Raahen kaupunki harventaa puistometsiään Vihannin Verstastiellä ajalla 5.11.2025 - 8.11.2025
Kartan osoittamalla alueella ensin hakkuukone harventaa puustoa, ja sen jälkeen ajokone kerää kaadetut puut varastopaikalle.
Alueella liikkumista tulee työn aikana oman turvallisuuden vuoksi välttää, eikä koneiden työalueelle saa mennä. Pahoittelemme hakkuutöistä aiheutuvaa haittaa.
Ajankohtaista
Harvennushakkuut alkavat Vihannin Verstastien alueella
Pajuniityntie Mestauskallion päässä on yksikaistaisena korjaustöiden vuoksi
Pajuniityntien etelään päin kulkeva kaista Mestauskalliolla on toistaiseksi suljettu liikenteeltä Raahen Energia Oy:n kaukolämpölinjan korjaustöiden vuoksi. Eteläkalliolle on tonteille ajo sallittu.
Pahoittelemme liikenteelle aiheutuvaa, haittaa.
Reittis -Kohti hyvinvointia
Reittis-sivusto on suunniteltu tukemaan ja ohjaamaan hyvinvoinnin tiellä. Hyvinvointi on läpi elämän muuttuva matka, jonka varrella voit tarvita opastusta. Reittis tarjoaa apua, tukea ja lisätietoa hyvinvoinnin tueksi. Näet myös Pohjois-Pohjanmaan kuntien ja järjestöjen hyvinvointia tukevia palveluja ja tapahtumia. Lisätietoja Reittis palvelusta.
Raahe-opisto järjestää Paikallishistorian luentosarjan
Raahe-opisto järjestää tulevana lukuvuonna kuusi luentoa, jotka käsittelevät kaupunkimme historiaa. Luentosarjan merkeissä juhlistetaan 80-vuotista opistoa sekä Oulu2026 kulttuuripääkaupunkivuotta. Pääosin luennoista vastaa museonjohtaja Eija Turunen, mutta keväällä 2026 saamme myös vierailevan tähden, kun historiantutkija, dosentti Ilkka Teerijoki saapuu luennoimaan Pietari Brahesta.
Ensimmäinen luento järjestetään 18.9. aiheella Mikä mies se Myhrberg oikein oli? Luento käsittelee vapaustaistelija August Maximilian Myhrbergiä, jonka nimen moni tunnistanee Soveliuksen talon vieressä sijaitsevasta puistosta. Eija Turunen kertoo luennolla hänen elämästään ja merkityksestään Raahelle.
Toinen luento 16.10. on otsikoltaan Vanhat ja vaivaiset entis-Raahessa. Luennolla Turunen kertoo vanhojen ja ”toistaitoisten” elämästä ennen vanhaan.
Syyskauden viimeinen luento kuullaan 13.11. ja se kurkistaa huvittelun ja seuraelämän tapoihin entisajan Raahessa.
Tammikuun ensimmäinen luento 22.1.2026 on nimeltään Bättre Tider, Bacchus ja Ilpotar – nautonomastinen silmäys Raahen laivojen nimiin. Luennolla kuullaan lisää Raahen laivojen nimien taustoista ja trendeistä.
Helmikuussa 19.2. luennon otsikko on Murekortti ja kondolanssivierailu. Tämän luennon aikana Turunen kertoo entisajan hautajaistavoista ja surukulttuurista.
Maaliskuussa 19.3. luentosarja päättyy kaupunkimme perustajasta kertovaan luentoon. Historiantutkija, dosentti Ilkka Teerijoki kertoo luennollaan Pietari Brahe, Suomi ja Raahe lisää Brahen vaikutuksesta alueelle.
Luennot järjestetään torstai-iltaisin Fregatti-salissa Tapahtumatalo Raahessa kello 18 alkaen. Niiden kesto on 1,5 tuntia ja luennoille on vapaa pääsy.
Pääsyn paikan päälle luentoja seuraamaan voit varmistaa ilmoittautumalla etukäteen Raahe-opiston verkkokaupassa. Luentoja on mahdollista seurata myös etänä Teamsin välityksellä. Linkki Teamsiin löytyy verkkokaupasta kunkin luennon kohdalta osoitteesta uusi.opistopalvelut.fi/raahe
Paikallishistorian luentosarja 2025-2026
18.9. Mikä mies se Myhrberg oikein oli?
16.10. Vanhat ja vaivaiset entis-Raahessa
13.11. Huvittelua ja seuraelämää. PERUTTU, uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
22.1. Bättre Tider, Bacchus ja Ilpotar – nautonomastinen silmäys Raahen laivojen nimiin
19.2. Murekortti ja kondolanssivierailu
19.3. Pietari Brahe, Suomi ja Raahe
Luennot klo 18 Fregatti-salissa, Tapahtumatalo Raahessa (Kirkkokatu 28, 2. krs). Luentojen kesto 1,5 h, vapaa pääsy, myös etäosallistuminen mahdollista (Teams).
Hyvien tekojen talvibingo
Nappaa kuvakaappaus ja lähde mukaan hyvän mielen talvibingoon! Samalla kerrytät pisteitä meille Suomen yhteisöllisin kunta -kisassa.
Kisa ratkeaa joulukuun alussa ja voittava paikkakunta saa käyttöönsä tittelin lisäksi 2600€ rahapalkinnon yhteiseen hyvään. Pisteitä kertyy kun pyydät apua tai tarjoat apuasi meilläkin käytössä olevassa Commu -sovelluksessa.
Kokeile, montako ruksia saat bingoruudukkoon!
#SuomenYhteisöllisinKunta
Viranomaisposti muuttuu digitaaliseksi vuonna 2026
Viranomaispostin vastaanotto muuttuu vuoden 2026 alussa ensisijaisesti digitaaliseksi. Kun tunnistaudut vuoden 2026 alussa tai sen jälkeen ensimmäisen kerran Raahen kaupungin tai jonkin muun viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun, sinulle luodaan sähköinen postilaatikko Suomi.fi-viesteihin. Jatkossa saat sinne viranomaispostia useilta viranomaisilta. Suomi.fi-viestit korvaa viranomaisilta saapuvan paperipostin: sama asia ei saavu enää myöhemmin kirjeenä kotiin.
Muutoksen tavoitteena on kannustaa ihmisiä vastaanottamaan viranomaisposti ensisijaisesti sähköisesti. Suomi.fi-viestien käyttö säästää aikaa sekä kansalaisilta että viranomaisilta, kun viestit kulkevat nopeasti ja varmasti oikealle vastaanottajalle oikeaan paikkaan.
Suomi.fi-viestejä käyttää tällä hetkellä yli 2 miljoonaa henkilöä. Palvelun käyttöönottoa ehdotetaan jo nyt, kun tunnistautuu jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun. Vuoden 2026 alusta alkaen erillistä suostumusta käyttöönottoon ei enää kysytä, vaan Suomi.fi-viestien käyttöön tulosta kerrotaan tunnistautumisen yhteydessä. Tämän muutoksen jälkeen Suomi.fi-viestit on käytössä yli neljällä miljoonalla henkilöllä.
Suomi.fi-viestit on tietoturvallinen sähköinen postilaatikko, joka korvaa paperipostitse saapuvan viranomaispostin. Palvelua käyttää useat viranomaiset ja määrä kasvaa jatkuvasti. Saapuneet viestit voi lukea Suomi.fi-mobiilisovelluksella tai tunnistautumalla Suomi.fi-verkkopalveluun osoitteessa https://suomi.fi. Näin saapunut posti on luettavissa kaikkialla, missä kuljetkin.
Suomi.fi-viestit saa käyttöön lataamalla Suomi.fi-mobiilisovelluksen tai tunnistautumalla osoitteessa https://suomi.fi/viestit. Tunnistautuminen tapahtuu pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortin sähköisellä varmenteella. Ottamalla Suomi.fi-viestit käyttöön saa jatkossa myös useiden eri viranomaisten lähettämän postin sähköisenä.
Ilmoitukset uusista saapuneista viesteistä tulevat sähköpostiosoitteeseen, jonka käyttäjä on ilmoittanut palveluun. Suomi.fi-mobiilisovelluksen käyttäjät saavat ilmoituksen myös suoraan sovelluksen kautta.
Lokakuussa 2025 Suomi.fi-viestejä käyttää jo yli 2,2 miljoonaa henkilöä.
Lisätietoja Suomi.fi-viesteistä: https://www.suomi.fi/ohjeet-ja-tuki/viestit.
- Suomi.fi-viestit tulee käyttöön sinulle, jos olet täysi-ikäinen ja sinulla ei vielä ole Suomi.fi-viestit käytössä.
- Näet ilmoituksen Suomi.fi-viestien käyttöönotosta, kun tunnistaudut vahvasti julkisen hallinnon asiointipalveluun eli käytät tunnistautumisessa Suomi.fi-tunnistusta.
- Ilmoita käyttöönoton yhteydessä oma sähköpostiosoitteesi ja vahvista se tunnin sisällä. Näin saat sähköpostiisi ilmoituksen aina, kun sinulle on saapunut uutta postia Suomi.fi-viesteihin.
- Sähköpostin ilmoittamisen jälkeen jatkat tunnistautumista normaalisti ja siirryt asiointipalveluun, jonne olit matkalla.
- Huomaathan, että jos asioit organisaation tai toisen henkilön puolesta, Suomi.fi-viestit tulevat käyttöön sinulle itsellesi – ei sille henkilölle tai organisaatiolle, jonka puolesta olet menossa asioimaan.
Jos et käytä julkisen hallinnon sähköisiä asiointipalveluja vahvasti tunnistautuneena, saat jatkossakin viranomaispostin paperipostina.
Muutos ei myöskään koske alaikäisiä eikä niitä henkilöitä, jotka ovat edunvalvonnassa tai joilla on voimassa oleva edunvalvontavaltuutus.
Havainnekuva, miten Suomi.fi-viestit tulee käyttöön osana vahvaa tunnistautumista julkisen hallinnon sähköiseen palveluun vuoden 2026 alusta alkaen:

- Voit lukea Suomi.fi-viesteihin saapuneet viranomaisviestit Suomi.fi-mobiilisovelluksessa tai kirjautumalla Suomi.fi-verkkopalveluun ja siirtymällä siellä kohtaan "Viestit".
- Tunnistautuminen tapahtuu pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortin sähköisellä varmenteella.
- Saat ilmoituksen sähköpostiisi aina, kun sinulle saapuu Suomi.fi-viesteihin uusi viesti.
- Saat ilmoitukset saapuneista viesteistä myös Suomi.fi-mobiilisovelluksessa, jos olet ladannut sovelluksen käyttöösi.
Voit myös ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön osoitteessa https://suomi.fi/viestit tai lataamalla käyttöösi Suomi.fi-mobiilisovelluksen.
Digitaaliseen viranomaispostiin siirtyminen ei tarkoita sitä, ettei kukaan voisi jatkossa vastaanottaa viranomaisten postia paperikirjeinä.
- Suomi.fi-viestit ei tule käyttöön, jos et käytä viranomaisten sähköisiä palveluja. Silloin saat jatkossakin viranomaispostia paperisena.
- Muutos ei koske alaikäisiä eikä edunvalvonnassa olevia.
- Myöskään kaikki viranomaisten lähettämä posti ei saavu digitaalisena Suomi.fi-viesteihin, sillä osa viranomaisista saattaa käyttää sähköiseen viestimiseen myös muita digitaalisia kanavia. Näistä kerrotaan kunkin organisaation palvelun yhteydessä.
Jos et halua vastaanottaa viranomaispostia Suomi.fi-viesteihin, voit siirtyä Suomi.fi-viesteistä takaisin paperipostin vastaanottajaksi muuttamalla palvelun asetuksia tai ottamalla yhteyttä Digi- ja väestötietoviraston asiakaspalveluun. Muutoksen voi tehdä vasta Suomi.fi-viestien käyttöönoton jälkeen vuonna 2026, ei ennakkoon.
Valinta paperipostin vastaanottamisesta pysyy voimassa puoli vuotta kerrallaan. Jos kuuden kuukauden jälkeen tunnistautuu uudelleen viranomaisten asiointipalveluihin, Suomi.fi-viestit tulee uudelleen käyttöön.
Jos käytössäsi on Suomi.fi-mobiilisovellus, huomaathan, että
- pelkkä sovelluksen poistaminen ei poista Suomi.fi-viestejä käytöstäsi.
- palvelun käytöstä poistaminen pitää aina tehdä Suomi.fi-viestien asetuksissa.
Halutessaan voit myös itse milloin tahansa ottaa Suomi.fi-viestit uudelleen käyttöön lataamalla käyttöösi Suomi.fi-sovelluksen tai ottamalla palvelun käyttöön osoitteessa suomi.fi/viestit.
Lisätietoja
Tietoa Suomi.fi-viesteistä ja niiden käyttöönotosta: Suomi.fi-viestit.
Ohjeita tunnistautumiseen julkisen hallinnon palveluissa: Suomi.fi-tunnistus.
Organisaatiot, jotka lähettävät postia Suomi.fi-viesteihin: Viestien lähettäjät.
Ohjeet Suomi.fi-viestien käytöstä poistamiseen: Poista Suomi.fi-viestit käytöstä.
Maatalouden kehittämisraha on haettavissa 31.10.2025 mennessä
Hakulomakkeen voi ladata Raahen lähidemokratiatoimikunnan avustusten verkkosivuilta
https://www.raahe.fi/lahidemokratiatoimikunta/avustukset
ja lähettää liitteineen sähköpostiin janne.vainionpaa [at] kalajoki.fi (janne[dot]vainionpaa[at]kalajoki[dot]fi) tai postitse Kalajoen kaupunki, maataloustoimisto, Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki.
Lisätietoja maaseutuasiamies Janne Vainionpää p. 044 4691 395. janne.vainionpaa [at] kalajoki.fi (janne[dot]vainionpaa[at]kalajoki[dot]fi)
Raahe vahvistaa ehkäisevää päihdetyötä vuosille 2025–2029
Raahen kaupunki on julkaissut uuden ehkäisevän päihdetyön suunnitelman vuosille 2025–2029. Suunnitelmassa määritellään toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään päihteiden, nikotiinituotteiden ja rahapelaamisen aiheuttamia haittoja eri ikäryhmissä.
Tavoitteisiin kuuluu muun muassa nikotiinituotteiden houkuttelevuuden vähentäminen, vanhemmuuden tukeminen, päihdehaittoihin liittyvän tietoisuuden lisääminen sekä yhteistyön kehittäminen kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
Ehkäisevää päihdetyötä toteutetaan monialaisesti eri palveluissa, kuten varhaiskasvatuksessa, kouluissa, nuorisotyössä, poliisin ja seurakuntien toiminnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluissa. Suunnitelma pohjautuu valtakunnallisiin linjauksiin ja lainsäädäntöön ja sen toteutuksesta vastaa moniammatillinen työryhmä.
Suunnitelma on kokonaisuudessaan luettavissa tiedotteen liitetiedostoista (pdf).
Lisätietoa ehkäisevästä päihdetyöstä Raahen kaupungilla: Ehkäisevä päihdetyö.
Ehkäisevän päihdetyön viikko 3.-9.11.2025
EPT-viikon teemana on riippuvuuden puheeksiotto. Riippuvuus ei katoa vaikenemalla. Varhainen puheeksiotto voi ehkäistä riippuvuuden kehittymistä.
Ehkäisevän päihdetyön viikon valtakunnalliset infotilaisuudet järjestää Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto.
Infotilaisuus ti 4.11. klo 9.00 – 9.30
Nuoret ja nikotiini – tapa vai fyysinen riippuvuus
- Mistä tietää onko kyseessä tapa vai riippuvuus? Miksi nuorille on tärkeä tuoda tietoa?
- Miten ottaa nikotiinituotteet puheeksi nuorten kanssa ja auttaako se?
Infotilaisuus ke 5.11. klo 13.00 – 13.30
Aikuiset ja viihdekäyttö – viihdettä vai riippuvuutta
- Onko kyseessä viihde vai riippuvuus? Voiko vastaavissa tilanteissa olla käyttämättä, jos ei ole riippuvainen?
- Miten ammattilaisena suhtaudun viihdekäyttöön, jos se tulee esiin?
Infotilaisuus to 6.11. klo 9.00 – 9.30
Ikääntyneet – itsemääräämisoikeus vs. puuttuminen
- Lääkkeiden väärinkäyttö ikäihmisillä
- Miten puuttua ikäihmisten päihteiden käyttöön vaiko puuttua lainkaan? Itsemääräämisoikeus näkökulma.
Influenssarokotukset ja koronarokotukset Raahessa syksyllä 2025
Maksuttoman influenssarokotteen voivat saada
- raskaana olevat
- kaikki 65 vuotta täyttäneet
- alle 7 v ikäiset lapset
- sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
- vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiiri
- varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset.
Voit saada rokotteen vain influenssakauden aikana.
Maksuttoman koronarokotteen tehosteen voivat saada
- voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt
- 18 vuotta täyttäneet henkilöt, joilla on kaksi tai useampi vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus
- 75 vuotta täyttäneet henkilöt.
Koronarokoteannoksen ja tehosterokoteannoksen välillä on suositeltavaa olla vähintään 6 kuukautta. Jos henkilö sairastaa taudin juuri ennen rokotusaikaa, ei hän suojan kannalta tarvitse tehosteannosta sillä kaudella.
Maksullinen influenssarokote ja koronarokote
Jos et ole oikeutettu maksuttomaan influenssarokotukseen, voit hankkia sen omalla kustannuksella. Aiemman vuoden reseptin voit uusia Omakanta-palvelussa tai apteekin kautta. Lisätietoa maksullisesta influenssa- ja koronarokotteesta Pohteen sivuilla.
Rokotukset Raahessa ovat alkaneet ikäryhmittäin
- Yli 85-vuotiaiden ja kaikenikäisten voimakkaasti immuunipuutteisten rokotukset alkoivat keskiviikkona 15.10.
- Yli 75-vuotiaiden rokotukset alkavat maanantaina 27.10.
- Muiden ikäryhmien rokotukset alkavat marraskuussa.
Varaa aika rokotukseen verkossa
Varaa aika rokotukseen Pohteen verkkoajanvarauksen kautta tai asioi OmaPohteessa. Klikkaa OmaPohteessa Ajanvaraus ja sen jälkeen Pohteen verkkoajanvaraus.
Voit varata ajan rokotukseen myös puhelimella
Soita Pohteen influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraukseen ja jätä takaisinsoittopyyntö. Puhelinajanvaraus on nyt avoinna kaikille ikäryhmille.
Influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus ja neuvonta
Palvelunumero 08 669 0200
Puhelinaika:
- Ma 9-12
- Ti 9-12
- Ke 9-12
- To 9-12
Tästä numerosta voit varata ajan influenssa- ja koronarokotukseen. Voit myös kysyä neuvoa näihin rokotuksiin liittyen. Numero on auki kaikille ikäryhmille.
Rokotuspaikat:
- Raahe: Raahen sairaala, keltainen rakennus ovi G2, Rantakatu 4
- Vihanti: Vihannin sosiaali- ja terveysasema, Kirkkotie 2
- Siikajoki: Ruukin sosiaali- ja terveysasema, Kansantie 4
- Pyhäjoki: Pyhäjoen sosiaali- ja terveysasema, Vanhatie 57
Influenssarokote suojaa influenssalta ja sen jälkitaudeilta, kuten korvatulehdukselta, keuhkoputkentulehdukselta, keuhkokuumeelta sekä sydäninfarktilta ja aivoverenkierron häiriöltä.
Koronavirus SARS-CoV-2 aiheuttaa koronavirustaudin eli COVID-19-taudin. Koronarokotuksilla pyritään ehkäisemään sairaalahoitoa vaativia, vakavia koronaviruksen tautimuotoja ja kuolemia. Riski sairastua sairaalahoitoa vaativaan koronatautiin nousee iän myötä.
Influenssa- ja koronarokotukset annetaan syksyllä ja talvella. Jos haluat molemmat rokotteet, saat samalla rokotuskäynnillä influenssa- ja koronarokotteen.
Pohteen sivuilta löydät lisää tietoa Raahen korona- ja influenssarokotuksista. Linkki Pohteen sivuille.
Peuranevan aurinko- ja tuulivoimapuiston osayleiskaava
Vireilletulo ja OAS
Kehittämislautakunta päätti kokouksessaan 24.6.2025 Peuranevan aurinko- ja tuulivoimapuiston osayleiskaavan vireilletulosta. Kaavatyötä varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa kerrotaan mm. työn tavoitteet, vaiheet ja aikataulu.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä Raahen kaupungin Raatihuoneen ilmoitustaululla (Rantakatu 50), Praatissa (Kirkkokatu 43) sekä osayleiskaavan verkkosivulla (raahe.fi).
Yleisötilaisuus Pulkkilassa
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä YVA-ohjelma esitellään yleisötilaisuudessa
- maanantaina 3.11.2025 klo 17
- Kunnantalon valtuustosalissa, Pulkkilantie 4, Pulkkila.
- Tilaisuudessa on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen, tervetuloa!
Voit myös seurata tilaisuutta etäyhteydellä. Teams-linkki lisätään Ympäristöhallinnon verkkoverkkosivulle lähempänä tilaisuuden ajankohtaa: www.ymparisto.fi/peuraneva-tuulivoima-YVA
Palaute
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on mahdollista jättää palautetta koko kaavaprosessin ajan sähköpostitse osoitteeseen kaavoitus [at] raahe.fi. Muista ilmoittaa sähköpostissa nimesi sekä mitä kaavaa palautteesi koskee.
Myllymäen asemakaavan ja Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutoksen yleisötilaisuus 30.10.2025
Yleisötilaisuus Raahen pääkirjastolla
Luonnosvaiheen kaava-aineistot esitellään yhteisessä yleisötilaisuudessa torstaina 30.10.2025 klo 17–19 Raahen pääkirjaston näyttelytilassa (Rantakatu 45).
Tilaisuuden ohjelma ja alustava aikataulu
Klo 17.00: Tilaisuuden avaus ja kahvitarjoilu
- Raahen kaupungin puheenvuoro, kehittämislautakunnan pj Paavo Törmi
Klo 17.05: Myllymäen asemakaava (Ak 254)
- Raahen Energia Oy:n puheenvuoro, tavoitteet ja yleisesittely
- Myllymäen asemakaavaluonnoksen esittely
Klo 17.45: Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutos (Akm 253)
- Fescon Oy:n puheenvuoro, tavoitteet ja yleisesittely
- Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutosluonnoksen esittely
Klo 18.25: Ohjeistus palautteen antamiseen kaavaluonnoksista
Klo 18.30: Kysymyksiä ja vapaata keskustelua karttojen äärellä
Klo 19.00: Tilaisuuden päättäminen
Pyydetään palautetta
Palautetta eli mielipiteitä luonnosvaiheen kaava-aineistoista voi esittää nähtävilläolon aikana 1.10.–10.11.2025. Kirjalliset mielipiteet pyydetään toimittamaan 10.11.2025 klo 15 mennessä.
