Raahen Musiikkiviikot 2019

Raahen Musiikkiviikkoja vietetään 20 vuotta täyttävän Raahesalin ja 370 vuotta täyttävän Raahen juhlimisen hengessä. Luvassa on siis Raahessa vuosien mittaan vierailleita, nostalgisia artisteja. 

Viikot alkavat tammikuun loppupuolella maailmankuulun sopraanon Soile Isokosken vierailulla ja päättyvät huhtikuun lopulla. Konserttikokonaisuus koostuu seitsemästä konsertista ja viikkojen ohjelmistossa kuullaan tuttuun tapaan niin klassista musiikkia kuin kevyempääkin tarjontaa.

Lauantaina 26.1. Raahesalissa vierailevat sopraano Soile Isokoski ja pianisti Outi Nissi. Isokoski piti ensikonserttinsa vuonna 1986 ja lukuisten menestyksekkäiden laulukilpailujen jälkeen hän on esiintynyt tunnetuissa oopperataloissa, konserttisaleissa ja musiikkijuhlilla ympärimaailmaa. Illan ohjelmistossa kuullaan pohjoismaista musiikkia: Kuulaa, Rangströmiä ja Sibeliusta. 

Helmikuun 8. päivän iltana Raahesalissa vierailee legendaarinen Kaseva. Vuonna 1982 virallisesti lopettanut yhtye palasi keikkalavoille 2002 ja hiljakseen tehnyt niin keikkaa kuin uutta musiikkiakin. Vuonna 1974 perustettu Kaseva ehti julkaista kolme albumia. Bändin laulusolisti ja pääsäveltäjä Asko Raivio menehtyi vuonna 1989. Nykyisessä kokoonpanossa soittavat Mikko Jokela, Nils Jokela, Jouko Järvinen ja Tommi Kekoni. Arvokkaasti harmaantuneen yhtyeen herkkyys ja karisma on vain kasvanut muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhtyeen lukuisat hitit (Vanha mies, Tyhjää, Stripteasetanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme.

Heti seuraavana iltana nautitaan huipputason kansainvälisestä vierailusta, kun Oulun vanha musiikki ry:n kanssa tehty yhteistyö tuo Raahesaliin Barokkitanssin taikaa -esityksen. Oulun barokkiorkesterin vieraina ovat barokkitanssin ammattilaisensemble Nordic Baroque Dancers, joka esiintyy muun muassa Drottningholmin kuninkaallisessa linnateatterissa. Raahen vierailulla ensemblestä ovat esiintymässä Karin Modigh ja Noah Hellwig. Musiikinjohto on laajasti Euroopassa konsertoivan barokkiviulisti Peter Spisskyn osaavissa käsissä. Illan konsertissa kuullaan mm. Händeliä, Bachia ja Vivaldia. Konsertin järjestämistä tukee Pohjoismainen kulttuuripiste. 

Helmikuun 16. päivä Raahen kirkossa kuullaan Mihkel Kolditsin johtamana Raahen Laulun ja haapajärvisen Haapalastut -kuorojen yhteisesitys Lasse Heikkilän Suomalainen messu. Vuonna 1998 valmistunutta messua laajennettiin Suomi 100 -juhlavuodelle ja se koostuu nyt 20 kappaleesta. Kuorojen solisteina kuullaan Sanna Alajoutsijärveä, Otto Kolditsia, Niilo Pihlajamaata ja Merja Piiroista. Konsertti järjestetään yhteistyössä Raahen seurakunnan kanssa.

Maaliskuun puolivälissä Musiikkiviikkoja jatketaan rockimmalla otteella. Tuohimaa on suomenkielistä, tummasävytteistä rock-musiikkia soittava yhtye Oulusta. Tuohimaa-yhtyeen muodostavat kolme pitkänlinjan muusikkoa: laulaja-kitaristi Lauri Tuohimaa, basisti Olli-Pekka Karvonen ja rumpali Antti Liimatainen. Tuohimaa tunnetaan energisenä ja hyväntuulisena live-yhtyeenä.

Operettia nähdään pitkästä aikaa Raahesalissa maaliskuussa. Johann Strauss nuoremman säveltämä Wieniläisverta on huikeaa mustasukkaisuuden ja rakkauden täyteinen tarina. Lavalla tähtina loistavat sopraano Angelika Klas, baritoni Raimo Laukka ja tenori Jukka Saarman. Ohjauksesta vastaa Jukka Saarman ja dramatisoinnista Jussi Tapola, joka on toiminut mm. Suomen Kansallisoopperan pääohjaajana.

Musiikkiviikkojen viimeinen konsertti, Jesse Kaikuranta & Peter Engberg -duon vierailu, kuullaan huhtikuun lopulla. The Voice Of Finland 2012 -kisassa kärkeen sijoittunut Jesse Kaikuranta on upea tulkitsija. Esiintymiset 2000-luvulta lähtien niin musiikki- kuin teatterilavoillakin ovat tehneet Jessestä uskottavan ja aidosti koskettavan artistin. Jessen levollinen ääni on valloittanut suomalaisten sydämet.

 

Raahen Musiikkiviikot 2019

La 26.1. Soile Isokoski, laulu ja Outi Nissi, piano
klo 17 Raahesali, liput 30/25 €

Pe 8.2. Kaseva
klo 19 Raahesali, liput 30 €

La 9.2. Barokkitanssin taikaa
klo 19 Raahesali, liput 25 €

La 16.2. Lasse Heikkilän Suomalainen messu
klo 18 Raahen kirkko, liput 15 €

Pe 15.3. Tuohimaa
klo 19 Raahesali, liput 20 €

Pe 29.3. Wieniläisverta-operetti
klo 19 Raahesali, liput 35/30 €

To 25.4. Jesse Kaikuranta & Peter Engberg Duo
klo 19 Raahesali, liput  25/20 €

Liput ovat myynnissä Raahesalin lipunmyynnissä sekä netissä osoitteessa ticket.raahe.fi

Lisätietoa ohjelmistosta Tapahtumatalo Raahesta.