Haku
… Varvin itäosan asemakaavan muutos on lainvoimainen Raahen kaupunginvaltuuston 23.3.2026 § 24 hyväksymä Varvin itäosan asemakaavan muutos (Akm … Varvin itäosan asemakaavan muutos on lainvoimainen …
… Vihannin Verstastien alueella Raahen kaupunki harventaa puistometsiään Vihannin Verstastiellä ajalla 5.11.2025 - … Kartan osoittamalla alueella ensin hakkuukone harventaa puustoa, ja sen jälkeen ajokone kerää kaadetut puut varastopaikalle. Alueella liikkumista tulee työn aikana oman …
… Oikaisu koskien julkaisua "Laitonta roskaamista Piehingissä" Raahen kaupunki haluaa pyytää … annettiin väärä kuva siitä, että kyse olisi ollut luvattomasta kaatopaikasta. Todellisuudessa kyseiset roskat oli kerätty … Oikaisu koskien julkaisua "Laitonta roskaamista Piehingissä" …
Kylmäniemen myrskytuhojen korjaukset elokuulle
Kaupunki on päättänyt lykätä Kylmäniemenlahden myrskytuhojen korjuuta ja hakkuita lintujen pesimäkauden (Pohjois-Suomessa 1.5–31.7.) jälkeiselle ajalle. Uusi aikataulu korjuulle on elokuun alussa ja aukkojen korjuu ja uudistus tehdään yksittäin kohtiin, joista Hannes-myrsky on puut kaatanut.
… kansallisiin linjauksiin, ajankohtaiseen hyvinvointitietoon sekä paikalliseen yhteistyöhön. Lasten ja nuorten … hyvinvointia ja turvallista arkea. Suunnitelmassa esitetään toimenpiteitä muun muassa lapsivaikutusten arvioinnin kehittämiseksi, nuorten ohjaus- ja palveluverkoston vahvistamiseksi sekä vanhemmuuden tuen ja …
… Liikenne hetkittäin poikki Kylmälahdentiellä 26.8.2025 louhintatöiden vuoksi Kylmäniemen … joudutaan tekemään kallion louhintaa. Tiistaina 26.8.2025 liikenne Kylmälahdentiellä, Kylmäniementiellä ja … Liikenne hetkittäin poikki Kylmälahdentiellä 26.8.2025 louhintatöiden vuoksi …
… Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutos Vireilletulo ja OAS Kehittämislautakunta päätti … 20.5.2025 Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutoksen vireilletulosta. Kaavatyötä varten on laadittu … (Rantakatu 50), Praatissa (Kirkkokatu 43) sekä asemakaavamuutoksen verkkosivulla (raahe.fi) . Palaute Osallistumis- ja …
… asemakaavan ja Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutoksen ja -laajennuksen yleisötilaisuus 26.2.2026 Yleisötilaisuus Raahen pääkirjastolla Ehdotusvaiheen kaava-aineistot esitellään yhteisessä … asemakaavan ja Itä-Kalkan teollisuusalueen asemakaavamuutoksen ja -laajennuksen yleisötilaisuus 26.2.2026 …
… Lasten parlamentti kokoontuu järjestäytymiskokoukseen to 4.12.2025 klo 9.00-11.00 Fregattisaliin. Lasten … Kokoustarjoilut Edustajien esittäytyminen Demokraattisen toiminnan periaatteiden esittely Hyvinvointia edistävien … hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen johtoryhmän, Nuorisovaltuuston ja Nuorisopalveluiden kanssa. …
… innovaatioekosysteemin esiselvityshanke . Hankkeessa kartoitetaan digitaalisia ja moderniin teknologiaan perustuvia … verkkoon. Hanke toteutetaan ajalla 1.8.2025–31.1.2026, ja sen toteuttajana on Raahen kaupunki. Hanketta … Marita Tuhkala marita.tuhkala [at] outlook.com (marita[dot]tuhkala[at]outlook[dot]com) puh. 044 022 0597 …
… mukaiset lupa-asiat käsittelee Lupa- ja valvontavirasto. Alle 500 m3 ruoppauksista ja niittämisestä vesialueella … vähintään 30 päivää etukäteen Lupa- ja valvontavirastolle. Vähäisistäkään ojituksista ei saa aiheutua naapurille … ojituksista on ilmoitettava Lupa- ja valvontavirastolle, vähintään 60 vuorokautta ennen ojitukseen ryhtymistä. …
… suunnitelmaan perustuva. Pelkkää yksityistien kunnossapitoa ei avusteta. Avustusehdot sekä hakemuslomakkeet saa …
Elokuun kuukauden työntekijä
Elokuun kuukauden työntekijänä on palkittu terveysliikunnanohjaaja Oona Kylmälä Raahen kaupungin liikuntapalveluista.
”Vaikutat terveysliikunnanohjaajana merkittävästi Raahen kaupungin henkilökunnan terveyteen ja hyvinvointiin. Olet kehittämismyönteinen ja yhteistyökykyinen. Olet aina valmiina auttamaan työkavereita ja kanssasi yhteistyötä tekeviä. Ohjauksesi on varmaa ja rauhallista, mutta myös hyväntuulista ja innostavaa.”
… puoleisesta päätyovesta n:o7) Rakennusvalvonnan vastaanottoajat Rakennusvalvonnan henkilöstö on tavattavissa toimistolla sopimuksen mukaan. Suosittelemme varaamaan ajan …
… mielenterveyspalvelujen ensilinjan puhelinpalvelun 17.2.2026 kaikilla muilla Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla paitsi … Soittaa voi ilman lähetettä tai ajanvarausta. Soittoihin vastaa psykiatrinen sairaanhoitaja. Alle … edelleen hakeutua sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanotolle tai päivystykseen. Kiireellistä hoitoa vaativat …
… Nuorisopalvelut Jokaisella nuorisotilalla ketjujen huolto ja rasvaus sekä pyörän renkaiden täyttö. Ti 16.9. moottoripaja klo 17-20 Ke 17.9. Saloinen klo 15-17, Frieman klo 14.30-19 To 18.9. Vihanti klo 14.30-19, Hengari klo 14.30-19, …
… Raahessa aloitetaan elintarvikebiojätteen kompostoinnin valvonta Valvonnan ajankohta Raahen kaupungin … aloittaa asumisessa syntyvän elintarvikebiojätteen kompostoinnin valvonnan syksyn aikana viikoilla 39-41. Tehtävät tarkastukset keskittyvät erityisesti kompostointi-ilmoituksen perusteella valvontaluokkaan 1 kuuluvien …
… Opiskelijainfo Tervetuloa opiskelemaan Raahe-opistoon! Ilmoittautuminen Ilmoittaudu kursseille opinto-ohjelmassa esitettyjen ohjeiden mukaisesti. Ota tarvittaessa yhteyttä päätoimisiin opettajiin/henkilökuntaan löytääksesi juuri …
… Matonpesupaikka Raahen kaupungin ylläpitämä matonpesupaikka sijaitsee Thompsonin rannassa. Thompsonin rannassa on matonpesualtaat, jotka on liitetty viemäriverkkoon. Vesi on … Matonpesupaikka …
… Hae avustusta rakennusperinnön hoitoon Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen myöntämällä rakennusperinnön hoitoavustuksella tuetaan korjaustoimia, jotka säilyttävät suomalaisen rakennusperinnön ja … Hae avustusta rakennusperinnön hoitoon …
… Pekanpäivä -kulkue järjestetään perjantaina 27.6.2025 Härkätorilta - Museonrantaan n. klo 16.30-17.00 välisenä aikana. Sovionkatu Härkätorin kohdalta - Kirkkokatu - Pekkatori - Brahenkatu suljetaan muulta liikenteeltä kulkueen …
… kautta. Matkakustannusten korvaukset laitetaan maksuun joka toinen maanantai. Tuntiopettajan oikeus matkakustannusten … mukaan, kuitenkin seuraavin poikkeuksin: Muussa kuin opiston sijaintikunnassa asuvalle tuntiopettajalle maksetaan … asunnosta tai hänen kunnan ulkopuolella sijaitsevasta toimipaikastaan opiston työpisteeseen siltä osin kuin …
… Lapsiperheiden talvitapahtuma Laivurin Haipakka 21.2.2026 Lapsiperheille suunnattu talvitapahtuma Laivurin Haipakka järjestetään toista kertaa lauantaina 21.2.2026 kello 11–16 Raahen keskustassa Härkätorin ja Laivurinkadun ympäristössä. Luvassa on viihdyttävää …
… houkuttelevampaa? Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät toimenpiteet Raahen kävelyn ja pyöräilyn kehittämiseksi? … kehittämiseen työpajassa keskiviikkona 14.1.2026 klo 16.30–19.00 Tapahtumatalo Raahen Fregatti-sali, os. … vuoden ympäri. Ohjelman laadintaa rahoittaa Traficom. Työn toteuttamisesta vastaa konsulttina Ramboll Finland …
… Perälään avattu peruskorjattu leikkipuisto Perälänpuisto (osoitteessa Kirvestie 5, Pattijoki) on avattu taas käyttöön peruskorjattuna ja laajennettuna. Teimme puistosta satuteemalla hyvin toiminnallisen ja aktiivisen … Perälään avattu peruskorjattu leikkipuisto …
