Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden hallinto pitää ovet suljettuina 18.3. - 13.4.2020

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden hallinnon ovet pidetään suljettuina koronavirusepidemian vuoksi 18.3. - 13.4.2020, eikä asiakkaita oteta vastaan hallinnon tiloihin (Brain Center, Rantakatu 5 D 1.krs).

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden hallinnon työntekijät tavoittaa virka-aikaan sähköpostilla ja puhelimella.

Yhteystiedot opetus

Yhteystiedot varhaiskasvatus

Risukkojen raivausta Tarpiontien pohjoispuolella Saloisissa

Saloisten keskustaa ja Honganpaloa yhdistävän pyörätien molemmin puolin on raivattu risukoita ja harvennettu nuorta lehtipuuta konevoimin parin viikon ajan. Työ on jatkoa aiemmin parannetulle kuivatukselle ja maiseman siistimiselle.

Työmaalle tulee nyt isomman puun korjaamiseen moto ja ajokone, joten pyydämme kulkijoita huomioimaan ja varomaan alueella liikkuvat isot työkoneet. Urakka päättyy arviolta 27.3.2020.

Pyhtilänkankaantien jatkeen rakentaminen alkaa viikolla 12

Pyhtilänkankaantien jatkeen eli Kesäläntien rakentaminen aloitetaan välillä Pyhtilänkankaantie  – Mansikkakarintie tulevalla viikolla (vko 12).

Työt aloitetaan Mansikkakarintien päästä kuivatuksien rakentamisella. Tästä johtuen rakennamme kiertotien Mansikkakarintielle, jotta tien ali menevä kuivatusrumpu päästään asentamaan paikoilleen. Kiertotien osuus sijoittuu Mansikkakarintiellä välille Kulmakuja – Savikuja. Kiertotien oletettu kesto on noin viikon ajan.

Tekninen keskus ja kaupunginvarikko pitää ovet suljettuina 18.3. – 13.4.2020

Teknisen keskuksen ja kaupunginvarikon ovet pidetään suljettuina koronavirusepidemian vuoksi 18.3. – 13.4.2020, eikä asiakkaita oteta vastaan näihin tiloihin.



Teknisen keskuksen ja kaupunginvarikon työntekijät tavoittaa virka-aikaan sähköpostilla (työntekijöiden sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi [at] raahe.fi) ja puhelimella (jätä soittopyyntö vastaajaan).

 

Raahen päiväkodit ja koulut suljetaan koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi

Koronaviruksen leviämisen hidastaminen aiheuttaa muutoksia raahelaisten perheiden arjessa. Raahen sairaalan johtava lääkäri suosittelee koulujen ja päiväkotien sulkemista juuri tässä vaiheessa, kun sillä on suurin vaikutus koronaviruksen leviämiseen. Koulujen ja päivähoitoyksiköiden sulkemisella pyritään varmistamaan terveydenhuollon toimintakyky hidastamalla viruksen leviämistä kaikin keinoin.

Raahe-opiston kevätlukukausi 2020 on päättynyt poikkeustilan vuoksi

Raahe-opiston kaikki kevätlukukauden 2020 kurssit ovat päättyneet ja suunnitellut kesäkurssit on peruttu.

Kaikki opiston tilat pysyvät toistaiseksi suljettuina. Keskeneräisten töiden hakupäivät ilmoitetaan opiskelijoille.

Tulevaisuuslautakunta on 12.5.2020 pidetyssä kokouksessa päättänyt, että Raahe-opisto palauttaa kurssimaksuja loppukevään osalta mikäli:

Tapahtumatalo Raahe tiedottaa

Tapahtumatalo Raahe

Tiedote 13.3.2020

Korona kurittaa myös kulttuuria, mutta pysytään rauhallisina ja odotellaan parempia aikoja! Raahen kaupunki on tänään määrännyt Tapahtumatalo Raahen sulkemisesta osana koronaviruksen leviämisen hidastamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Tapahtumatalo Raahe on kokonaan suljettuna 13.3. - 29.3.2020 ja Raahesalin yleisötapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka.