Talousveden keittokehotus puretaan Lampinsaaressa - Vettä voi käyttää normaalisti

Talousveden keittokehotus puretaan ja verkostovettä voidaan käyttää normaalisti. Jos veden käyttö on ollut kiinteistöllä vähäistä, vedenkäyttäjiä suositellaan juoksuttamaan vettä sen aikaa, että vesi on kylmää eikä veden lämpötila enää laske.

Talousvesiverkostoon jätetään pieni ylläpitoklooraus ja se voi aiheuttaa klooriin liittyviä maku- ja 
hajuaistimuksia. Klooraamisesta pyritään luopumaan 1-2 viikon kuluessa. Vesilaitos seuraa veden laatua tihennetysti lähiviikkojen ajan.

Juomavettä voi myös noutaa Vihannin Salesta kaupan aukioloaikojen puitteissa, osoitteessa Asematie 6. Klooraus ei vaikuta Vihannin Salen juomaveden laatuun.

Häiriötilanteen syyksi on varmistunut runkovesijohdon rikkoontuminen ulkopuolisten kaivuutöiden seurauksena 25.11.2025. Tämän vuoksi annettiin keittokehotus ja aloitettiin vesijohtoverkoston huuhtelu. Huuhteluista huolimatta, talousveden laadun seurannassa havaittiin toistuvasti koliformisia bakteereita osassa verkostoa. Keittokehotuksen pitkittymisen vuoksi vesilaitos aloitti koko Lampinsaaren vesijohtoverkoston klooraamisen perjantaina 19.12.2025. Klooraamisen jälkeen koliformisia bakteereita ei  ole enää havaittu talousvedessä. Talousvesinäytteitä on kerätty päivittäin ja tulosten perusteella on voitu varmistaa verkoston puhdistuminen.

Häiriötilanteeseen liittyvä tiedottaminen päättyy.

Tiedotteet ovat luettavissa Raahen kaupungin verkkosivuilta osoitteessa www.raahe.fi/ajankohtaista sekä Vihannin Veden kotisivuilta osoitteessa www.vihanninvesi.fi

Raahen kaupunki toivottaa hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2026!

Vesijohtoverkostoa kloorataan Lampinsaaren alueella

Juomavettä voi noutaa Vihannin Salesta kaupan aukioloaikojen puitteissa, osoitteessa Asematie 6. Klooraus ei vaikuta Vihannin Salen juomaveden laatuun.

Keittokehotuksen pitkittymisen vuoksi vesilaitos aloitti koko Lampinsaaren vesijohtoverkoston klooraamisen perjantaina 19.12.2025. Klooraaminen tulee vaikuttamaan koko Lampinsaaren alueella. 

Talousvesi täytyy edelleen keittää alueilla, joilla keittokehotusta ei ole purettu. Vedessä voi esiintyä klooraamiseen liittyvää makua ja hajua.

Kloorin leviämisen varmistamiseksi kaikkien kiinteistöjen tulisi juoksuttaa vettä muutamia kertoja päivässä vähintään 3 minuuttia kerrallaan, kaikista kiinteistön hanoista. Veden juoksuttaminen kiinteistöllä on välttämätöntä kiinteistön putkiston puhdistamiseksi.

Keittokehotus on purettu seuraavissa osoitteissa: 

  • Metsotie 3-7
  • Kaivoskatu 1-9 sekä
  • kaikilta kiinteistöiltä Pyykadulta, Laationtieltä ja Karsitieltä. 

Näillä alueilla ei ole seurannassa enää havaittu koliformisia bakteereja. 

Kaikkialla muualla Lampinsaaren alueella keittokehotus edelleen jatkuu vesijohtoverkostossa esiintyvien koliformisten bakteerien vuoksi. Kaikkien alueiden osalta vesi kloorataan.

Keittokehotus koskee Lampinsaaren taajama-alueella asuvia (katso karttaliite). Kyseisillä alueilla on kaikki ruoka- ja juomavesi keitettävä 5 - 10 minuuttia. Vettä voi käyttää peseytymiseen ja eläinten juomavetenä normaalisti. Vettä voi myös käyttää pyykin- ja astioiden pesuun. Ei saa käyttää lypsylaitteiden pesuun.

Talousveden käyttöohjeet:

  • Kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä 5−10 minuuttia.
  • Myös mehun laimentamiseen käytettävä vesi on keitettävä.
  • Mikäli vesi tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää.
  • Kahvinkeittimessä tai vedenkeittimessä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi.
  • Jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä.
  • Vihannekset ja salaatit huuhdellaan keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä.
  • Talousvesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja ei saa käyttää.
  • Siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen ja peseytymiseen hanavettä voi käyttää aivan normaalisti.
  • Pestyjen astioiden ja esimerkiksi leikkuualustojen on annettava kuivaa/kuivattava huolellisesti ennen seuraavaa käyttökertaa.
  • Vauvojen kylvetykseen vettä voidaan käyttää normaalisti, kiinnitä kuitenkin erityistä huomiota, ettei lapsi niele vettä pesun aikana. 

Seuraava tiedote annetaan tiistaina 23.12.2025.

Tiedotteet ovat luettavissa Raahen kaupungin verkkosivuilta osoitteessa www.raahe.fi/ajankohtaista sekä Vihannin Veden kotisivuilta osoitteessa www.vihanninvesi.fi

Kumpeleenkuja suljettu liikenteeltä 31.12. klo 16.45–18.15

Kumpeleenkuja suljetaan liikenteeltä välillä Sovionkatu–Laivurinkatu 31.12.2025 klo 16.45–18.15 Härkätorilla järjestettävän Raahen kaupungin uudenvuoden vastaanoton vuoksi.

Sulkualueen sisäpuolella sijaitseville kiinteistöille sallitaan ajo koko tapahtuman ajan. Fellmanin puistokadulta on vapaa pääsy ajoneuvoilla liikerakennuksen parkkipaikalle.

Pahoittelemme poikkeusjärjestelystä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lisätietoja

Raahen kaupunki
Kaupunkikehittäminen ja näkyvyys
Kari Haapakangas
Puh. 040 130 3890

Ympäristövalvonnan tiedote: Mukavaa ja rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta!

Muistathan kaiken juhlinnan keskellä, että talven aikaankin tulee huomioida asianmukainen jätteenkäsittely ja piha-alueen siistinä pitäminen.

Raahen kaupungin ympäristövalvontaan on tullut ilmoituksia rottahavainnoista mm. Lampinsaaresta sekä Kanavanrannasta.

Rottien elinympäristö ja käyttäytyminen

Rotat suosivat kosteita ja maanläheisiä paikkoja, joissa ne voivat kaivaa käytäviä, ja liikkuvat ravinnon perässä jopa kilometrejä. Nuoret rotat mahtuvat hyvin pienistäkin aukoista, ja runsaasti näkyvät rotat viittaavat suureen kannan kokoon.

Rottien aiheuttamat haitat ja torjunta

Rotat saastuttavat elintarvikkeita, vahingoittavat rakenteita ja levittävät tauteja, kuten Salmonellaa. Tuhoeläinten torjuntaan kuuluu ravinnon saannin estäminen, huolellinen kompostointi, rakenteiden korjaus, loukuttaminen ja tarvittaessa ammattilaisten apu. Kiinteistön omistajan tai haltijan velvollisuus on huolehtia rottien torjunnasta ja kiinteistön siisteydestä. Torjunta on tehokkainta, kun se tehdään yhdessä naapuruston kanssa.

Jyrsijämyrkyt eivät ole enää kuluttajien käytössä. Hankalissa tapauksissa kannattaa kääntyä tuholaistorjuntayritysten puoleen. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (TUKES) ylläpitää rekisteriä hyväksytyistä tuholaistorjuntayrityksistä ja tutkinnon suorittaneista henkilöistä (Tukesin Julkinen rekisteri (Tukes)).

Lintujen ruokinta

Välttämällä lintujen ruokintaa voidaan vähentää rottien ravinnonsaantia, mikä pienentää alueen rottaesiintymisen riskiä. Mikäli lintuja ruokitaan, kannattaa suosia menetelmiä, joista pääsee mahdollisimman vähän ruokaa leviämään maahan. Tarjolla oleva ruoka tulee sijoittaa siten, että se ei ole rottien saatavilla. Pidä ruokintapaikka siistinä ja vältä suurten ruokamäärien jättämistä kerralla.

Jätteenkäsittely

Kinkkurasvoja eikä muitakaan rasvoja saa kaataa viemäriin. Anna rasvan ensin jäähtyä ja kovettua, ja laita se sitten biojätteeseen.

Lahjapaperi on lajiteltava energiajätteeseen. Lahjapaperi sisältää painovärejä sekä pinnoitteita, minkä takia se ei sovellu paperinkeräykseen.

Lisätietoja

Raahen kaupungin ympäristövalvonta, ymparisto [at] raahe.fi (ymparisto[at]raahe[dot]fi)

Kalajoen ympäristöterveydenhuolto
Jukka Häikiö, Terveystarkastaja
p.044 4691 466
jukka.haikio [at] kalajoki.fi (jukka[dot]haikio[at]kalajoki[dot]fi) 

Kesätyörekry 2026 käynnissä 15.2. saakka

Haku nuorten kesätöihin ja kesätyöseteleihin on käynnissä 15. joulukuuta 2025 klo 6.00–15. helmikuuta 2026 klo 23.59 Kuntarekry.fi-palvelussa.

Raahen kaupungin monipuolisiin kesätyöpaikkoihin voivat hakea vuosina 2008–2010 syntyneet raahelaiset nuoret.

Kesätyötehtäviä on tarjolla kaupungin eri yksiköissä, muun muassa päiväkodeissa, nuorisotoimessa, liikennepuistossa, museossa sekä ateria- ja puhtauspalveluissa. Kesätyö kaupungilla voi olla esimerkiksi myös puistoalueiden tai kiinteistöjen hoito.

Haussa myös kesätyösetelit yrityksiin

Samassa haussa kaupungin kesätyöpaikkojen kanssa ovat mukana kesätyösetelit yrityksiin. Yritys on oikeutettu kesätyösetelitukeen, mikäli sillä on voimassa oleva suomalainen y-tunnus. Kesätyösetelitukea haettaessa nuoren täytyy itse hakea yritykseen, johon haluaisi kesätöihin.

Etusijalla kesätöihin ja kesätyöseteleihin ovat hakijat, jotka eivät ole aiemmin työllistyneet kaupungin kesätyörekryn kautta.

Lisätiedot ja hakulomake

Katso lisätiedot ja hakulomake linkistä: Nuorten kesätyöt.

Lisätietoja

Kari Haapakangas
toimistotyöntekijä
puh. 040 130 3890
kari.haapakangas [at] raahe.fi

Kuukauden työtiimi

Joulukuun kuukauden työtiiminä on palkittu Kuntokeidas Vesipekan liikunnanohjaajat ja uimavalvojat Joona Eironen, Pia Lukkaroinen, Mari Majava, Tarja Raivio, Susanna Rantala, Viveca Meriläinen, Ricardo Pulido Haro ja Sanna Tuomikoski.

”Olette itseohjautuvasti kehittäneet Kuntokeidas Vesipekan toimintaa järjestämällä säännöllisesti monipuolista toimintaa sekä erilaisia tapahtumia. Järjestätte mm. uimakouluja lapsille ja aikuisille, vesidiskoja, ohjattuja vesijumppia, tunnelma- ja kynttiläuinteja, Wibit-ratoja sekä koko perheen HIPHEI-liikuntatapahtumia. Valvotte altaassa olijoiden turvallisuutta ammattitaidolla. Tervehditte iloisesti, vaihdatte muutaman sanan ja muistatte jopa vakiokävijät nimeltä. Suhtaudutte positiivisesti myös erilaisuuteen.”

Kuvassa osa Kuntokeidas Vesipekan liikunnanohjaajista ja uimavalvojista (Joona Eironen, Mari Majava, Tarja Raivio, Sanna Tuomikoski ja Viveca Meriläinen) sekä henkilöstöpäällikkö Seppo Sarlin. 

Talousveden keittokehotus puretaan osittain Lampinsaaren alueella

Vedenkeittokehotus puretaan Lampinsaaressa seuraavissa osoitteissa: Metsotie 3-7, Kaivoskatu 1-9 sekä kaikilta kiinteistöiltä Pyykadulla, Karsitiellä ja Laationtiellä. Näillä alueilla ei ole seurannassa enää havaittu koliformisia bakteereja. Kaikkialla muualla Lampinsaaren alueella keittokehotus edelleen jatkuu vesijohtoverkostossa esiintyvien koliformisten bakteerien vuoksi. Toimenpiteenä jatketaan verkoston huuhtelua ja vesinäytteenottoa. Keittokehotusta jatketaan siihen saakka, kunnes on saatu riittävä määrä puhtaita näytetuloksia verkostosta. Myös asukkaita suositellaan juoksuttamaan vettä kiinteistöillä, jotta vesi saadaan vaihtumaan tehokkaasti verkostossa. Hyvä vedenvaihtuvuus nopeuttaa verkoston puhdistumista.

Gunnarin kartanolla, osoitteessa Kaivoskatu 9, on talousveden jakelupiste, josta kyläläiset voivat noutaa omiin astioihinsa juomavettä. Vettä voi noutaa arkisin ma-pe klo: 8.30 – 15.00 välisenä aikana. Lisäksi vettä voi edelleen noutaa Vihannin Salesta kaupan aukioloaikojen puitteissa, osoitteessa Asematie 6.

Keittokehotus koskee Lampinsaaren taajama-alueella asuvia (katso karttaliite). Kyseisillä alueilla on kaikki ruoka- ja juomavesi keitettävä 5 - 10 minuuttia. Vettä voi käyttää peseytymiseen ja eläinten juomavetenä normaalisti. Vettä voi myös käyttää pyykin- ja astioiden pesuun. Ei saa käyttää lypsylaitteiden pesuun.

Seuraava tiedote annetaan perjantaina 19.12.2025.
Tiedotteet ovat luettavissa Raahen kaupungin verkkosivuilta osoitteessa www.raahe.fi/ajankohtaista sekä 
Vihannin Veden kotisivuilta osoitteessa www.vihanninvesi.fi

Vaikuta liikkumisolosuhteiden kehittämiseen – työpaja 14.1.

Miten kävellen ja pyöräillen liikkumisesta saataisiin sujuvampaa ja ympäristöstä houkuttelevampaa? Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät toimenpiteet Raahen kävelyn ja pyöräilyn kehittämiseksi?

Tervetuloa vaikuttamaan liikkumisolosuhteiden kehittämiseen työpajassa

  • keskiviikkona 14.1.2026 klo 16.30–19.00
  • Tapahtumatalo Raahen Fregatti-sali, os. Kirkkokatu 28, 2. krs.

Kaikki teeman kehittämisestä kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita osallistumaan.

Osa kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman laadintaa

Työpaja on osa kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman laadintaa, jonka kaupunki on käynnistänyt keväällä 2025. Ohjelma valmistuu helmikuun 2026 loppuun mennessä. 

Raahe on tiivis kaupunki ja suuri osa väestöstä asuu kävely- tai pyöräilymatkan päässä palveluista. Yli 60 % alueen asukkaista saavuttaa alueellisen keskuksen kävellen korkeintaan 30 minuutissa ja lähes jokainen raahelainen asuu korkeintaan tunnin pyöräilymatkan päässä palveluista. Raahen kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman tavoitteena on lisätä kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuutta kunnan sisällä ja tehdä kävelystä ja pyöräilystä houkutteleva liikkumismuoto vuoden ympäri.

Ohjelman laadintaa rahoittaa Traficom. Työn toteuttamisesta vastaa konsulttina Ramboll Finland Oy, joka on myös Raahen liikenneturvallisuustyöryhmää koordinoiva liikenneturvallisuustoimija.

Uudenvuoden vastaanotto 31.12.2025 klo 17

Tervetuloa juhlistamaan vuodenvaihdetta Raahen kaupungin järjestämään uudenvuoden vastaanottoon Härkätorille keskiviikkona 31. joulukuuta 2025 klo 17–18. 

Lue lisää ja katso ohjelma-aikataulu.

Kolme insinöörikoulutusta tarjolla Raahessa kevään 2026 toisessa yhteishaussa

Syksyllä 2026 Raahessa käynnistyy ensimmäistä kertaa yhtä aikaa kolme insinööritutkintoon johtavaa monimuotokoulutusryhmää. Haettavana 10.–24.3.2026 ovat konetekniikan, rakennus- ja yhdyskuntatekniikan sekä tieto- ja viestintätekniikan koulutukset.

Käynnistyvät AMK-tutkintokoulutukset

Koulutusten laajuus on 240 opintopistettä, mikä vastaa noin neljän vuoden opiskelua. Kaikki koulutukset järjestetään monimuotototeutuksina.

