Nuori Kulttuuri Moves 2020

Kokemusten kerääminen. Yhdessä tekeminen. Yhteinen ilo. Niistä on Nuori Kulttuuri tehty.

Vuosittain kutsutaan tanssin, teatterin tai musiikin harrastajia nuoria aluefestareille esityksellään. Raati sitten valitsee edustajat valtakunnalliseen festivaaliin.

Osallistua voi harrastusporukat, koulun ryhmät tai vaikka nuoret ihan keskenään itsetekemällä esityksellä.

Nuoriso-ohjaajat Pyhäjoelta, Raahesta ja Siikajoelta on mukana toiminnassa aluefestareilta aina valtakunnallisen festivaalin reissuun saakka. Apuna järjestelemässä, tukena osallistumisessa ja tunnelmien välittäjänä.

Vuoden 2020 teema on tanssi. MOVES-etkot järjestetään marraskuussa 2019, aluefestarit maaliskuussa 2020 ja valtakunnalliseen SottiisiMoves - festivaaliin osallistutaan kesäkuussa.

Tanssija vihreässä asussa ojentaa jalkaa ja käsiä.
SottiisiMoves2020

Jaa sosiaalisessa mediassa