Tarkennuksia suosituksiin nuorisotyössä

Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen - uusia suosituksia voimaan myös Raahessa. Nuorisotilat pysyvät vielä auki. Osa toiminnasta perutaan loppuvuodeksi.

  • Lähikontakteja vältetään nuorisotiloillakin. Kiinnitämme entistä enemmän huomioita turvaväleihin.
  • Käsien pesu/desinfiointi on edellytyksenä toimintaan osallistumiselle. 
  • On ehdotonta, että nuorisotilalle tullaan vain terveenä.
  • Vahva suositus kasvomaskien käytölle. Ohjaajat käyttävät maskia ja tarjoavat ne myös nuorille.
  • Siivousta tehostetaan ja tilat menevät kiinni 15 min aikaisemmin.

Nämä ovat edellytyksenä, jotta nuorisotilat voivat olla auki. Ohjaajat tarkastelevat nuorisotilaillan aikana edellytysten toteutumista. Tarvittaessa vähennetään osallistujamäärää. Pidetään yhdessä huolta toisistamme.

Vihannin Olotila, Pattijoen Hengari, Saloisten nuorisotila, Antinkankaan nuorisotila ja keskustan Cuppi ovat avoinna 17.12. saakka. Nuokkariparkki  Saloisissa torstaina, lauantain sulkapallo ja hohtokeilaus Vesipekassa sekä sunnuntain koripallotoiminta Antinkankaalla perutaan loppuvuodeksi. 

Raahen kaupungin ajankohtainen tiedote uusista suosituksista

Kuva: WTF Desingn Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassa