Vanhan Merikadun koulun parkkialueelle matkaparkki lyhyttä, tilapäistä yöpymistä varten

Puretun Merikadun koulun piha-alueella saa jatkossa yöpyä omassa matkailuajoneuvossaan luvan kanssa, sillä Raahen kaupunki on päättänyt osoittaa kyseisen alueen viralliseksi matkaparkiksi. Tilapäinen yöpyminen alueella tapahtuu omatoimisesti ja omalla vastuulla eikä siitä peritä maksua. Kyseessä on niin sanottu perustason matkaparkki, eli alueelle ei järjestetä leirintäalueelle tyypillisiä lisäpalveluja, kuten sähkö-, vesi- tai tyhjennyspisteitä. Koska kyse on lyhytaikaisen yöpymisen sallimisesta, ei alueella ole luvallista majoittua pidempään eikä alueelle saa pystyttää telttoja tai muita rakennelmia.

Matkaparkkeja hyödyntävät matkailijat etsivät uusilta alueilta elämyksiä, viipyvät alueella lyhyitä aikoja eivätkä yleensä hakeudu leirintäalueille, eli toiminnalla ei kilpailla leirintäalueiden kanssa. Luvallisen matkaparkin osoittamisella paitsi parannetaan matkailijoiden palveluita ja vastataan kysyntään, myös toteutetaan kaupunkistrategian mukaista kokeilukulttuuria – nyt seurataan, millainen vastaanotto matkaparkilla on, ja mikäli alueelle tulee myöhemmin muuta toimintaa, voidaan matkaparkki helposti siirtää pois kyseisestä paikasta.

Matkaparkin perustaminen ei vaadi kaupungilta suuria investointeja, sillä matkaparkista tiedottaminen tapahtuu maksuttoman sivuston kautta ja periaatteessa ainut investointi on alueelle ohjaava tienviitta.

Raahen kaupungin matkaparkki

  • Vanhan Merikadun koulun parkkialue, os. Merikuja 1, 92100 Raahe.
  • Rauhallisella paikalla lähellä kaupunkikeskustaa.
  • Kaupat, Wanha Raahe, museot, kahvilat ja uimaranta kävelymatkan päässä, merenrannan viehättävät kävelyreitistöt vieressä.
  • Vain lyhyttä, tilapäistä yöpymistä varten omassa matkailuajoneuvossa.
  • Omatoiminen ja maksuton, ei lisäpalveluita.
  • Yöpyminen omalla vastuulla.

Matkaparkin sijainti kartalla

Tyylitelty kruunu.
Kuva: WTF Design Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassa