä positiivisen tuloksen saaneen kanssa:

  • Vältä mahdollisuuksien mukaan kodin ulkopuolisia kontakteja, kunnes sairastuneen henkilön oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta. Jos useita perheenjäseniä sairastuu, viisi vuorokautta lasketaan viimeisimpänä sairastuneen oireiden alusta.
  • Käytä kodin ulkopuolella kasvomaskia.
  • Jää etätöihin, jos se on mahdollista. Jos olet täysin oireeton, voit mennä töihin kasvomaskia käyttäen ja kontakteja välttäen.
  • Oireeton lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin, kun sairastuneen perheenjäsenen oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta.

Kerro sairastumisestasi henkilöille, joihin sinulla on ollut läheinen kontakti. Pyydä tartunnalle altistuneita välttämään vapaaehtoisesti kontakteja viiden päivän ajan siitä, kun viimeksi tapasitte, käyttämään kasvomaskia ja noudattamaan hyvää käsihygieniaa muita ihmisiä tavatessa. Tartuttavuus voi alkaa jo kaksi vuorokautta ennen oireiden alkamista. Terveydenhuolto ei tiedota mahdollisista koulu- tai päiväkotialtistumisista, eikä tiedottamista edellytetä varhaiskasvatukselta, kouluilta tai oppilaitoksilta.

Positiivisen kotitestin perusteella ei aseteta virallista karanteenia.

Hakeudu koronatestiin, jos

  • olet sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijä
  • olet raskaana. Jos olet raskaana ja saat koronavirustestistä positiivisen tuloksen, ole heti yhteydessä omaan neuvolaasi.
  • kuulut koronavirustaudin riskiryhmään
  • tarvitset koronapassia varten todistuksen sairastetusta koronataudista (16-vuotiaat tai sitä vanhemmat, joilla ei ole täyttä rokotesuojaa)
  • tarvitset todistuksen tartunnasta Kelan tartuntatautipäivärahaa varten (esim. yrittäjät)

Oireettomia tai viimeisen kuuden kuukauden aikana koronavirustaudin sairastaneita henkilöitä ei pääsääntöisesti testata.

Vakavissa oireissa tulee edelleen hakeutua terveydenhuoltoon hoidon tarpeen arviointia varten.

Koronatestin tuloksen voi tarkistaa koronatietoni.fi -sivustolta ja sieltä näkee myös alaikäisen lapsen testituloksen. Positiivisen tuloksen saaneille ei enää soiteta terveydenhuollosta, vaan henkilön on oltava itse yhteydessä RAS infektiopoliklinikalle, jos on tarvetta eristys/karanteenitodistukselle. Puh. 040 135 8530. Päivystyksestä ei anneta koronatestin tuloksia. Ota yhteyttä päivystykseen vain, jos tarvitset ammattilaisen arviota heikentyneen voinnin tai vakavien oireiden vuoksi.

Terveydenhuollon ohjeet päiväkoteihin ja kouluihin

Jos lapsella on selkeitä infektio-oireita, lapsi ei saa mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen. Lapsen lieviä virusinfektion oireita voi seurata kotona. Oireet ovat lieviä, jos lapsi on virkeä ja jaksaa leikkiä ja puuhailla, vaikka hänellä olisikin nuhaa, yskää ja kuumetta. Lapsen tulisi välttää perheen ulkopuolisia kontakteja, kunnes oireet ovat merkittävästi helpottaneet.

Myös lapsilta voi ottaa koronan antigeeni-kotitestin. Jos kotitesti on positiivinen, on tärkeää sairastaa kotona vähintään viisi vuorokautta. Positiivinen kotitestitulos tulee varmentaa virallisella testillä vain silloin, jos lapsi kuuluu koronavirustaudin riskiryhmään tai vanhempi tarvitsee todistuksen Kelan tartuntatautipäivärahaa varten. Jos perheessä sairastetaan yhtä aikaa, riittää että perheessä testataan yksi henkilö.

Kouluun tai päiväkotiin voi palata, kun kuume on väistynyt ja oireet ovat selvästi lieventyneet.

Jos lapsella on allerginen nuha, yksittäisiä aivastuksia tai jos hänen nenänsä alkaa valua ulos mennessä, mutta oireilu loppuu sisätiloissa, lapsi voi mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen, kunhan hänen yleistilansa on muuten normaali eikä infektio-oireita ole. Koulu tai varhaiskasvatus ei saa vaatia todistusta negatiivisesta testistä.

Aleksi Lehtonen
vs tartuntataudeista vastaava lääkäri
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä

Teknisen keskuksen ilmoitustaulu

Teknisen keskuksen ilmoitustaulu on osoitteessa Rantakatu 8 E 2.krs (käynti Kirkkokadun puoleisesta päädystä).
Ilmoitustaulu on asennettu toisen kerroksen porraskäytävään.

Raahelan terveysliikuntatunnit alkavat viikolla 4

Urheilutalo Raahelan kevätkauden terveysliikuntatunnit alkavat 24.1.2022. Tutustu liikuntaryhmiin ja ilmoittaudu mukaan Raahen liikuntapalvelujen sähköisessä asiointipalvelussa.

Terveysliikunnan ohjatut ryhmät on suunnattu pääasiassa ikäihmisille ja erityisryhmille. Lisäksi järjestetään ns. matalan kynnyksen liikuntaryhmiä.

Lisätiedot

Raahen kaupungin liikuntapalvelut, liikunta [at] raahe.fi.

Iltapäivätoimintaan hakeminen

Iltapäivätoiminta on tarkoitettu perusopetuksen 1. ja 2. vuosiluokkien oppilaille.

Iltapäivätoimintaan haku tapahtuu Wilman kautta ajalla 19.1.- 31.3.2022. Ohjeet ja hakulomake löytyvät Raahen kaupungin verkkosivuston Perusopetus > Iltapäivätoiminta -sivulta.

Tiedustelut

IP-koordinaattori Birgitta Huhtamäki, puh. 040 130 3833, birgitta.huhtamaki [at] raahe.fi

Kouluun ilmoittautuminen

Vuonna 2015 syntyneiden lasten ilmoittaminen kouluun

Raahen kaupungin peruskoulun 1. luokan syksyllä 2022 aloittavat lapset ilmoitetaan kouluun Wilman kautta. Ilmoittautuminen on auki 19.- 31.1.2022. Asiasta tulee tiedote kotiin.

Huoltaja voi esittää toiveensa koulupaikasta. Lopullisesti koulupaikasta päättää koulutuksen järjestäjä. Oppilas sijoitetaan ensisijaisesti lähialueen kouluun huomioiden alueen oppilasmäärät ja koulujen tilaresurssit. Oppilaaksi oton periaatteet on luettavissa Raahen kaupungin Perusopetus > Kouluun ilmoittautuminen -sivulta.

Tiedustelut

Hallintosihteeri Vuokko Pieniniemi, puh. 040 135 6939, vuokko.pieniniemi [at] raahe.fi

Raki-projektin aloittaminen

Raahen kaupungin rakennusvalvonta aloittaa vuoden 2022 alussa rakennusrekisterien tarkistustyön, jonka tarkoituksena on parantaa kaupungin ylläpitämän rakennus- ja huoneistorekisterin sisältöä ja saattaa ajan tasalle viranomaisten rakennustietojen rekistereitä.

Tarkistustyötä tehdään virka-aikana alueittain ja seuraavaksi tarkastukseen tulevista alueista kerrotaan rakennusvalvonnan nettisivuilla.

Tarkistustyön arvioidaan kestävän kolme vuotta.

Raahen kaupunki pyrkii ehkäisemään koronatartuntoja jatkamalla etätyösuositusta

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi kaupunginjohtaja on päätöksessään 14.1.2022 jatkanut Raahen kaupungin etätyötäsuositusta 13.3.2022 saakka.

Etätyötä suositellaan tekemään kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on mahdollista.

Aluevaalien ennakkoäänestys on käynnissä tiistaihin 18.11. asti 

Ennakkoäänestää voit Raahen Prismassa ja K-Citymarketissa sekä, väljemmin ja vähemmällä jonotuksella, Tapahtumatalo Raahen ala-aulassa ja Vihannin entisellä kunnanvirastolla. 

Kiinteät, koko ennakkoäänestysajan toimivat äänestyspaikat:

  • Raahen K-Citymarket, Ollinkalliontie 2, Raahe
  • Raahen Prisma, Palokunnankatu 37, Raahe
  • Tapahtumatalo Raahe (Kauppaporvari), Kirkkokatu 28, Raahe
  • Vihannin entinen kunnanvirasto, Kirkkotie 2, Vihanti

Katso lyhyen aukiolojen yleiset ennakkoäänestyspaikat (Alpuan kylätalo, Gunnarin Kartano, Tikkalan koulu ja entinen Tekninen keskus Pattijoella) ja aukioloajat vaalisivuiltamme.

Ennakkoäänestyksessä äänestäjän on esitettävä henkilöllisyystodistus, joka voi olla poliisin myöntämä henkilökortti, passi, ajokortti tai vastaava kuvallinen asiakirja.

Lisätietoja aluevaaleista löydät kaupungin verkkosivuilta sekä oikeusministeriön vaalisivuilta.

Käytä ääntäsi ja vaikuta!

Raahe-opiston kevätkausi pyörähtää käyntiin 17.1. alkaen

Raahe-opiston kevätkausi pyörähtää käyntiin 17.1. alkaen. Seuraamme alueellisia suosituksia ja rajoituksia tiiviisti ja tiedotamme muutoksista mahdollisimman nopeasti. 

Muistathan toimintaan osallistuessasi meitä kaikkia suojaavat turvallisuusohjeet: maskisuosituksen, turvavälit, hyvän käsihygienian sekä sen, että osallistut lähiopetukseen vain terveenä. 

Kursseilla on vielä tilaa, tarjonnan tutkiminen ja ilmoittautuminen hoidetaan täällä:  https://www.opistopalvelut.fi/raahe/

 

Raahen kaupunginhallituksen teettämän ulkopuolisen selvityksen perusteella marraskuussa esille nostetussa työsuojeluasiassa ei ole kyse työturvallisuuslain 28 §:n mukaisesta häirinnästä tai epäasiallisesta kohtelusta

Kaupunginjohtaja Ari Nurkkala teki työturvallisuuslain 28 §:n mukaisen ilmoituksen häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta 11.11.2021. Ilmoitus koski kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tarja Ollankedon toimintaa.

Kuntalain (410/2015) 85 §:n mukaan ”Luottamushenkilö hoitaa tointaan virkavastuulla, ja häneen sovelletaan rikoslain (39/1889) virkarikoksia koskevia säännöksiä.

Jos on syytä epäillä, että luottamushenkilö on toimessaan syyllistynyt virkarikokseen tai muuten menetellyt siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.”

Kaupunginhallitus ryhtyi välittömästi toimiin varapuheenjohtajan johdolla

Kaupunginhallitus kirjasi kokouksessaan 29.11.2021 ilmoituksen tiedoksi ja työturvallisuuslain 28 §:n mukaisesti ryhtyi asiasta tiedon saatuaan välittömästi käytettävissään olevin keinoin selvittämään asiaa.

Kaupunginhallitus valtuutti hallintojohtajan hoitamaan ulkopuolisen asiantuntijanpalvelun hankinnan riippumattoman selvityksen saamiseksi asian arviointia varten.

Asiantuntijaksi valikoitui Sicon Advisory Oy. Toimeksiantona oli tutkia työsuojeluilmoitukseen johtaneiden tapahtumien kulku asianosaisten näkökulmasta ja analysoida saatua tietoa siten, että kaupunginhallitus voi arvioida, onko työturvallisuuslain 28 §:n mukaista häirintää tapahtunut ja päättää mahdollisista toimista tilanteen korjaamiseksi ja vastaavien tilanteiden ennalta ehkäisemiseksi.

Ulkopuolisen asiantuntijan muistio kaupunginhallituksessa 10.1.2022

Sicon Advisory Oy:n Visa Lukkariniemi haastatteli kaupunginjohtaja Ari Nurkkalan ja hallituksen puheenjohtaja Tarja Ollankedon, perehtyi asiaa koskevaan asiakirja-aineistoon sekä laati 21.12.2021 päivätyn selvitystyötä koskevan muistion kaupunginhallitukselle.

Muistio toimitettiin asianosaisille tiedoksi heti sen saavuttua, ja heille on varattu tilaisuus lausua muistiosta.

Muistiossa on tehty johtopäätökset ja päätelmät tilanteesta. Muistiossa todetaan, ettei asiassa ole käytettävissä olleiden tietojen perusteella kyse työturvallisuuslain 28 §:n mukaisesta häirinnästä tai epäasiallisesta kohtelusta vaan lähinnä kaupunginjohtajan yksilöllisestä kokemuksesta.

Kaupungilla on työnantajana sen oman ohjeistuksen ja periaatteiden perusteella asialliset valmiudet toimia, mikäli häirintää tai epäasiallista kohtelua havaitaan.

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 10.1.2022, että kaupunginhallituksen teettämän ulkopuolisen selvityksen perusteella asiassa ei ole kyse työturvallisuuslain 28 §:n mukaisesta häirinnästä tai epäasiallisesta kohtelusta. Kaupunginhallitus päätti myös, ettei asiassa ole syytä ryhtyä erillisiin toimenpiteisiin.

 

Raahen kaupunginhallituksen pöytäkirja 10.1.2022

 

Nuorten kesätyörekry 2022

Haku nuorten kesätöihin ja kesätyöseteleihin on alkanut

Hakuaika on 14.12.202113.2.2022. Haku tapahtuu Kuntarekry.fi -järjestelmässä. 

Kaikki vuosina 2004-2006 syntyneet nuoret voivat hakea kaupungin monipuolisiin kesätyöpaikkoihin. Kesätöiden kesto on kaksi viikkoa, työaika on 30 tuntia viikossa.

Samassa haussa ovat myös mukana kesätyösetelit yrityksiin. Jos yrityksellä on voimassaoleva Y-tunnus, yritys on oikeutettu kesätyösetelitukeen (arvo 250 €). Jos nuori hakee kesätyösetelitukea, hänen täytyy itse hakea yritykseen, johon haluaisi kesätöihin. Kesätyösetelin kautta työllistyneiden kesätyön kesto on kolme viikkoa ja tuntimäärä yhteensä 90 tuntia.

Nuori voi hakea kaupungilta joko kesätyöpaikkaa tai kesätyöseteliä, ei molempia. Etusijalla kesätöihin ja kesätyöseteleihin ovat hakijat, jotka eivät ole aiemmin työllistyneet kaupungin kesätyörekryn kautta.

Lisätiedot

Toimistotyöntekijä Kari Haapakangas,
puh. 040 130 3890, kari.haapakangas [at] raahe.fi.

Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa 12.1.2022

Käytä ääntäsi aluevaaleissa

  • Ennakkoäänestysaika kotimaassa 12.–18.1.2022 ja ulkomailla 12.–15.1.2022.
  • Varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022.

Ennakko- ja vaalipäivän äänestyspaikat löydät kaupungin verkkosivuilta.

Aluevaaleissa on kyse tärkeistä, jokaisen arkea koskevista asioista. Aluevaaleissa valitut valtuutetut päättävät hyvinvointialueiden lähipalveluiden järjestämisestä vuoden 2023 alusta alkaen.

Aluevaaleissa valitaan aluevaltuustot hyvinvointialueille. Tähän asti kuntien vastuulla on ollut sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoiminnan järjestäminen. Jatkossa niistä vastaavat hyvinvointialueet. Hyvinvointialueella on itsehallinto, ja ylintä päätösvaltaa alueen asioissa käyttää aluevaltuusto.

Lisätietoja aluevaaleista oikeusministeriön vaalisivuilla.
 

Kaikki kaupungin liikuntapaikat aukeavat 10.1. alkaen

Liikuntapaikkoja koskeva määräys on voimassa ajalla 10.1.2022 – 31.1.2022.

