Raahen kaupungin Kuukauden työtiimi

Toukokuun kuukauden työtiiminä on palkittu Raahen jäteaseman työntekijät.

”Raahen jäteasemat työntekijät tekevät Raahen kaupungin ja kaupunkilaisten hyväksi erittäin tärkeää kiertotalouden ja jätteiden kestävään käsittelyyn liittyvää työtä ja rakentavat sen myötä parempaa huomista meille kaikille. Raahen jäteasema on toiminnallisesti erittäin selkeästi toteutettu ja siisti. Raahen jäteasemalla työskentelee ammattitaitoisia, avuliaita ja ystävällisiä työntekijöitä.”

Raahen kaupungin henkilöstöpalvelut aloitti viime vuoden syyskuussa Kuukauden työntekijä -tunnustuskäytännön. Kaupungin henkilöstö saa ehdottaa palkittavaksi yksittäistä henkilöä tai työyhteisöä. Henkilöstöpalvelut valitsee ehdotusten perusteella joka kuukausi kuukauden työntekijän/työyhteisön, joka palkitaan pienellä muistamisella. Kuukauden työntekijän palkitseminen jää tauolle kesä- ja heinäkuun ajaksi. Palkitsemista jatketaan jälleen elokuussa.

Neljä ihmistä seisoo rivissä jäteaseman toimistorakennuksen ulkopuolella.
Kuvassa henkilöstöpäällikkö Seppo Sarlin sekä Tommi Ukura, Juuso Saarenpää ja Terho Kukkola Raahen jäteasemalta. Kuva: Piia Suomela.

Jaa sosiaalisessa mediassa