Mielipiteen jättämistä varten on avoinna verkkolomakkeet:
- Myllymäen asemakaava -palautelomake (Maptionnaire)
- Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutos -palautelomake (Maptionnaire)
Mielipiteen voi myös toimittaa postitse osoitteella Raahen kaupunki, Kaavoitus, Rantakatu 8 C, 92100 Raahe tai sähköpostilla osoitteeseen kaavoitus [at] raahe.fi.
Lisätietoja alueiden kaavoituksesta ja luonnosvaiheen aineistot ovat tarkasteltavissa kaupungin verkkosivulla:
Nähtävilläolon aikana luonnosaineistoon voi tutustua myös paperiversiona Raatihuoneella (Rantakatu 50) sekä Praatissa (Kirkkokatu 43).
Minustako yrittäjä? -tilaisuudet Raahen seudulla
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Raahen seudun kehitys järjestää kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille kolme tilaisuutta loppusyksyllä.
Mistä aloittaa yrittäjän polku?
Minustako yrittäjä -tilaisuudet tarjoavat yrittäjyydestä kiinnostuneille henkilöille maksuttoman, vapaamuotoisen ja matalan kynnyksen tilaisuuden tulla kuulemaan yrittäjyyteen sekä yrityksen perustamiseen liittyvistä asioista. Tilaisuuksissa on mahdollisuus keskustella myös omasta liikeideasta ja yrityksen perustamisajatuksista.
Nousevan Rannikkoseudun edustaja Riikka Hautala on mukana tilaisuuksissa kertomassa yritysten tukimahdollisuuksista.
Voit osallistua näistä mihin tahansa itsellesi sopivimpana ajankohtana omasta asuinkunnasta riippumatta.
Siikajoki: torstaina 30.10.2025 klo 17–19
Vanha TeeKoo, Siikasavontie 1 B, Ruukki
Raahe: maanantaina 3.11.2025 klo 17–19
Pääkirjasto, Rantakatu 45, 2. krs
Pyhäjoki: keskiviikkona 5.11.2025 klo 17–19
Pyhäjoen Kulmahuone, Vanhatie 48 (kukkakaupan vieressä)
Tilaisuuksien avulla haluamme tuoda yrittäjyyttä suunnitteleville henkilöille tietoa palveluistamme ja verkostostamme sekä varmistaa kannattavan liiketoiminnan perustantaa seutukunnassamme. Raahen seudun kehitys toimii apuna kaikissa yrityksen elinkaaren eri vaiheissa. Neuvonta ja avustaminen yrityksen perustamisvaiheessa on yksi tehtävistämme.
Halutessasi voit myös samalla varata henkilökohtaisen ajan toiselle päivälle yksityiskohtaisempaa neuvontaa varten. Neuvontapalvelu on maksutonta kaikille yritystoiminnasta Raahen seudulla kiinnostuneille.
Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille, tervetuloa!
Lisätiedot
Riitta Palosaari
puh. 040 830 3198
riitta.palosaari [at] raahe.fi
Jussi Kemilä
puh. 040 830 3018
jussi.kemila [at] raahe.fi
Kylätalokartoitukseen tarvitaan vastaus kaikilta Raahen kyliltä – oli kylätaloa tai ei
Raahen kylien vastausprosentti on tällä hetkellä noin 30 prosenttia, mutta vastaus tarvitaan jokaiselta kylältä. Jos kylällä ei ole kylätaloa, määritetään kylälle kokoontumispaikka eli ns. kylmäpiste.
Vastausaikaa on jatkettu 31.10. asti, jotta tiedonkeruussa päästään sataan prosenttiin. Varautumisen näkökulmasta on erittäin tärkeää, että kylien asukkaat tietävät, minne kokoonnutaan, jos poikkeustilanne sitä vaatii.
Kyselyyn vastataan osoitteessa: www.ppkylat.fi/kylatalokartoitus.
Kylätalokartoituksella kehitetään kylien ja paikallisten yhteisöjen varautumista erilaisiin häiriö-, kriisi- ja poikkeustilanteisiin.
Kartoituksessa selvitetään, mitkä tilat voivat toimia esimerkiksi:
- kyläläisten kokoontumispaikkana ja infopisteenä erilaisissa häiriö-, onnettomuus- tai kriisitilanteissa
- tukikohtana sähkökatkon, ympäristövahingon, kemikaalionnettomuuden, laajan tulipalon tms. aikana
- vesihuollon häiriöissä puhtaan veden jakelupisteenä
- kylän asukkaiden (esimerkiksi vanhusten) evakuointi- tai hätämajoituskohteena esimerkiksi pitkäkestoisen sähkökatkon aikana
- laajempien evakuointitilanteiden tukikohtana ja majoituspaikkana
- viranomaisten, SPR:n tai Vapepan johto/huoltokeskuksena onnettomuus- tai etsintätilanteessa
- häiriö- ja kriisitilanteiden varustevarastona
- kyläradioaseman tukikohtana.
Kohde voi olla kylätalo, koulu, seurakuntakoti tai muu yhteisöllinen tila. Jos kylässä ei ole rakennusta, voidaan määritellä niin sanottu kylmäpiste, johon kokoonnutaan tarvittaessa.
Kylätalokartoitus on osa EU-osarahoitteista valtakunnallista Kylävara-hanketta, jota hallinnoi Suomen Kylät ry. Pohjois-Pohjanmaalla kartoitusta toteuttaa Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry.
Lisätietoja kartoituksesta
Esa Aunola
toiminnanjohtaja
puh. 040 551 3986
esa.aunola [at] ppkylat.fi (esa[dot]aunola[at]ppkylat[dot]fi)
Lisätietoja Kylävara-hankkeesta
Ritva Pihlaja
projektipäällikkö
puh. 045 3410 394
ritva.pihlaja [at] suomenkylat.fi (ritva[dot]pihlaja[at]suomenkylat[dot]fi)
Kylävara -hankkeen lisätiedot löytyvät Suomen Kylät ry:n verkkosivuilta: Suomen Kylät ry – Kylävara-hanke (avautuu uuteen välilehteen).
3 hyvän mielen haastetta - tee tänä syksynä yksi hyvä teko
Syksy on täydellistä aikaa pysähtyä, huomioida ympärillä olevat ihmiset ja tehdä pieniä hyviä tekoja. Yhteisöllisyys syntyy arjen kohtaamisista ja siitä, että välitämme toisistamme, oli kyse sitten naapurista, tutusta tai tuntemattomasta.
Haastamme kaikki asukkaamme mukaan tekemään pieniä tekoja, jotka tuovat hyvää mieltä sekä auttajalle että autettavalle.
Tässä kolme hyvän mielen haastetta!
1. Tervehdi naapuria
Usein arjen kiireissä unohtuu, kuinka suuri vaikutus pienellä tervehdyksellä voi olla. Katseen kohtaaminen ja suotu hymy voivat tehdä jonkun päivästä paljon valoisamman. Lokakuun aikana kokeile tervehtiä jokaista naapuria, jonka kohtaat ja katso, mitä tapahtuu!
2. Kysy, tarvitsetko apua?
Meilläkin käytössä oleva, kotimainen Commu -sovellus on tehty avun kysymiseen ja tarjoamiseen. Katso sovelluksesta, onko joku lähistölläsi pyytänyt apua tai luo oma auttamisen ilmoituksesi jossa tarjoudut auttamaan. Voit myös kysyä tuttavalta tai naapurilta ihan kasvokkain: "Voisinko auttaa sinua tänään jossain?"
3. Tee konkreettinen syksyinen hyvä teko ja kerrytä pisteitä Suomen yhteisöllisin kunta -kisaan
Syksyllä arjen avuntarpeet korostuvat. Jokainen meistä tarvitsee joskus auttavaa kättä tai kuulevaa korvaa. Tarjoa apuasi tai pyydä apua matalalla kynnyksellä, Commu -sovelluksessa.
Tässä esimerkki-ilmoituksia!
- Voisin auttaa lehtien haravoinnissa ja pihamaan laittamisessa talviteloille.
- Lähdetäänkö yhdessä kauppaan tai kirppiskierrokselle?
- Haluaisitko jutustella ja pelailla lautapelejä? Tervetuloa luokseni iltapäiväteelle.
Jokainen teko Commu -sovelluksessa kerryttää myös meille pisteitä Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailuun, jossa jaossa on joulukuun alussa 2600€ yhteiseen hyvään. Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailu ratkaistaan oikeilla teoilla, ei äänillä. Mitä enemmän apua jaat ja pyydät Commun kautta meidänkin kotokunnassa, sitä enemmän pisteitä kertyy. Voittokunta saa tuhansien eurojen palkintopotin käytettäväksi koko yhteisön hyväksi.
Lataa Commu-sovellus, lähde mukaan ja tee yksi hyvä teko jo tänään!
https://commuapp.fi/
Hallitse energiasi; Energiansäästöviikon viides tärppi
Yrityksissä energiankäytön hallinta on jatkuvaa toimintaa
Vastuullinen yritys ei jätä energiankäyttöä sattuman varaan, vaan johtaa sitä kuten muitakin toimintoja. Kun energiatehokkuus on osa yrityksen arkea, kulut pienenevät ja energianhallinta helpottuu. Pienemmät energiakulut parantavat liiketoiminnan tulosta ja yrityksen kilpailukykyä.
Aloita nykytilan selvittämisestä: mihin ja milloin sähköä ja lämpöä kuluu, missä toimipaikoissa, ja paljonko ne maksavat? Käy läpi sähkölaskut, kulutusdata ja varmista, että käytössä on yritykselle sopivin sähkösopimus.
Mieti myös tavoitteenne: haluatteko vähentää kustannuksia, säästää energiaa vai pienentää päästöjä? Vastuullisuustavoitteiden asettaminen ja niihin pyrkiminen viestii luotettavasta ja hyvin johdetusta organisaatiosta.
Tarkista, löytyykö paikkoja tehostaa energiankäyttöä. Tuettu energiakatselmus on hyvä tapa kartoittaa kehityskohteet. Ovatko yritykset laitteet ajan tasalla ja energiatehokkaita, ja onko niiden säädöt kohdillaan? Selvitä mahdollisuudet hyödyntää kulutusjoustoa; voiko osan kulutuksesta siirtää yöaikaan, jolloin sähkö on edullisempaa? Tai voiko toiminnan ohjaamisella vähentää sähkönkulutusta silloin, kun sähkön hinta on kalleimmillaan?
Energianhallinnan onnistumisen kannalta on tärkeää nimetä vastuuhenkilö, joka seuraa ja vie asioita eteenpäin. Panosta myös viestintään: opasta henkilöstö ja asiakkaat käyttämään energiaa järkevästi. Jokainen säästetty kilowattitunti ja turhan vedenkäytön välttäminen vaikuttaa.
Lue lisää tuetusta energiakatselmuksesta Motivan verkkosivuilta.
Seuraa toimenpiteiden vaikutuksia. Katso, onko kulutus laskenut ja näkyvätkö tavoitellut muutokset myös sähkölaskussa. Pidä kirjaa havainnoista ja kulutustiedoista, ja varmista, että tiedot kulkevat vastuuhenkilöltä johdolle ja työntekijöille asti. Energiankulutuksen säännöllinen raportointi kannattaa nostaa osaksi yrityksen vuosikelloa.
Energianhallinta onkin jatkuvaa toimintaa. Kun ensin on suunniteltu ja toteutettu, tarkistetaan sen jälkeen, millainen vaikutus tehdyillä toimenpiteillä on ollut, ja tarvittaessa korjataan suuntaa. Energianhallinta on jatkuva prosessi, ei kerran tehtävä työ.
Hallitse energiasi; Energiansäästöviikon neljäs tärppi
Taloyhtiöissä energiankulutuksen ajoittaminen tuo säästöjä myös asukkaille
Fiksu taloyhtiö käyttää energiaa tehokkaasti eikä vain vieritä kasvavia kuluja asukkaille.
Kulutuksen seuranta luo taloyhtiössä pohjan energian ja vedenkulutuksen tavoitteelliseen hallintaan. Kun tietoa kerätään ja jaetaan avoimesti asukkaille, saadaan talon asukkaat tietoiseksi taloyhtiön energiankulutuksesta, ja heitä kannustetaan mukaan yhteiseen energiankulutuksen hallintaan.
Lämmitysmuodosta riippumatta huonelämpötilojen hallinta on tärkeää.
Lämmityskaudella on hyvä mitata lämpötiloja muutamasta asunnosta eri puolilla rakennusta ja kuunnella asukkaiden palautetta. Jatkuva mittaus asunnoissa tuo tarkempaa tietoa, jota voidaan hyödyntää taloautomaation avulla suoraan lämmityksessä. Edistynyt automaatio osaa huomioida kiinteistön energiankulutustietoja sekä sääennusteita, ja ohjata lämmitystä näiden tietojen perusteella.
Kaukolämmön ja sähkön hetkellinen tehontarpeen alentaminen ajoittamalla kulutusta eri hetkiin automaation avulla leikkaa kulutushuippuja, mikä pienentää kustannuksia.
Lämpöpumppujen ja koneellisen ilmanvaihdon optimointi tuo selkeitä säästöjä.
Ilmanvaihdon tarpeenmukainen ohjaus, säännöllinen huolto ja asukkaiden ohjeistus parantavat energiatehokkuutta ja asumismukavuutta. Sähköautojen latauspisteiden hankinnassa kannattaa harkita dynaamista latausratkaisua, joka tasaa kiinteistön sähkönkäyttöä.
Asukkaiden toimilla on iso merkitys.
Myös asukkaiden omat teot, kuten kohtuullinen vedenkulutus ja energian fiksu käyttö, vaikuttavat taloyhtiön energiankulutukseen. Runsas energian ja vedenkäyttö voi lisätä painetta vastikkeiden korottamiseen, kun kerätyt vastikkeet eivät enää riitäkään kulujen kattamiseen.
Ota selvää, miten sinun taloyhtiössäsi energiaa seurataan ja käyttöä ohjataan. Kerro havainnoistasi eteenpäin muille talon asukkaille sekä taloyhtiön hallitukselle. Kun koko taloyhtiö on mukana energiansäästössä, säästöjä syntyy huomattavasti.
Hallitse energiasi; Energiansäästöviikon kolmas tärppi
Oman kodin energianhallinta – vinkit pientaloon
Sähkö haukkaa ison osan pientalon asumiskustannuksista, etenkin jos kotia lämmitetään sähköllä. Hyvä sähkösopimus auttaa vähän, mutta suurin säästö syntyy energiatehokkuudesta ja kulutuksen ajoituksesta.
Sähkön hinta vaihtelee päivän mittaan. Jos käytössäsi on pörssi- tai hybridisähkösopimus, voit pienentää sähkölaskua ajoittamalla kulutuksen halvoille tunneille. Vertaamalla omaa arkea ja sähkönkulutusta, opit tunnistamaan säästökohteita ja ajoittamaan kulutusta oikein.