Kaikki kaupungin liikuntapaikat, mukaan lukien liikuntahalli, aukeavat 10.1. alkaen. Tapahtumiin ei saa kuitenkaan ottaa yleisöä eivätkä vanhemmat saa olla paikalla harjoitusten tai otteluiden aikana.

Rajoituksia ei voi ohittaa koronapassilla. Suositellaan käytettäväksi maskia, huolehtimaan käsihygieniasta ja säilyttämään turvavälit. Liikuntatiloihin sidoksissa olevissa muissa tiloissa (esim. pukuhuoneet, kokoontumistilat) suositellaan vain välttämätön oleskelu ja että pyritään pitämään henkilömäärä alle 10 henkilössä. Aikuisille myönnetyt vakiovuorot palautetaan käyttöön maanantaista 10.1. alkaen.

Tilakohtaiset rajoitukset

  • Luistelukopit ja hiihtomajat: avoinna, tiloissa voi oleskella samanaikaisesti maksimissaan 10 osallistujaa. 
  • Avantouintipaikka: avoinna. 10 osallistujan kokoontumisrajoitus (naisten ja miesten tilat luokitellaan eri tiloiksi). Käyttäjät huolehtivat itse tilojen osallistujamäärästä. 
  • Vesipekan avaamisesta ja avaamisen aikataulusta tiedotetaan mahdollisimman pian käytännön järjestelyiden selvittyä.
  • Raahela: avoinna normaalisti.
  • Jäähalli, koulujen liikuntasalit, liikuntahalli ja Arina Areena: Avataan kokonaisuudessaan, yleisöä ei paikalla. 

 

Tämän päätöksen voimassaoloaikana on aina noudatettava kulloinkin voimassa olevaa Aluehallintoviraston ohjeistusta ja tulkintaa.

Lisätietoja:  https://avi.fi/usein-kysyttya-koronaviruksesta

Raahen kaupungin kuntalaiskysely on avattu

Missä Raahen asioissa on eniten kehitettävää?
Mitkä ulkoiset uhat näet riskinä Raahen kasvulle ja kehitykselle?
Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät menestystekijät, jotka erottavat Raahen positiivisesti muista kunnista?
Mitkä ovat sellaisia ulkoisia mahdollisuuksia, jotka voivat edesauttaa Raahen kasvua ja kehitystä?

Muun muassa näihin kysymyksiin pääset vastaamaan kyselyssä, jonka avulla kerätään kuntalaisten kokemuspohjaista tietoa sekä näkemystä käynnistyvän strategiatyön tausta-aineistoksi.

Raahen kaupungin kuntalaiskyselyyn tästä linkistä

Kysely on avoinna 7.1. - 23.1.2022.

Raahe-opiston kevätlukukauden aloitus siirtyy viikolla eteenpäin

Valitettavasti joudumme pandemian vuoksi siirtämään Raahe-opiston kurssien aloitusta viikolla. Pitämättä jäänyt ensimmäinen kurssikerta korvataan toukokuun alussa. Hybridi- ja etäopetuskurssit voivat alkaa etäopetuksessa 10.1. alkaen sekä Taiteen perusopetuksen Käsityökoulu Solmun ja Kuvataidekoulu Purjeen tunnit alkavat 10.1. alkaen normaalisti.

Raahe-opiston kevätlukukausi 17.1.-6.5.2022

Talviloma: 7.3.2022 - 13.3.2022 (viikko 10)
Pääsiäisloma: 14.4.2022 - 18.4.2022 (kiirastorstaina ei tunteja)

Ilmoittaudu mukaan kevään kursseille

Kurssitarjontaan voit tutustua verkossa Raahe-opiston sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän kautta: https://www.opistopalvelut.fi/raahe. Voit ilmoittautua kursseille sähköisesti tai puhelimitse 040 135 6779 tai 040 135 6780.

Esimerkiksi koko lukuvuoden kursseilla sekä taiteen perusopetuksen Käsityökoulu Solmun ja Kuvataidekoulu Purjeen ryhmissä on yhä vapaita paikkoja.

Tervetuloa opiskelemaan!

Lisätiedot

Raahe-opisto, puh. 040 135 6779, 040 135 6780,raaheopisto [at] raahe.fi

Raahen kaupunginkirjastossa rajoitetut aukioloajat 1. - 31.1.

Raahen kaupunginkirjaston toimipisteet ovat avoinna vain asiakaspalveluaikoina 1. - 31.1.2022.
Omatoimiajat eivät ole käytössä rajoitusten voimassa ollessa.

Suosittelemme pikaista asioimista ja turvavälin pitämistä sekä henkilökuntaan että muihin asiakkaisiin.

Kaikissa Raahen kaupunginkirjaston toimipisteissä on voimassa maskisuositus.

Ethän asioi kirjastossa, jos sinulla on lieviäkin flunssaoireita.

Aukioloajat

Pääkirjasto
ma – pe 10 – 19
la             10 – 15
Loppiaisena 6.1. suljettu

Pattijoen kirjasto
ma – ke 11 – 18
to – pe  10 – 16
Loppiaisena 6.1. suljettu

Vihannin kirjasto
ma – ke 11 – 18
to – pe  10 – 16
Loppiaisena 6.1. suljettu

Haapajoen kirjasto
Suljettu 1. – 9.1.
ma 10.1. 13 – 19
ti 11.1.     10 – 17
to 13.1.   12 - 19

Raahen kaupungin päätös koronarajoitustoimista ajalle 1.1.-15.1.2022

Aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla kokonaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueilla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 58 g §:n 1 momentin nojalla kaikki Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueilla sijaitsevat tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentin kohdissa 1, 2, 3, 4 ja 6 tarkoitetut yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat suljettaviksi asiakkailta ja osallistujilta siltä osin, kuin niitä käytetään 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettuun toimintaan.

Edellä mainittuja 58 g § 4 momentissa tarkoitettuja tiloja voidaan kuitenkin käyttää vuonna 2005 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen. Tämä määräys tilojen väliaikaisesta sulkemisesta ei koske tartuntatautilain 58 g § 4 momentin kohdan 5 mukaisia tiloja. 5-kohdan mukaisia tiloja ovat sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat.

Tämä päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentissa tarkoitetut yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat, 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettu toiminta ja toimijat, joita tämä päätös velvoittaa on määritelty tämän päätöksen liitteessä (perustelut). Myös Raahessa jatketaan rajoituksia 15.1.2022 saakka. Raahen kirjastopisteet ovat avoinna rajoitetusti 3.1.2022 alkaen.

Määräykset ovat voimassa ajalla 1.1.2022 – 15.1.2022.

Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltäminen ajalla 23.12.2021–31.12.2021

Kaupunginjohtajan päätös 22.12.2021

Aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla kokonaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueilla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 58 g §:n 1 momentin nojalla kaikki Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueilla sijaitsevat tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentin kohdissa 1, 2, 3, 4 ja 6 tarkoitetut yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat suljettaviksi asiakkailta ja osallistujilta siltä osin, kuin niitä käytetään 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettuun toimintaan.

Edellä mainittuja 58 g § 4 momentissa tarkoitettuja tiloja voidaan kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen.

Tämä määräys tilojen väliaikaisesta sulkemisesta ei koske tartuntatautilain 58 g § 4 momentin kohdan 5 mukaisia tiloja (sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat). Tämä päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentissa tarkoitetut yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat, 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettu toiminta ja toimijat, joita tämä päätös velvoittaa on määritelty PSAVI:n päätöksessä (perustelut).

Myös Raahessa perutaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ajalla 23.12.–31.12.2021.

Alla linkit PSAVIn päätökseen 22.12.2021 ja päätöksen valitusosoitukseen.

Koronatartunnan riskiä ehkäisevät toimet Raahen kaupungin tiloissa

Kaupunginjohtajan päätös 10.12.2021

Tapahtumat kaupungin tiloissa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään kieltänyt 3.12.2021 alkaen sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Lisäksi AVI on päättänyt, että 7.12.2021 alkaen asiakas- ja yleisötiloista vastaavien toimijoiden on järjestettävä tilojen käyttö siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille laissa määritellyissä tilanteissa. Rajoitukset ovat voimassa 31.12.2021 asti.

Raahen kaupungin tiloissa järjestettävien tapahtumien koronaturvallisuus on järjestävän tahon vastuulla ja kaikkien tapahtumien suhteen edellytetään AVI:n rajoitusten ja THL:n ohjeistusten noudattamista.

Kaupungin tiloihin laaditaan tartuntatautilain 58 h §:n mukainen suunnitelma

Asiakkaille ja osallistujille tarkoitettujen tilojen hallinnasta vastaavan ja niitä toiminnassaan käyttävän toimijan on laadittava kirjallinen suunnitelma siitä, miten se toteuttaa AVI:n päätöksessä asetetut velvollisuudet ja rajoitukset. Suunnitelma on siihen sisältyviä henkilötietoja lukuun ottamatta pidettävä tilassa asiakkaiden ja toimintaan osallistujien nähtävillä.

Suunnitelman laatimisen ja noudattamisen tavoitteena on muokata toimintaa turvallisemmaksi ehkäisemällä lähikontaktien aiheuttamaa tartunnan riskiä. Kirjallisen suunnitelman tilan käytössä huomioon otettavista koronaturvallisuutta edistävistä toimista laatii sekä Raahen kaupunki että tiloissa toimintaa järjestävä seura, yhdistys tai muu toimija. Suunnitelmat laitetaan tilaan nähtäville.

Harjoitustoiminta kaupungin tiloissa

Raahen kaupungin liikuntapalvelut edellyttää, että kaupungin tiloissa toimivat urheiluseurat ja muut toimijat noudattavat omaaloitteisesti Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ohjeita ja rajoituksia. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla.

  • Raahen kaupungin tiloissa toimivat seurat ja yhdistykset laativat toiminnastaan kirjallisen suunnitelman, jossa kerrotaan, millä konkreettisilla toimilla koronaturvallisuus varmistetaan harjoitustoiminnassa. Suunnitelman laatineet ja sen mukaisesti toimivat seurat voivat jatkaa harjoitustoimintaansa normaalisti osallistujien iästä riippumatta.

Ohjeita suunnitelman laatimiseen AVI:n verkkosivuilla.

Uimahalliin koronapassilla

Kuntokeidas Vesipekka pidetään avoinna normaalisti koronapassin avulla. Kaikilta yli 16-vuotiailta Vesipekan käyttäjiltä tarkistetaan koronapassi THL:n sovelluksella. Kaikki käyttäjäinfo jää THL:n sovellukseen eli kaupunki ei kerää mitään henkilötietoa kävijöistä.

  • Pohjois-Pohjanmaan aluehallintovirasto 3.12.2021:

    Määräys ajalle 7.-31.12.2021

    Tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden on varmistettava, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja ja yleisiä saunoja. Muiden tilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila. Määräyksen perusteella tehtävien osallistujamäärärajausten ja osallistujien sijoitteluun liittyvien toimien vaihtoehtona tiloista vastaava toimija voi edellyttää asiakkailta ja toimintaan osallistujilta koronapassia.
     

  • Osallistujamäärää koskevan rajoituksen tai osallistujien sijoittumista koskevan velvoitteen vaihtoehtona rajoituksista voi vapautua 58 i § 3 momentin mukaisissa tiloissa noudattamalla tartuntatautilain 58 i § mukaisia EU:n digitaalista koronatodistusta koskevia edellytyksiä. Tämä valinnanvapaus parantaa mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoa. Se ei myöskään rajoita tarpeettomasti osallistumista harkitsevien oikeuksia, koska tartuntatautilaki turvaa mahdollisuuden joko hankkia tarvittavat rokotukset tai niitä korvaavaan menettelyyn tartuntatautilain 58 k § mukaisesti.

Edellä olevaan perustuen emme anna hyvityksiä tuotteista, palveluista emmekä tilanvarauksista.

