Roskapihtejä voi lainata Praatista ja kirjastosta

Talvi on väistynyt ja kevät tekee tuloaan. Hanget ovat lähes sulaneet paljastaen monenlaista roskaa tuulen riepoteltavaksi. Kieltämättä maisema ei ole nyt kauneimmillaan, mutta aika nopeasti päästään näkemään viherrystä ja ensimmäisiä leskenlehtiä pientareilla.

Vuosi sitten talkoilimme "Miljoona roskapussia" kampanja myötä, mutta tänä vuonna jatkamme ihan normaalilla menolla. Roskaaminen ei ole iso ongelma täällä. Olemme sisäistäneet, että Raahen siisteys ja viihtyisyys on yhteinen asia, jonka eteen voi halutessaan tehdä pieniä tekoja. Roskien kerääminen on monille ulkoiluharrastus, jota voi tehdä vaikka koiraa lenkittäessä tai ystävän kanssa ulkoillessa. 

Jos haluat kerätä roskia, niin roskien keräämiseen käytettyjä keruupihtejä voi lainata Praatista. Myös kirjastosta saa kirjastokortilla lainattua pihdit. Kerätyt roskat voi laittaa kaupungin roska-astioihin, mutta jos sinne ei mahdu, niin pussin voi jättää näkyvälle paikalle, kuten bussipysäkille tai katuvalon tai liikennemerkin juurelle. Kauempana keskustasta pidettyjen siivoustalkoiden antia tulemme hakemaan pois, kun siitä ilmoitetaan joko sähköisen palautekanavan kautta tai sähköpostilla tita.haapajoki [at] raahe.fi

- Kuntatekniikka, kunnossapito ja rakentaminen yksikkö -
 

Roska-astia.
Jokainen roskis on myös koirankakkaroskis.

Jaa sosiaalisessa mediassa