Joustava toteutus antaa mahdollisuuden opiskella töiden ohessa ja suunnitella vapaammin aikataulujaan. Opiskelijalta koulutusmuoto vaatii tavallista enemmän itseohjautuvuutta ja sitoutumista itsenäiseen opiskeluun.

Verkkokoulutukset järjestetään pääosin arkisin maanantaista torstaihin ilta-aikaan painottuen, mutta tallenteet ovat katsottavissa myös myöhemmin itselle sopivaan aikaan. Lähipäiviä järjestetään muutamia kertoja lukuvuoden aikana joko Kajaanissa tai Raahessa. Tarkemmat koulutuskohtaiset aikataulut ja kontaktiopetuspäivät ilmoitetaan lukuvuosittain. Opiskelijat vastaavat itse Kajaaniin matkustamisesta ja majoittumisesta kontaktiopetuksen aikana.

Aloituspaikat jaetaan Raahen ja Kainuun hakijoiden kesken.

Tieto- ja viestintätekniikka, insinööri (AMK), ohjelmistokehitys ja kyberturvallisuus

  • Aloituspaikkoja 50, joista 25 ensikertalaisille.

Koulutus antaa sinulle monipuoliset valmiudet suunnitella, toteuttaa ja suojata moderneja ohjelmistoja. Opinnoissa perehdyt ohjelmointiin, tietojärjestelmiin, tietokantoihin, kyberturvallisuuteen, data-analytiikkaan, tekoälyyn sekä web- sovelluskehitykseen.

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, insinööri (AMK)

  • Aloituspaikkoja 70, joista 35 ensikertalaisille.

Koulutuksesta saat laajat perustiedot, joiden pohjalta sinä päätät suunnan urallesi. Laboratorioharjoituksissa, yhteistyöprojekteissa teollisuuden kanssa sekä opintoihin kuuluvan harjoittelun aikana pääset kokeilemaan oppimiasi asioita käytäntöön.

Konetekniikka, insinööri (AMK)

  • Aloituspaikkoja 70, joista 35 ensikertalaisille.

Koulutuksessa voit suuntautua tuotekehitykseen, robotteihin ja tuotantoon tai teollisuuteen ja kunnossapitoon. Valitsemalla sinua kiinnostavat aineet, voit räätälöidä tutkintosi vastaamaan tulevaisuuden työelämän tarpeita ja omia uratavoitteitasi.

Koulutuksiin hakeminen

Voit hakea koulutuksiin 10.–24.3.2026 välisenä aikana Opintopolku-palvelun kautta. Lisätiedot ja suorat hakulinkit koulutuksiin löydät osoitteessa brahe.fi/amk.

Koulutukset järjestää Kajaanin ammattikorkeakoulu yhteistyössä Koulutuskeskus Brahen ja Raahen kaupungin kanssa. Monikampusmallin mukaiset koulutukset on aloitettu vuonna 2018.

Maksuton valintakokeeseen valmistava kurssi

Kajaanin ammattikorkeakoulu järjestää ilmaisen insinöörikoulutuksen valintakokeeseen valmentavan kurssin verkossa 2.2.–30.3.2026. Kurssilla käydään läpi matematiikan ja fysiikan aihealueita.

Kurssin kesto on yhteensä noin 24 tuntia. Luennot ovat maanantaisin klo 17.00–19.15. Kurssista voi saada 1 opintopisteen KAMKin vapaasti valittaviin opintoihin. Muistathan ilmoittautua kurssille etukäteen KAMKin verkkosivuilla!

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka:
Jonna Kalermo-Poranen
Puh. 044 7101 049, jonna.kalermo-poranen [at] kamk.fi (jonna[dot]kalermo-poranen[at]kamk[dot]fi)

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka sekä konetekniikka:
Arja Sirviö
Puh. 044 7101 245, arja.sirvio [at] kamk.fi

brahe.fi/amk

Vanhan kaupungin asemakaavan muutosehdotuksen aineisto on nähtävillä

Aikavälillä 17.12.2025–2.2.2026

Vanhan kaupungin asemakaavan muutosehdotuksen aineisto on kaupunginhallituksen 15.12.2025 § 366 päätöksellä asetettu nähtäville julkista kuulemista varten.

Yleisötilaisuudet

Seminaari Raahen vanhasta kaupungista

  • lauantaina 10.1.2026 klo 12–16
  • Fregatti-salissa (Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28, 2. kerros).
  • Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, tervetuloa!

Kaavoittajan vastaanotto

  • tiistaina 13.1.2026 klo 10–17
  • Praatissa (Kirkkokatu 43, 92100 Raahe).

Pyydetään palautetta

Palautetta eli muistutuksia voi esittää nähtävilläolon aikana 17.12.2025–2.2.2026.

Kirjalliset muistutukset pyydetään toimittamaan 2.2.2026 klo 15 mennessä

  • verkkolomakkeella (Maptionnaire)
  • tai sähköpostilla osoitteeseen kaavoitus [at] raahe.fi (kaavoitus[at]raahe[dot]fi)
  • tai postitse osoitteeseen Raahen kaupunki, Kaavoitus, Rantakatu 8 C, 92100 Raahe.

Huomioithan, että kaavatyön ehdotusvaiheessa palaute tulee toimittaa allekirjoitettuna. Verkkolomakkeella henkilöllisyyden todennus tapahtuu vahvalla tunnistautumisella.

Lisätietoja alueen kaavoituksesta sekä ehdotusvaiheen aineisto ovat tarkasteltavissa asemakaavamuutoksen verkkosivulla (raahe.fi). Ehdotusaineistoon voi tutustua myös paperiversiona Raatihuoneella (Rantakatu 50) sekä Praatissa (Kirkkokatu 43).

Saloisten kirkon ympäristön asemakaavan luonnosvaiheen aineisto on nähtävillä

Aikavälillä 17.12.2025–2.2.2026

Saloisten kirkon ympäristön asemakaavan luonnosvaiheen aineisto on kehittämislautakunnan 9.12.2025 § 176 päätöksellä asetettu nähtäville julkista kuulemista varten.

Yleisötilaisuus Fregatti-salissa

Luonnosvaiheen kaava-aineisto esitellään yleisötilaisuudessa

  • torstaina 15.1.2026 klo 18–19
  • Fregatti-salissa (Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28, 2. kerros).

Kaava-aineistoon voi tutustua Tapahtumatalo Raahen 2. kerroksen aulatilassa klo 17–20. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, tervetuloa!

Pyydetään palautetta

Palautetta eli mielipiteitä voi esittää nähtävilläolon aikana 17.12.2025–2.2.2026.

Kirjalliset mielipiteet pyydetään toimittamaan 2.2.2026 klo 15 mennessä

  • verkkolomakkeella (Maptionnaire)
  • tai sähköpostilla osoitteeseen kaavoitus [at] raahe.fi (kaavoitus[at]raahe[dot]fi)
  • tai postitse osoitteeseen Raahen kaupunki, Kaavoitus, Rantakatu 8 C, 92100 Raahe.

Kaava-aineisto

Lisätietoja alueen kaavoituksesta sekä luonnosvaiheen aineisto ovat tarkasteltavissa asemakaavan verkkosivulla (raahe.fi). Luonnosaineistoon voi tutustua myös paperiversiona Raatihuoneella (Rantakatu 50) sekä Praatissa (Kirkkokatu 43).

SSAB:n tehdasalueen laajennuksen osayleiskaavan luonnosvaiheen aineisto on nähtävillä

Aikavälillä 17.12.2025–2.2.2026

SSAB:n tehdasalueen laajennuksen osayleiskaavan luonnosvaiheen aineisto on kehittämislautakunnan 9.12.2025 § 177 päätöksellä asetettu nähtäville julkista kuulemista varten.

Yleisötilaisuus Fregatti-salissa

Luonnosvaiheen kaava-aineisto esitellään yleisötilaisuudessa

  • torstaina 15.1.2026 klo 17–18
  • Fregatti-salissa (Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28, 2. kerros).

Kaava-aineistoon voi tutustua Tapahtumatalo Raahen 2. kerroksen aulatilassa klo 17–20. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, tervetuloa!

Pyydetään palautetta

Palautetta eli mielipiteitä voi esittää nähtävilläolon aikana 17.12.2025–2.2.2026.

Kirjalliset mielipiteet pyydetään toimittamaan 2.2.2026 klo 15 mennessä

  • verkkolomakkeella (Maptionnaire)
  • tai sähköpostilla osoitteeseen kaavoitus [at] raahe.fi (kaavoitus[at]raahe[dot]fi)
  • tai postitse osoitteeseen Raahen kaupunki, Kaavoitus, Rantakatu 8 C, 92100 Raahe.

Kaava-aineisto

Lisätietoja alueen kaavoituksesta sekä luonnosvaiheen aineisto ovat tarkasteltavissa osayleiskaavan verkkosivulla (raahe.fi). Luonnosaineistoon voi tutustua myös paperiversiona Raatihuoneella (Rantakatu 50) sekä Praatissa (Kirkkokatu 43).

Vuoden 2026 osallistuva budjetointi

Vuoden 2026 osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe käynnistyy 1.12.2025 osallistuvan budjetoinnin  projektisivulla. Ideoita voi esittää 18.1.2026 saakka. Ideoiden toivotaan liittyvän teemaan "yhteisöllisyyden lisääminen kylillä esimerkiksi kulttuurin keinoin."

Tiedustelut: Ari Pietarinen, p. 040 830 3006, ari.pietarinen [at] raahe.fi (ari[dot]pietarinen[at]raahe[dot]fi).

Talousveden keittokehotus jatkuu osassa Lampinsaarta.

Talousveden keittokehotus puretaan Lampinsaaren eteläisellä alueella, muualla kylän alueella talousvesi on edelleen keitettävä.

Gunnarin kartanolle, osoitteeseen Kaivoskatu 9, järjestetään talousveden jakelupiste, josta kyläläiset voivat noutaa omiin astioihinsa juomavettä. Vettä voi noutaa arkisin ma-pe klo: 8.30 – 15.00 välisenä aikana. Lisäksi vettä voi edelleen noutaa Vihannin Salesta kaupan aukioloaikojen puitteissa, osoitteessa Asematie 6.

Keittokehotus puretaan seuraavissa osoitteissa: Kaivoskatu 5-9 sekä kaikilta kiinteistöiltä Laationtien ja Karsitien alueella. Tällä alueella ei ole seurannassa enää havaittu koliformisia bakteereja. Kaikkialla muualla Lampisaaren alueella keittokehotus edelleen jatkuu vesijohtoverkostossa esiintyvien koliformisten bakteerien vuoksi. Toimenpiteenä jatketaan verkoston huuhtelua ja vesinäytteenottoa. Keittokehotusta jatketaan siihen saakka, kunnes on saatu riittävä määrä puhtaita näytetuloksia verkostosta.

Keittokehotus koskee Lampinsaaren taajama-alueella asuvia (katso karttaliite). Kyseisillä alueilla on kaikki ruoka- ja juomavesi keitettävä 5 - 10 minuuttia. Vettä voi käyttää peseytymiseen ja eläinten juomavetenä normaalisti. Vettä voi myös käyttää pyykin- ja astioiden pesuun. Ei saa käyttää lypsylaitteiden pesuun.

