Huonokuntoisten leikkipuistojen poistotyöt jatkuvat kelien ollessa nyt suotuisat

Tänä vuonna poistetaan leikkivälineet Leikkipuistoverkostoselvityksen mukaisesti Lehmirannan- Niittykadun-, Mäkituvantien-, Mestauskallion- ja Toronmäenpuistoista. Työt aloitetaan jo lähiaikoina, koska plussakelit mahdollistavat töiden teon jo näin helmikuussa.

Huonokuntoisia leikkipuistoja joudutaan poistamaan käytöstä (Kuluttajaturvallisuuslaki 920/2011), jottei kukaan loukkaa leikkivälineissä itseään niiden huonon kunnon takia. Turvallisuus on kuitenkin leikkipuistoissa tärkeä tekijä, joten pääosin 1980- ja 1990-luvulta peräisin olevien leikkipuistojen on todettu tulleen jo elinkaarensa päähän. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ohjeistaa poistamaan käytöstä vanhat leikkikenttävälineet siinä vaiheessa kun niistä voi olla vaaraa käyttäjilleen. Puistojen maisemointityöt tehdään loppuun kesäkauden aikana.

Kunhan kesä tulee, aloitetaan leikkipuistojen peruskorjaustyöt. Tänä vuonna uudistetaan Karjaluodon-, Kentänkujan- ja Ollisaarenpuistot.

Lisätietoja:

työpäällikkö Sanna Kelhä
Kuntatekniikka
puh. 044 439 3510
sanna.kelha [at] raahe.fi (sanna[dot]kelha[at]raahe[dot]fi)

Jaa sosiaalisessa mediassa