Raahessa toteutettavan elokuvatuotannon casting-tilaisuus pe 6.5. Raahen Seminaarilla

Raahen kauniissa maisemissa kuvataan tulevana kesänä 28.6. ja 22.7. välisenä aikana koko perheen elokuvaa, jonka näyttelijäkaartia täydennetään julkisella haulla.

Tuotantoyhtiöt Whatevergroup ja Lucy Loves Drama etsivät parhaillaan sopivia näyttelijöitä kokoillan elokuvan isompiin ja pienempiin rooleihin. Haussa on elokuvaesiintymisestä kiinnostuneilta, ryhmätyökykyisiltä, reippailta ja monenlaisilta lapsi- ja aikuisnäyttelijöiltä.

Rooleja on tarjolla seuraavasti:

  • Lasten ruutuiän tulee olla uskottavasti 6–8 tai 11–13 vuotta.
  • Aikuisrooleja on laajalla otannalla eri-ikäryhmistä.

Lapsinäyttelijöitä haetaan ensisijaisesti Raahen tai Oulun seudulta, mutta hakemukset myös muualta otetaan ilolla vastaan.

Raahessa toteutettavan elokuvatuotannon avoin casting-tilaisuus rooleista kiinnostuneille

  • perjantaina 6.5.2022 Raahen Seminaarilla, os. Rantakatu 7A, 2. krs
  • klo 18–20
  • ei ennakkoilmoittautumista tai -hakemusta.

Tuotantoyhtiö kutsuu erikseen ennakkoon rooleja hakeneista valitsemansa henkilöt casting-tilaisuuteen ennen avointa osuutta klo 16–18 välillä.

Alaikäiset osallistuvat tilaisuuteen yhdessä huoltajansa kanssa.

Lisätietoja antaa Whatevergroup / Antti Kaarlela toimisto [at] whatevergroup.fi.

Mies kuvaamassa esitystä.
Elokuvatuotannon casting-tilaisuus Raahessa pe 6.5.

Jaa sosiaalisessa mediassa