Ohjaajahaku Raahen Harrastamisen Suomen malli -hankkeen harrastuksiin kevätlukukaudelle 2024

Raahen peruskouluilla toiminut Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Harrastamisen Suomen malli -hanke on saanut jatkoa ensi lukuvuodelle 2023 - 2024. Raahessa hanke kantaa nimeä HATARA, eli Harrastus Taskuun Raahessa.

Hankkeen tarkoituksena on tarjota jokaiselle peruskoululaiselle maksuton ja mieluisa harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastustoiminta on oppilaslähtöistä, säännöllistä eikä vaadi aikaisempaa harrastuneisuutta. Hankkeessa pyritään tavoittamaan myös niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole vielä harrastuksia. Suurin osa harrastuksista järjestetään kouluilla, mutta osa toteutetaan keskusta-alueen liikuntapaikoilla. Toiminta on tarkoitus juurruttaa pysyväksi osaksi kunnan harrastustarjontaa.

Etsimme nyt ohjaajia erilaisiin harrastuksiin, erityisesti liikuntalajeihin sekä eläin- ja monitoimiharrastuksiin. Otamme vastaan myös uusia ehdotuksia harrastusryhmille.

Oletko kiinnostunut ohjaamaan harrastustoimintaa kevätlukukaudella 2024? Ohjaajiksi ovat tervetulleita niin yksityiset henkilöt, yritykset, paikalliset seurat, toimijat ja yhdistykset kuin myös koulujen sekä muu kunnan henkilökunta. 

Voit ottaa yhteyttä hankekoordinaattori Iida Oikariseen lisätietojen saamiseksi (iida.oikarinen [at] raahe.fi (iida[dot]oikarinen[at]raahe[dot]fi) tai p. 0401303860)

Haku aika 10.11.2023 - 27.11.2023 15:00 
Tästä hakutiedotteeseen.

Lisätietoja 

HATARA-hankkeen sivuilta 
Harrastamisen Suomen mallin keskuspisteen sivuilta

Kuva: WTF Desing Oy.
Kuva: WTF Desing Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassa