Meitähän ei talvi yllätä!

Pakkasta ja lunta on piisannut, ja lisää lumitöitä sataa suorastaan haastavia määriä. Siinä missä etelässä liikennekaaos on hetkessä käsillä, pohjoisessa jyräytetään dieselit käyntiin ja lähdetään lumitöihin. Raahessa on sangen hyvin varustettu aurauskalusto. Ahkerina ovat kaupungin omat koneet ja työmiehet, mutta myös urakoitsijoille riittää lumitöitä. Kiinteistöjen omistajat ovat varmaan helisemässä lumen määrästä, mutta koneet kuskaavat lunta kaupungista lumenkaatopaikoille melkoista rallia. Tämähän täällä osataan.

Talvisen maiseman ympäröimä Pakkahuoneen museo.

Latuja tulee ilahduttavaa tahtia suksijoille iloksi. Nyt on vedetty jo puistolatujakin lähiladuiksi. Selvästi otetaan ilo irti lumen määrästä, eli runsas lumi avaa uusia harrastusmahdollisuuksia. Myös nuoret ovat suksimassa, mikä kertoo liikunnallisen toiminnan suosion noususta. Se jos mikä on kansanterveydellekin hyödyksi.

Lasten lumileikit ovat nyt ihan tosi suosittuja. Leikkipuistoihin rakennetut maamäet ovat pulkkasankareiden temmellyskenttiä. Posket punaisina tullaan sisälle - nälkäisinä. Unikin tulee illalla helposti, kun on päivän aikana purkanut energiaa riittävästi. Lumi ei ole vain riesa, vaan mahdollisuus ja ilo.

Kuunari Raahen Fiia lumisateessa.

Myös koiraystävämme nauttivat lumikeleistä. Nyt ei pakkaset pauku, joten lumessa riittää iloa nelijalkaisillekin. Lumihangessa loikkiminen tasaa vilkkaimpienkin koiruuksien energiamääriä. Lumeen on myös tosi kiva kaivautua ihan samaan tyyliin pienten lasten kanssa. Koirapuistossakin on mahdollisuus temmeltää vapaana kaverikoirien kanssa lumileikkejäkin. Lumi on hauskuutta monella tyylillä ihmisille ja eläimillekin.

Innostunut koira lumihangessa.

Neljä selvää vuodenaikaa on todellakin rikkaus! Nyt saadaan nauttia vielä hyvän aikaa hangista ennen kevään saapumista. Sitäkin sitten odotetaan tosi hartaasti, mutta kaikki ajallaan.  Paras aika talvesta on mielestäni käsillä juuri nyt.

–Tita

Kirjoittaja on aktiivinen raahelainen, tullista tullut rakkauden perässä ja rakastunut sopivan pieneen kaupunkiin. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2021 osana silloista asukasmarkkinointikampanjaa.

Päivämäärä