Sylillinen kultaa -vauvabodyt jaetaan jatkossa neuvolakäynnin yhteydessä

Raahelaiset perheet, joihin on syntynyt vauva syys–joulukuun 2020 aikana, saavat pian postia Raahen kaupungilta!

Kyseessä on viimeinen postin kautta lähetettävä vauvabodysatsi, sillä Raahen kaupungin lahjoittamat Sylillinen kultaa -bodyt toimitetaan uusille vauvaperheille jatkossa neuvolakäynnin yhteydessä. Lämmin kiitos Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän neuvolatoiminnalle yhteistyöstä Raahe-bodyjen jakelussa.

Postin kautta kirjeitä on lähetetty Digi- ja väestötietovirastosta saatujen tietojen perusteella. Perheet, joissa vanhemmalla on voimassa oleva suoramarkkinointi- tai turvakielto, ovat jääneet osoitepoiminnan ulkopuolelle. Hyvinvointikuntayhtymän kanssa solmitun sopimuksen myötä myös nämä perheet saavat jatkossa oman bodynsa.

Raahen kaupunki on muistanut vauvabodylla jo vuodesta 2009 lähtien raahelaisia vastasyntyneitä pienokaisia. Sylillinen kultaa -bodyn painatus on uusittu vuonna 2019 nykyisen kaupunkibrändin mukaisesti. Bodyt ovat Öko-Tex-standardin mukaisia. Riippumattomien tutkimuslaitosten myöntämä Ökö-Tex-sertifikaatti takaa, että tuotteessa ei ole haitallisia torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formaldehydijäämiä.

Onnea vastasyntyneille ja heidän perheilleen!

Raahen kaupunki / markkinointi

Kirjekuoripino päällään yksi irrallinen vauvabody.
Kuva: Raahen kaupunki / markkinointi.

Jaa sosiaalisessa mediassa