TALOUSVEDEN KÄYTTÖOHJEET:
• Kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä 5 - 10 minuuttia.
• Myös mehun laimentamiseen käytettävä vesi on keitettävä.
• Mikäli vesi tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää.
• Kahvinkeittimessä tai vedenkeittimessä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi.
• Jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä.
• Vihannekset ja salaatit huuhdellaan keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä.
• Talousvesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja ei saa käyttää.
• Siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen ja peseytymiseen hanavettä voi käyttää aivan normaalisti.
• Pestyjen astioiden ja esimerkiksi leikkuualustojen on annettava kuivaa/kuivattava huolellisesti ennen seuraavaa käyttökertaa.
• Vauvojen kylvetykseen vettä voidaan käyttää normaalisti, kiinnitä kuitenkin erityistä huomiota, ettei lapsi niele vettä pesun aikana. 

Seuraava tiedote annetaan keskiviikkona 17.12.2025.
Tiedotteet ovat luettavissa Raahen kaupungin verkkosivuilta osoitteessa www.raahe.fi/ajankohtaista sekä Vihannin Veden kotisivuilta osoitteessa www.vihanninvesi.fi

Vedenkeittokehoitus jatkuu Lampinsaaressa

Vihannin Vesi Oy:n Lampinsaaren vedenjakelualueella talousvesi on keitettävä putkirikon vuoksi. Kylälle tuleva runkovesijohto rikkoutui tiistai-aamuna 25.11.2025 ulkopuolisten kaivuutöiden seurauksena. 
Verkostossa on havaittu edelleen koliformisia bakteereita.

Toimenpiteenä jatketaan verkoston huuhtelua ja vesinäytteenottoa. Keittokehotusta jatketaan siihen saakka, kunnes on saatu riittävä määrä puhtaita näytetuloksia verkostosta.

Keittokehotus koskee Lampinsaaren taajama-alueella asuvia (katso karttaliite). Kyseisillä alueilla on kaikki ruoka- ja juomavesi keitettävä 5 - 10 minuuttia. Vettä voi käyttää peseytymiseen ja eläinten juomavetenä normaalisti. Vettä voi myös käyttää pyykin- ja astioiden pesuun. Ei saa käyttää lypsylaitteiden pesuun.

TALOUSVEDEN KÄYTTÖOHJEET:
• Kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä 5 - 10 minuuttia.
• Myös mehun laimentamiseen käytettävä vesi on keitettävä.
• Mikäli vesi tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää.
• Kahvinkeittimessä tai vedenkeittimessä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi.
• Jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä.
• Vihannekset ja salaatit huuhdellaan keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä.
• Talousvesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja ei saa käyttää.
• Siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen ja peseytymiseen hanavettä voi käyttää aivan normaalisti.
• Pestyjen astioiden ja esimerkiksi leikkuualustojen on annettava kuivaa/kuivattava huolellisesti ennen 
seuraavaa käyttökertaa.
• Vauvojen kylvetykseen vettä voidaan käyttää normaalisti, kiinnitä kuitenkin erityistä huomiota, ettei lapsi niele vettä pesun aikana. 
Veden keittokehotus on voimassa ainakin maanantaihin 15.12.2025 asti, jolloin annetaan uusi tiedote.
Tiedotteet ovat luettavissa Raahen kaupungin verkkosivuilta osoitteessa www.raahe.fi/ajankohtaista sekä Vihannin Veden kotisivuilta osoitteessa www.vihanninvesi.fi

LISÄTIETOJA ASIASTA:
Kalajoen ympäristöterveydenhuollon johtaja
Ville Soininen
puh. 044 4691 229,  ville.soininen [at] kalajoki.fi

Vihannin Vesi Oy, 
toimitusjohtaja
Mervi Niiranen
puh. 044 5048629
mervi.niiranen [at] vihanninvesi.fi

Digitaalisen vuorovaikutuksen ja sähköisen viestinnän oheen tarvitaan kohtaamisia kasvokkain

Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen kutsui kaupunkilaisia Raatihuoneelle kahveille sillä ajatuksella, että kerrankin istutaan rauhassa alas, juodaan kupposet ja puhutaan kuntalaiselle tärkeistä asioista kasvokkain ja suoraan. 

Keskiviikkona 10.12. kahden eri kattauksen ääreen kokoontui aktiivisia ja kotikaupunkinsa asioista kiinnostuneita kuntalaisia kuulemaan ja kertomaan mielen päällä olevista asioista.

"Kuunteleminen on tärkeää ja sille pitää järjestää aikaa", totesi kaupunginjohtaja. Aamu- ja iltapäivän tilaisuuksissa nousi esiin asioita, joita selviteltiin keskustellen ja tietoja vaihtaen. Myös ylöskirjattavaa löytyi ja niihin palataan, kunhan asiaan on perehdytty.

Tapahtuma-avustukset haettavaksi joulukuussa – hakuinfo 11.12.

Raahen kaupunki jatkaa vuonna 2025 alkanutta tapahtuma-avustuksen myöntämistä myös ensi vuonna. Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi avustuspotti kasvaa 44 000 euroon.

Raahelaiset yhdistykset ja järjestöt voivat hakea 10.12.2025–30.1.2026 avustusta asukkaiden hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistäviin tapahtumiin. Tapahtuma tulee toteuttaa vuoden 2026 aikana Raahen kaupungin alueella, ja sen on oltava kaikille avoin yleisötilaisuus.

Avustusta voi saada enintään 3 000 euroa. Avustuksen alaraja on poistunut, eli tukea voi hakea myös pienille tapahtumille. Tukea voi hakea myös alkuvuoden tapahtumiin, mutta hakemus on tehtävä ennen tapahtuman alkamista ja avustuksen saaminen ratkaistaan normaalin hakuprosessin perusteella. Jos toimija on saanut tapahtuma-avustusta vuonna 2025, edellisen avustuksen raportointi tulee olla tehtynä ennen uuden myöntämistä.

Hakemuksia arvioidaan erityisesti niiden laadun, tapahtuman sisällön ja vaikuttavuuden perusteella, eli miten tapahtuma edistää kaupunkilaisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

Hakuinfo

  • torstaina 11.12.2025 klo 18
  • Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa, os. Kirkkokatu 28, 2. krs.
  • Infoa voi seurata lisäksi Teams-yhteydellä: Liity kokoukseen tästä

Avustuksen saaneiden kokemuksia

  • "Hyvä avustus. Helppo hakea."
  • "Pieni yhdistys kuten me pystyy avustuksen avulla järjestämään tapahtumia, jotka lisäävät hyvää mieltä."
  • "Tämä on erinomainen tapa saada kaupunkiin pienempiä tapahtumia ja osallistaa kaikkia."

Lisätiedot ja hakulomake

Katso lisätiedot ja hakulomake linkistä: Tapahtuma-avustus.

Nyt on hyvä hetki suunnitella ja hakea tukea tapahtumalle, joka yhdistää ihmisiä ja lisää meidän kaikkien hyvinvointia! 

Lisätietoja

Katja Mathlin 
hyvinvointikoordinaattori 
puh. 044 439 3461 
katja.mathlin [at] raahe.fi

Joulun ja uuden vuoden poikkeavat aukioloajat 2025–2026

Raahen kaupungin yksiköiden palveluajoissa on muutoksia joulunaikaan seuraavasti:

Kaavoitus 
Suljettu 22.12.2025-6.1.2026

Musiikkiopiston toimisto 
Suljettu 18.12.2025- 4.1.2026.

Nuorisotoimisto 
Suljettu 20.12.2025-7.1.2026

Kohdennetun nuorisotyön yksikkö Satelliitti
Suljettu 22.-28.12.2025 ja 1.-6.1.2026

Opetuspalveluiden hallinto 
Suljettu 22.12.2025-6.1.2026

Praati – Palveluiden olohuone
Suljettu 18.12.2025-6.1.2026

Raahen seudun kehitys 
Suljettu 22.12.2025-6.1.2026

Raahe-opiston toimisto 
Suljettu 22.12.2025-6.1.2026

Raatihuone 
Suljettu 22.12.2026-6.1.2026

Tekninen keskus 
Suljettu 22.12.2025-6.1.2026

Varhaiskasvatuspalveluiden toimisto 
Suljettu 22.12.2025-6.1.2026

Kirjastot
Palveluajoissa on useita katkoja, mutta kirjastoihin pääsee omatoimiaikoina päivittäin.

Raahe: asiakaspalvelu suljettu 24.12.–26.12., 28.12., 1.1., 4.1. ja 6.1.

Pattijoki: asiakaspalvelu suljettu 24.12.2025–4.1.2026 ja 6.1.

Vihanti: asiakaspalvelu suljettu 24.12.–28.12., 1.1., 3.1.–4.1. ja 6.1.

Tarkemmat kirjaston aukioloajat verkkosivuilla: Kirjaston aukioloajat.

Pidätämme oikeudet muutoksiin aukioloajoissa.

Raahen kaupunki toivottaa hyvää ja rauhallista joulunaikaa!

Varvin itäosan asemakaavan muutosehdotuksen aineisto on nähtävillä

Aikavälillä 10.12.2025–2.2.2026

Varvin itäosan asemakaavan muutosehdotuksen aineisto on kaupunginhallituksen 1.12.2025 § 350 päätöksellä asetettu nähtäville julkista kuulemista varten.

Yleisötilaisuus Fregatti-salissa

Ehdotusvaiheen kaava-aineisto esitellään yleisötilaisuudessa

  • torstaina 15.1.2026 klo 19–20
  • Fregatti-salissa (Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28, 2. kerros).

Kaava-aineistoon voi tutustua Tapahtumatalon 2. kerroksen aulatilassa klo 17–20. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, tervetuloa!

Pyydetään palautetta

Palautetta eli muistutuksia voi esittää nähtävilläolon aikana 10.12.2025–2.2.2026.

Kirjalliset muistutukset pyydetään toimittamaan 2.2.2026 klo 15 mennessä

  • verkkolomakkeella (Maptionnaire)
  • tai sähköpostilla osoitteeseen kaavoitus [at] raahe.fi (kaavoitus[at]raahe[dot]fi)
  • tai postitse osoitteeseen Raahen kaupunki, Kaavoitus, Rantakatu 8 C, 92100 Raahe.

Huomioithan, että kaavatyön ehdotusvaiheessa palaute tulee toimittaa allekirjoitettuna. Verkkolomakkeella henkilöllisyyden todennus tapahtuu vahvalla tunnistautumisella.

Kaava-aineisto

Lisätietoja alueen kaavoituksesta sekä ehdotusvaiheen aineisto ovat tarkasteltavissa Varvin itäosan asemakaavamuutoksen verkkosivulla (raahe.fi). Ehdotusaineistoon voi tutustua myös paperiversiona Raatihuoneella (Rantakatu 50) sekä Praatissa (Kirkkokatu 43).

Lampinsaaren käyttöveden keittokehotus jatkuu - tiedote 10.12.2025

Vihannin Vesi Oy:n Lampinsaaren vedenjakelualueella talousvesi on keitettävä edelleen putkirikon vuoksi. Kylälle tuleva runkovesijohto rikkoutui tiistai-aamuna 25.11.2025 ulkopuolisten kaivuutöiden seurauksena.

Verkostossa on havaittu edelleen koliformisia bakteereita. Toimenpiteenä jatketaan verkoston huuhtelua ja vesinäytteenottoa. Keittokehotusta jatketaan siihen saakka, kunnes on saatu riittävä määrä puhtaita näytetuloksia verkostosta.

Keittokehotus koskee Lampinsaaren taajama-alueella asuvia (katso karttaliite). Kyseisillä alueilla on kaikki ruoka- ja juomavesi keitettävä 5 - 10 minuuttia. Vettä voi käyttää peseytymiseen ja eläinten juomavetenä normaalisti. Vettä voi myös käyttää pyykin ja astioiden pesuun. Ei saa käyttää lypsylaitteiden pesuun.

Talousveden käyttöohjeet:

  • Kaikki ruoka- ja juomavesi on keitettävä 5 - 10 minuuttia.
  • Myös mehun laimentamiseen käytettävä vesi on keitettävä.
  • Mikäli vesi tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää.
  • Kahvinkeittimessä tai vedenkeittimessä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi.
  • Jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä.
  • Vihannekset ja salaatit huuhdellaan keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä.
  • Talousvesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja ei saa käyttää.
  • Siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen ja peseytymiseen hanavettä voi käyttää aivan normaalisti.
  • Pestyjen astioiden ja esimerkiksi leikkuualustojen on annettava kuivaa/kuivattava huolellisesti ennen 
    seuraavaa käyttökertaa.
  • Vauvojen kylvetykseen vettä voidaan käyttää normaalisti, kiinnitä kuitenkin erityistä huomiota, ettei 
    lapsi niele vettä pesun aikana. 
     

Veden keittokehotus on voimassa ainakin maanantaihin 15.12.2025 asti, jolloin annetaan uusi tiedote.

Tiedotteet ovat luettavissa Raahen kaupungin verkkosivuilta osoitteessa www.raahe.fi/ajankohtaista sekä 
Vihannin Veden kotisivuilta osoitteessa www.vihanninvesi.fi

Lisätietoja asiasta:
Kalajoen ympäristöterveydenhuollon johtaja 
Ville Soininen 
puh. 044 4691 229 
ville.soininen [at] kalajoki.fi

Vihannin Vesi Oy, toimitusjohtaja
Mervi Niiranen
puh. 044 5048629
mervi.niiranen [at] vihanninvesi.fi

Kuntaliiton ansiomerkit jaettiin Raahen kaupungin henkilöstölle 4.12.

Raahen kaupunki jakoi henkilöstölleen Kuntaliiton ansiomerkkejä torstaina 4.12.2025 Raatihuoneen juhlasalissa. Suomen Kuntaliiton ansiomerkki myönnetään 20, 30 ja 40 vuoden kunnallisesta palveluksesta tai toiminnasta luottamustehtävässä.

Tilaisuuteen osallistuivat seuraavat ansiomerkin saaneet:

40 vuotta kunnallista palvelusta

Alamattila Tarja
Kultala Sinikka
Lehto Seija
Vuokila Anne
Äijälä-Ketonen Annu

30 vuotta kunnallista palvelusta

Jounila Sinikka
Kaisto Olli
Kortessalo Minna
Paani Anita
Rajamäki Tuija
Sippala Marja-Kaisa
Tuomela Kaisu
Vähäsarja Anna Leena

20 vuotta kunnallista palvelusta

Jokela Outi
Kurra Lea
Riihijärvi Leila

Ansiomerkkejä jaettiin myös muille pitkäaikaisille työntekijöille. Raahen kaupunki kiittää kaikkia ansiomerkin saaneita pitkäaikaisesta palveluksesta!

Kaupunginjohtaja tutuksi -kahvit Raatihuoneella, ilm. viimeistään 5.12.

Tule tapaamaan kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkistä ja juttelemaan ajankohtaisista sekä sinulle tärkeistä asioista rennosti kahvikupin äärellä.

Keskiviikkona 10.12.2025 klo 10–11.30 tai 15–16.30

Paikka: Raatihuoneen upea juhlasali. Luvassa on lämmintä tunnelmaa ja hyviä keskusteluita.

Tapahtumassa:

  • saat tilaisuuden vaihtaa ajatuksia kasvokkain kaupunginjohtajan kanssa
  • voit tuoda esiin omia näkemyksiäsi ja kysymyksiäsi
  • nautit kahvittelusta historiallisessa miljöössä.

Ilmoittautuminen 5.12. kello 15 mennessä tästä linkistä.
Huom! Ilmoittautuminen tarvitaan Raatihuoneen turvallisuusohjeistuksen ja tarjoilujen järjestämisen takia.

Yhteisen kotikaupungin asiat ovat tärkeitä meille kaikille eli jutunaiheita varmasti riittää. Tervetuloa!

 

Raahen lähidemokratiatoimikunnan kohdeavustukset. Hakuaikaa jatkettu

Kertaluontoisiin kehittämiskohteisiin kylä-, asukas-, kotiseutu- ja järjestötoimintaan Raahessa tulee hakea 31.10.2025 mennessä. (syksyn täydennyshaku) Hakuaikaa on jatkettu 11.12.2025 saakka.

Avustuksia tulee hakea ensisijaisesti sähköisesti kaupungin internet-sivuilla ”verkkoasiointi” valikossa olevan asiointikanavan kautta. Ellei sähköinen haku ole mahdollista tulee paperilomakkeelle tehdyt hakemukset liitteineen toimittaa määräpäivään mennessä kaupungin kirjaamoon os. Rantakatu 50, 92100 Raahe. Tiedustelut: Ari Pietarinen, p. 040 830 3006, ari.pietarinen [at] raahe.fi.