Taiteiden yö Raahessa pe 23.8.

Raahelaiset toimijat ovat lähteneet jälleen tekemään 370-vuotiaan kaupunkimme ystäville mukavaa ohjelmaa hämärtyvään elokuiseen perjantai-iltaan. Tapahtumia riittää ainakin musiikin, kuvataiteen, kirjojen, historian, kädentaitojen, antiikin, tanssin, kummitusten ja koirien kavereille.

Raahen museot ovat perinteiseen tapaan avoinna keskiyöhön saakka ja Soveliuksen talossa, Pakkahuoneella ja Kruununmakasiinimuseossa riittää näkemistä. Museoesineistöön tutustumisen lisäksi voi tutkia kirjakirppiksen antia sekä nauttia elävästä musiikista à la Ulpu ja Anni tai tutustua Sata kuvaa Seminaarista -kuvaesitykseen. Wanha Apteekki on avoinna kello 23 saakka, ja sieltä löydät pop up -kahvilan sekä Raahen Runoseuran runokaraoken.

Raahen kirkossa on Taiteiden yön Iltamusiikki, jossa voi kuunnella raahelaisten omaa pop up -kuoroa ja orkesteria.

Raahen Taitopajalla on luvassa himmelinäyttelyn ja Raahe-koiran esittelyä ja pronssikoruvalun työnäytös sekä kangaspuilla kudottujen töiden esittelyä Paula Pikkaraiselta.

Käsityöläistalo Kuutos-Tiimilllä on tarjolla rottinkityönäytöksiä, joita voi katsoa kuunnellen samalla elävää musiikkia nuorilta haitaritaitureilta.

Tapahtumatalo Raahen eri kerroksista löytyy myös paljon nähtävää: Galleria Myötätuulessa vietetään oululaisen Työryhmä Vanha Villatehtaan näyttelyn avajaisia sekä kuullaan Äläskeleposten taiteilijoiden runonlausuntaa. Toisesta kerroksesta löytyy Aaron Hilmers taiteilijatapaamisen ja näyttelyn myötä, Tailaamon possujen maalausta, Kazecon-tapahtuman koristetyöpaja ja Raahesalista Afganistan 100 vuotta -juhlintaa. Alakerrasta löytyy Lybeckerin opiston kuvallisen ilmaisun osaamisalan opiskelijoiden yhteistaideteos Toivekartta sekä Raahen musiikkiopiston suzukisoittajia. Pertti Vuoren galleria Sofian talolla on avoinna myös klo 22 saakka.

Raahen kaupunginkirjastolla vietetään lautapelipäivää, tehdään löytöeläinkodin hyväksi taidetta, minkä lisäksi on mahdollista osallistua runotyöpajaan taikka osallistua Raahen taideyhdistyksen tapahtumaan. Kirjaston edustalta Kari Juvan veistospuistosta löytyvät jälleen Raahen Kaverikoirat, jotka ilahtuvat rapsuttelijoista ja taputtelijoista.

Kahvila Ruiskuhuoneella on ilmainen Leevi and the Leavings -tribuuttikeikka ja Olentila on mukana myös järjestämällään aromajooga- ja äänimaljarentoutustapahtumalla. 

Raahen Matkailuoppaiden suositut Kummituksia ja kummajaisia -kierrokset saavat jatkoa eli Vanhan Raahen jännään puoleen pääsee tutustumaan kahden kierroksen verran. Vanhasta Raahesta löytyy myös myyntitapahtuma syöpätyön hyväksi osoitteesta Kauppakatu 36.

Opistotalo Patalassa pääset kello 18-20.30 maalaushommiin eli Raahe 370 -juhlavuoden kivi-installaatio sekä Patalaan johtava katumatto tarvitsevat apukäsiä.  

Netissä julkaistavaan ohjelmaan pääsee yhä mukaan eli ilmoita tapahtumasi osoitteeseen kulttuuri [at] raahe.fi tai ilahduta kanssaihmisiä muuten vain, ilmoittamatta sen kummemmin kenellekään.

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tapahtuman ohjelma lisätietoineen löytyy osoitteesta www.tapahtumataloraahe.fi/taiteiden-yo

Taiteiden yön logo
Logo: Tino Uimonen, Lybecker, 2016

Jaa sosiaalisessa mediassa