Mieti ainakin näitä:
Lämmitä käyttövesi yöaikaan tai silloin, kun pörssisähkö on halvimmillaan. Varaajassa voi olla sisäänrakennettu ajastin, tai se voidaan kytkeä kuormanohjaukseen, minkä automaatio vastaa käyttöveden lämmityksestä. Huomioi käyttövedelle normaalia kuumempi lämpötila, jos lämmität sitä vain halvimmilla tunneilla.
Sähköinen lattialämmitys varaa lämpöä lattiarakenteisiin. Lämmitä lattiaa yöllä enemmän ja kytke pois päältä päivällä. Termostaatin viikko-ohjelmat mahdollistavat automaattisen ajoituksen. Jotkut termostaatit voidaan kytkeä kuormanohjaukseen, missä termostaatit ohjaavat lämmitystä esimerkiksi pörssisähkön hintojen perusteella.
Sähköpattereiden ohjaus on nopeaa. Niillä voidaan älykkäiden termostaattien avulla reagoida tehokkaasti sähkön hintojen heilahteluihin. Lämpö ei kuitenkaan varaudu, joten talvella lämmitystä ei voi sulkea kokonaan pitkiksi ajoiksi. Uudet termostaatit mahdollistavat myös tasaisen ja energiatehokkaan sisälämpötilan hallinnan.
Monissa lämpöpumpuissa on ajastus- tai pörssisähköohjaus. Näiden avulla voit ajoittaa käytön edullisille tunneille. Säätöominaisuudet kannattaa huomioida jo laitteen hankinnassa, vanhempia lämpöpumppuja on mahdollista yhdistää myös ulkoiseen ohjauspalveluun.
Takan tai tulisijan käytöstä on hyötyä erityisesti silloin, kun ulkona on kylmää ja sähkön hinta korkealla. Puun poltto vähentää sähkön käyttöä lämmityksessä, joten voit joustaa sähkönkulutuksestasi korkeiden sähkönhintojen aikaan oikeaan aikaan sytytetyllä puupesällisellä.
Sähköautoa ei tarvitse ladata heti kotiin tullessa. Laita se lataukseen vasta illalla ennen nukkumaanmenoa tai ajoita lataus edullisille tunneille latauslaitteen omalla ohjauksella.
Astian- ja pyykinpesukoneissa on usein ajastin, jolla saat koneen käynnistymään edullisimpaan aikaan ilman manuaalista ohjausta. Tällöin kannattaa huomioida erilaisten vikatilanteiden mahdollisuus, ja varustaa koneet vuotovahdein.
Jos kotonasi on aurinkopaneelit, ajoita sähkönkulutus niille tunneille, jolloin aurinkopaneelien tuotanto on suurimmillaan. Jos hyödynnät aikaohjausta, huomioi erilaiset aikaohjaukset kesä- ja talvikuukausille. Voit automatisoida haluttujen laitteiden ohjauksen myös invertteriin liitettävillä ratkaisuilla tai dynaamisella kuormanohjauksella.
Näillä muutoksilla voit helposti hallita pientalon kulutusta ja säästää. Ohjattavia laitteita ja ohjaustapoja on monenlaisia! Kaikkea ei tarvitse tehdä heti, vaan voit aloittaa yhdestä tai kahdesta asiasta. Suurimmat säästöt saadaan suurten sähkösyöppöjen, kuten tilojen ja käyttöveden lämmityksestä tai sähköauton lataamisen avulla. Jos käytössäsi on tehomaksu, huomioi suurten sähkökuormien muodostama tehopiikki. Voit leikata muodostamaasi huipputehoa ajoittamalla suurten sähkökuormien käyttöä hieman eri hetkiin.
Hyödyntämällä automaatiota ohjaus on tarkempaa, ja pientalon omistaja vapauttaa itsensä sähkönkulutuksen ohjaamisesta, kun automaatio huolehtii sähkönkulutuksen ajoittamisesta. Kun ajoituksesta tulee osa arkea, säästöä syntyy huomaamatta.
Öisiä päällystystöitä keskustassa
Sovionkadun ja Palokunnankadun risteys suljetaan liikenteeltä Torstaina 9.10.2025 alkaen klo 21:00 päällystystöiden vuoksi. Liikenne pyritään avaamaan aamuun mennessä. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa.
Kuntatekniikka, Kunnossapito ja rakentaminen yksikkö
Hallitse energiasi; Energiansäästöviikon toinen tärppi
Miksi energian hallinta kannattaa?
Säästät rahaa, tehostat sähköverkon toimintaa ja vähennät päästöjä, kun käytät sähköä oikeaan aikaan.
Sähkönkulutuksen joustot kodeissa, yrityksissä ja kunnissa ovat entistä tärkeämpiä, sillä sähköntuotantomme on muuttunut entistä enemmän säästä riippuvaiseksi. Käytämme yhä enemmän Pohjoismaissa tuotettua uusiutuvaa sähköä, jolloin sähköntuotannosta syntyvät päästöt ovat pienentyneet. Muutoksen myötä sähkön hintavaihtelut ovat kuitenkin lisääntyneet.
Sähkön hintaan vaikuttaa sähkön tuotannon ja kulutuksen määrä.
Edullisimmillaan pörssisähkön hinta on jopa negatiivinen, kun toisena hetkenä saunan lämmitys voi maksaa monta euroa. Jos pystyt ajoittamaan kulutusta edullisille hetkille, voit säästää.
Taloudestaan tarkka seuraa hintaa ja ohjaa kulutustaan niihin hetkiin, jolloin sähkö on edullisimmillaan. Sähkön hinta vaihtelee 1.10. alkaen 15 minuutin välein, ja pörssisähköä ostava sähkönkuluttaja voi säästää helposti rahaa ohjaamalla sähkönkäyttöään edullisemmille hetkille. Sähkönkulutus on suurinta arkiaamuisin ja iltaisin, jolloin hinta on usein myös korkeimmillaan, joten näiden aikojen välttäminen voi tuoda säästöjä. Talvella sähkönkulutusta kannattaa pitää silmällä erityisen tarkasti, sillä silloin energiaa kuluu lämmitykseen reippaasti enemmän kuin lämpimämpinä vuodenaikoina.
Oikea-aikainen käyttö hyödyttää myös muita, kun sähköverkko toimii paremmin.
Sähköjärjestelmän toiminta edellyttää, että sähköverkkoon tuotetaan sähköä yhtä paljon kuin sitä käytetään – sekunnilleen. Pohjoismaiset sähkömarkkinat takaavat sen, että meillä ja naapurimaissamme sähköä on tarjolla kaikkien tarpeisiin.
Sähkön oikea-aikaisella käytöllä nykyistä sähköverkkoa käytetään tehokkaammin, millä voidaan välttää sähköverkon vahvistustoimia. Loppupeleissä sähkön käyttäjät maksavat verkon vahvistamisesta aiheutuneet kustannukset siirtoyhtiön perimissä maksuissa. Jakeluverkonhaltijan tehomaksun avulla verkonvahvistamiskulut jakaantuvat tarkemmin asiakkaiden välillä todellisen sähkönkulutuksen perusteella. Mikäli käytössä on tehomaksu, kannattaa sähkönkulutuksen tehopiikkejä leikata ajoittamalla sähkönkäyttöä hieman eri hetkiin. Myös ympäristö kiittää, kun fossiilista sähköntuotantoa ei tarvita huippukulutusta kattamaan.
Ajoittaminen hyödyttää kaikkia.
Vaikka oma sähkösopimus olisikin kiinteähintainen, ajoittaminen kannattaa silti. Kaikkien sähkösopimusten hinnoittelu perustuu pitkällä aikavälillä sähkön pörssihinnan ennusteeseen. Jos hinta on korkea, myös tarjolla olevat pidemmät kiinteähintaiset sähkösopimukset ovat kalliita. Kun tarpeeksi moni kuluttaja ja yritys ajoittaa kulutustaan fiksusti, sopimusten hinnatkin laskevat.
Ohjaa siis kulutustasi sähkön hinnan mukaan. Hyödyt siitä itse, mutta vaikutat myös siihen, että kohtuuhintaista sähköä riittää koko Suomessa.
Palveluverkkosuunnitelman aineisto
Kuulemistilaisuuksissa esitelty aineisto täydennettynä suullisesti jaetulla tiedolla jaetaan tutustuttavaksi kaikille asiasta kiinnostuneille. Aineisto on liitetty tämän ilmoituksen yhteyteen ja löytyy sivun alalaidasta.
Osana päätöksenteon valmistelua Raahen kaupunki järjesti palveluverkkosuunnitelmaa koskevia avoimia kuulemistilaisuuksia, joissa huoltajilla, oppilailla, henkilöstöllä ja muilla asiasta kiinnostuneilla oli mahdollisuus saada lisätietoa ja esittää näkemyksiään.
Tilaisuuksissa esitellyssä palveluverkkoselvityksessä käydään läpi:
- esitys palveluverkon tiivistämisestä ja siihen liittyvät perustelut
- oppilaiden siirtymävaihtoehdot ja vaikutukset opetukseen
- vaikutukset henkilöstöön
- aikataulu ja mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon.
Palveluverkkotarkasteluun kaupunkia ajaa lapsimäärän vähenemisen myötä vähenevät valtionosuudet, jolloin kaupungin tulot eivät riitä nykyisenkaltaisen, laajan palveluverkon ylläpitämiseen. Asiasta tehdään päätöksiä marraskuun valtuustossa.
Esityksenä on, että Jokelan, Tikkalan ja Olkijoen koulut lakkautetaan 1.8.2026 alkaen osana laajempaa palveluverkkoselvitystä ja opetuksen järjestämisen tehostamista. Nassikat ja Vekkula suunnitellaan lakkautettaviksi 1.8.2026 ja Kesälä 1.8.2027.
Mielipiteet ja lausunnot
Tilaisuuksien lisäksi aiheesta on mahdollisuus toimittaa kirjallisia mielipiteitä ja lausuntoja Tulevaisuuslautakunnalle to 16.10. klo 14 mennessä. Mielipiteet ja lausunnot voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen opetustoimi [at] raahe.fi (opetustoimi[at]raahe[dot]fi).
Asia tulee tulevaisuuslautakunnan käsittelyyn määräajan päättymisen jälkeen 21.10.2025.
Hallitse energiasi; Energiansäästöviikon ensimmäinen tärppi
Hallitse energiasi!
Jokaisella meistä on mahdollisuus ottaa oma energiankäyttönsä haltuun. Alkuun pääset, kun tunnet kotisi ja laitteesi, ymmärrät mihin energiaa kuluu ja kuinka käyttötavat vaikuttavat siihen. Silloin voit ajoittaa tai automaatiolla ohjata sähkönkäyttöä hinnan mukaan. Pienillä muutoksilla jokainen meistä voi hallita omaa energiaansa entistä tehokkaammin.
Näillä neljällä askeleella sinustakin voi tulla oman energiasi hallitsija! Tarkista alta, millä askeleella sinä olet?
1. ASKEL: Tunne oma energiankulutuksesi
Ensimmäinen askel oman energian hallintaan on energiankulutuksen selvittäminen. Kulutusseurannan avulla saat hyödyllistä tietoa energiankäytön jakaantumisesta ja ajallisista vaihteluista. Kun tunnet oman kotisi kulutuskohteet ja kulutuksen määrän, voit seurata energiansäästötoimiesi tehoa ja ohjata kulutusta vaikuttavasti.
Seurantatiedot omaan puhelimeen.
Useimmat energiayhtiöt tarjoavat asiakkailleen verkkopalvelun ja sovelluksen, josta sähkönkulutusta on helppo seurata viikon, päivän, tunnin tai jopa 15 minuutin tarkkuudella. Kaikkien yhtiöiden asiakkaat voivat tehdä seurantaa Fingridin Datahubista tai omissa sähkölaskuissa ilmoitettujen kulutustietojen perusteella.
Kulutus haltuun vuosi-, kuukausi- ja vuorokausitasolla.
Vähintä, mitä kiinteistön omistajana tai asukkaana voit tehdä, on seurata sähkön, lämmön ja veden kulutusta vuositasolla. Silloin näet, miten kulutus muuttuu pitkällä aikavälillä ja eri vuodenaikoina. Tutkimalla viikko- ja päiväkohtaisia tietoja opit ymmärtämään milloin käytät sähköä eniten, ja minkä sähkölaitteiden käytöstä kulutus aiheutuu.
2. ASKEL: Tiedosta sähkön hinnan vaihtelut
Sähkön hinta määrittyy sähkön tuotannon ja kulutuksen perusteella. Suomen sähköntuotanto perustuu yhä enemmän säästä riippuvaiseen tuuli- ja aurinkovoimaan, mikä kasvattaa sähkön tuotannon vaihteluja ja vaikuttaa sähkön hintaan. Sähkön hinta pysyy kohtuullisempana, kun kulutus ajoittuu hetkiin, jolloin sähköä on paljon tarjolla.
Suomi käyttää sähköä eniten aamuisin ja iltaisin.
Sähköä kuluu usein eniten arkipäivisin aamuisin ja iltaisin, ja kulutuspiikkien aikaan sähkö onkin kalleimmillaan. Usein taas öisin, keskellä päivää ja viikonloppuisin sähköä kuluu vähemmän, jolloin se on halvempaa.
Pakkasilla energiaa kuluu enemmän.
Talven pitkät kylmät ja tuulettomat jaksot voivat nostaa sähkön hintaa. Kovilla pakkasilla energiankäyttö kasvaa, kun lämmitystä tarvitaan enemmän. Siksi energiaa kannattaa pitkittyvillä pakkaskausilla käyttää erityisen järkevästi ja siirtää osa kulutuksesta ajankohtaan, jolloin sähköä on varmemmin tarjolla.
Kulutuspiikkien välttämisellä on vaikutus koko sähköverkkoon.
Kun sähkönkäyttäjät ohjaavat sähkönkulutustaan kulutuspiikkien ulkopuolelle, sähköverkon vahvistustarve vähenee. Kulutuspiikkien vähentäminen vaikuttaa myös tulevien sähkösopimusten hintaan, jos riittävän moni on valmis joustamaan kulutustaan.
3. ASKEL: Päätä, mitä ajoitat – ja miten
Taloudestaan tarkka seuraa sähkön hintaa ja ohjaa kulutustaan niihin hetkiin, jolloin sähkö on edullisimmillaan. Valitsemalla pörssisähkön tai muun kulutusvaikutuksen sisältävän sähkösopimuksen sekä hyödyntämällä automaattista kulutuksen ohjausta varmistat taloudellisen sähkön käytön. Mikäli käytössä on jakeluverkonhaltijan tehomaksu, kannattaa sähkönkulutuksen tehopiikkejä leikata ajoittamalla sähkönkäyttöä hieman eri hetkiin.
Sähkönkäyttöä voidaan ajoittaa monella tapaa.
Erilaisissa kodeissa, taloyhtiöissä ja yrityksissä keinot sähkönkäytön ajoittamiseen vaihtelevat. Yksinkertaisimmillaan laitteet käynnistetään tai ajastetaan päälle haluttuun aikaan. Taloteknisiä järjestelmiä kannattaa kuitenkin ohjata olemassa olevien ohjauskeinojen ja automaation avulla.