Maskit käyttöön 4.luokasta lähtien

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä linjasi torstaina 9.12.2021 muutoksesta alueen maskisuositukseen. Uuden suosituksen mukaan kasvomaskin käyttöä suositellaan nyt kouluissa oppilaille 4.luokasta lähtien. Aiemmin koulujen maskisuositus on koskenut oppilaita 6.luokasta ylöspäin. Raahen kaupunki toteuttaa koronakoordinaatioryhmän kouluja koskevaa suositusta maanantaista 13.12.2021 alkaen pois lukien 3-4 yhdistelmäluokat.

Raahen kaupungin tiloja ja tiloissa toteutettavaa toimintaa koskeva ohjeistus astuu voimaan välittömästi.

Lisätietoa:

Raahen kaupungin tiloja ja tiloissa toteutettavaa toimintaa koskeva ohjeistus astuu voimaan välittömästi.

Hakotaurin koirapuisto on tilapäisesti suljettu

Hakotaurin koirapuistossa on ilmennyt koiran nenäpunkkien leviämistä. Eläinlääkärin ohjeiden mukaan suljemme puiston viideksi päiväksi, jona aikana pitäisi punkkien kuolla. Oirehtivat koirat pitää käyttää eläinlääkärissä saamassa loislääkitys. Kerralla on lääkittävä kaikki talouden koirat. Jos koirasi niiskuttaa, hankaa nenäänsä tai sen hajuaisti näyttää kadonneen, niin on syytä käydä tutkituttamassa koira. Nenäpunkki ei tartu ihmisiin tai  kissoihin.

Joulunajan poikkeukset aukioloihin kaupungin yksiköissä

Raahen kaupungin yksiköt ovat joulunaikaan suljettuina seuraavasti

  • Hankintapalvelut 22.12.2021–2.1.2022
  • Kaavoitus 24.12.2021–9.1.2022
  • Kuntokeidas Vesipekka 23.12.2021–2.1.2022
    Tarkemmat tiedot aukioloajoista osoitteessa www.vesipekka.fi/aukioloajat
  • Matkailuneuvonta 24.12.2021 ja 31.12.2021
  • Nuorisotilatoiminta 7.12.2021–7.1.2022
  • Nuorisotoimisto (Friemanin talolla) 23.12.2021–2.1.2022
  • Opetusvirasto 23.12.2021–2.1.2022 ja 7.1.2022
  • Praati 23.12.2021–9.1.2022
  • Raahe-opisto 23.12.2021–2.1.2022
  • Raahen museot:
    Kruununmakasiini 19.12.202110.1.2022
    Pakkahuone 19.12.202124.1.2022
    Tarkemmat tiedot aukioloajoista Raahen museon verkkosivuilla
  • Raahen seudun kehitys 24.12.2021–9.1.2022
  • Raatihuone 24.12.2021–2.1.2022
  • Tapahtumatalo Raahe 22.12.2021–2.1.2022
  • Tekninen keskus 24.12.2021–2.1.2022
  • Urheilutalo Raahela 24.12.2021–2.1.2022
  • Varhaiskasvatuspalveluiden toimisto 24.12.2021–2.1.2022

Toimipisteet ovat pääsääntöisesti suljettuina loppiaisena 6.1.2022.
Pidätämme oikeudet muutoksiin aukioloajoissa.

Raahen kaupunki toivottaa hyvää ja rauhallista joulunaikaa!

Koronapassin voi tulostaa maksutta kirjastossa

Voit tulostaa koronapassin maksutta Raahen, Pattijoen ja Vihannin  kirjastoissa asiakaspalveluaikoina. 

Kirjastossa asioidessasi et tarvitse koronapassia, mutta maskisuositus on voimassa kaikissa kirjaston tiloissa ja toimipisteissä. 

Omakantaa on käytettävä omatoimisesti tietoturvasyistä.Tarvittaessa henkilökunta auttaa passin lataamisessa ja tulostamisessa. 

Katso lisätietoja koronatodistuksen lataamisesta Omakannassa: kanta.fi/koronatodistus.