Isompi kulutus, isommat säästöt ajoituksella.
Mitä enemmän sähköä kuluu, sitä varmemmin saat taloudellista etua ajoittamisesta. Erityisen kannattavaa on ohjata kodin ja käyttöveden lämmitystä sekä sähköauton latausta. Pienempiä säästöjä kertyy sähkökiukaan, uunin tai mukavuuslattialämmityksen käytön ajoittamisesta. Asuinkerrostaloissa ja palvelukiinteistöissä taloteknisten järjestelmien säätö ja ohjaus on suunniteltava huolellisesti tilojen käyttöajat ja toiminta huomioiden. Oikeilla säädöillä kaiken voi tehdä asumis- ja käyttömukavuudesta tinkimättä.
4. ASKEL: Lisää älyä ajoitukseen
Rakennuksen älykkäät ratkaisut vapauttavat sinut ajoittamisesta, sillä ne hoitavat sen puolestasi. Ajoittamisesta tulee älykästä ja vaivatonta, kun hyödynnät laitteiden sisäänrakennettua ajastusta, lisäät laite- tai järjestelmäkohtaisia ohjauksia tai otat käyttöön useampia järjestelmiä yhteensovittavan automaation.
Pientalossa kotiautomaatiolla kokonaisuus haltuun ja säästöt talteen.
Täydennä olemassa olevat kodin järjestelmät älykkäällä ohjauksella tai automatiikalla. Sähkölaitteiden tai -lämmityksen ohjausta voi toteuttaa laitteiden sisäisellä älyohjauksella, asennettavalla releellä tai älykkäällä termostaatilla, sähköverkkoyhtiön palveluna tai liittämällä järjestelmän etäyhteydellä ulkopuolisen palveluun. Jos käytössäsi on aurinkopaneelit, ohjaa omaa aurinkosähköä laitteiden käyttöön keväästä syksyyn. Kun aurinkosähkön tuotanto vähenee talveksi, kytke päälle ostosähkön hintaan perustuvat ohjaukset.
Lue lisää vinkkejä pientalon sähkönkäytön ajoittamiseen ja ohjaamiseen.
Taloyhtiöissä ajoittaminen tuo säästöjä myös asukkaille.
Taloyhtiöissä moderneilla automaatiojärjestelmillä ja niihin liitetyillä älykkäillä ratkaisuilla on mahdollista toteuttaa lämmityksen, ilmanvaihdon, jäähdytyksen, valaistuksen ja sähköauton latauspisteiden tarpeenmukainen ja turvallinen ohjaus. Kaukolämmön ja sähkön hetkellinen tehontarpeen alentaminen ajoittamalla kulutusta eri hetkiin automaation avulla leikkaa kulutushuippuja, mikä pienentää kustannuksia.
Lue lisää vinkkejä taloyhtiöiden kulutuksen ajoittamiseen ja ohjaamiseen.
Palvelu- ja liikekiinteistöissä käyttötarve määrittää automaation mahdollisuudet.
Toimistoissa ja palvelukiinteistöissä joustavia kulutuskohteita ovat taloteknisten lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien ohella esimerkiksi valaistus, kylmäkalusteet ja ilmastointi. Automaation avulla eri laitteiden kulutusta voidaan ohjata käyttäjätarpeet huomioiden halvoille sähkön hinnan hetkille sekä tarpeenmukaistaa energiankulutusta. Jos käytössä on suuritehoisia tuotantolaitteita, käytön ajoittamisella tai lyhytaikaisella keskeyttämisellä voi saavuttaa hyviä säästöjä. Automaatioon perustuvat ohjausratkaisut on suunniteltava kohdekohtaisesti, jotta tilojen käyttäjille tai prosesseille ei aiheudu haittaa.
Lausunnot palveluverkkosuunnitelmaa koskien 16.10. klo 14 mennessä – aikaa on jatkettu
Palveluverkkosuunnitelmaa koskevien lausuntojen määräaikaa on jatkettu 16.10. klo 14 saakka. Asia tulee tulevaisuuslautakunnan käsittelyyn vasta määräajan päättymisen jälkeen, myöhemmin vahvistettavana ajankohtana.
Kuulemistilaisuuksissa saadun palautteen perusteella kuulemisaikaa jatketaan, ja aineisto jaetaan tutustuttavaksi. Tilaisuuksissa esitelty aineisto, täydennettynä suullisesti jaetulla tiedolla, julkaistaan kaupungin verkkosivujen ajankohtaista-osiossa 7.10.2025.
Haluatko kehittää yrityksesi vastuullisuutta ja kiertotaloutta käytännönläheisesti?
Miten voimme tukea yrityksiä vastuullisuustyössä ja kiertotalouden edistämisessä?
VASKI – Vastuullista kiertotaloutta 2026–2028
Suunnitteilla oleva VASKI-hanke tarjoaa mikro- ja pk-yrityksille käytännön tukea kiertotalouden ja vastuullisuuden kehittämiseen. Ennakkokartoituksen avulla Kalajoen seudun yrityspalvelukeskus ja Raahen seudun kehitys suuntaavat hankkeen valmistelua yritysten tarpeiden pohjalta.
VASKI-hankkeen tavoitteena on vahvistaa yritysten osaamista tarjoamalla asiantuntijapalveluja, koulutuksia ja käytännön työkaluja, joiden avulla yritykset voivat kehittää kiertotaloutta, vahvistaa vastuullisuutta ja viestiä siitä uskottavasti asiakkaille, rahoittajille, yhteistyökumppaneille ja työntekijöille.
Kerro yrityksesi tarpeista ja toiveista vastaamalla kyselyyn. Vastausten pohjalta suunnittelemme hankkeen sisällön tukemaan juuri teidän liiketoimintaanne parhaalla mahdollisella tavalla.
Vastaathan kyselyyn 19.10. mennessä
Lämpimät kiitokset ajastasi!
Nyt vietetään energiansäästöviikkoa! Näin meillä hallitaan energiaa
Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietetään taas 6.–12.10.2025, ja myös Raahen kaupunki on mukana viikkoa viettämässä!
Energiansäästöviikkoa on vietetty vuodesta 1996 ja se kokoaa vuosittain satoja osallistujia. Viikko haastaa yritykset, yhteisöt, kunnat, järjestöt, taloyhtiöt ja oppilaitokset parantamaan energiatehokkuutta omassa toiminnassaan sekä viemään viestiä eteenpäin. Energiansäästöviikkoa koordinoi valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva, ja viikon mahdollistaa Energiavirasto.
Energiansäästöviikon teema on tänä vuonna: Hallitse energiasi!
Myös meillä energiankäyttöä hallitaan monin tavoin. Käytössämme on muun muassa seuraavia keinoja:
- Seuraamme kulutusta: mihin ja milloin energiaa kuluu.
- Olemme mukana Energiatehokkuussopimuksessa.
- Pyrimme neuvomaan henkilöstöä ja asiakkaita energiatehokkaasta toiminnasta.
- Lämmitystä ja ilmanvaihtoa ohjataan kaupungin tiloissa tarpeen mukaisesti.
- Valaistuksessa hyödynnämme led-lamppuja.
- Energianhallinta on meillä jatkuva toimintaa!
Energiansäästöviikon aikana kaupunki jakaa vinkkejä teeman mukaisesti. Pysy siis kuulolla, sillä huomenna tulee jo ensimmäiset tärpit!
Oletko sinä huomannut tilanteita tai toimintatapoja, joita muuttamalla energiaa voisi meillä käyttää fiksummin? Voit lähettää omat ehdotuksesi meille sähköpostilla osoitteeseen annika.laine [at] raahe.fi.
Lisää tietoa energiansäästöviikosta löydät osoitteesta https://www.energiansaastoviikko.fi.
