Haku
Lapsiystävällinen Raahe
Raahe on panostanut hurjan paljon lapsiin useita vuosia. Minulla on kosketuspintaa asiaan kahdelta suunnalta. Tulevaisuuslautakunnan jäsenenä päätettävänä on mm. varhaiskasvatukseen ja kouluverkostoon liittyviä kysymyksiä. Sitä on kehitetty mittavin panoksin uusien ja ajanmukaisten koulujen rakentelussa. Moni 70-luvulla rakennettu koulu on käyttöikänsä päässä, joten paljon on investoitu rakentamalla uutta ja tarkoituksenmukaista. Työ jatkuu pitkälle tulevaisuuteen, ja kouluverkkoselvitys odottaa nurkan takana. Se onkin sitten tosi kinkkinen pureskeltava...
Voimaannu vanhempana - toiminta
Voimaannu vanhempana – kokonaisuus kuuluu osaksi Raahen hyvinvointisuunnitelmaa.
Voimaannu vanhempana – toiminnan tarkoituksena on tuottaa koulutusta, toimintaa sekä ylläpitää sellaista julkista keskustelua, joka tukee perheiden arkea, vanhempien positiivisia voimavaroja korostaen. Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä Rannikon alueen kuntien kanssa.
Tukea vanhemmuuteen:
Pohde lapsiperheiden palveluohjaus. Pohteen lapsiperheiden palveluohjaus auttaa silloin, kun perheen elämäntilanne on kuormittava ja tarvitset...
Raahen pääkirjasto
Raahen kirjasto kuuluu OUTI-kirjastoihin, ja se toimii Raahen kaupunginkirjaston pääkirjastona. Kirjasto sijaitsee Raahen keskustassa.
Raahen kirjastossa voit lainauspalveluiden lisäksi lukea lehtiä paperisena tai e-lehtenä, skannata, tulostaa ja kopioida, hyödyntää digiverstaan laitteita sekä kirjaston vuokrattavia tiloja. Voit myös tutustua kotiseutuhuoneeseen, kuunnella musiikkia, nauttia taidenäyttelyistä ja muista tapahtumista sekä pelata PS-pelejä. Voit pyytää myös digiopastusta ja käyttää kirjaston verkkoyhteyksiä asiakastietokoneilta tai...
Antinkankaan monitoimitalo
laitoshuoltaja
Ateria- ja puhtauspalvelut/Siivous
040 830 3045
Isoholmintie 6, 92100 Raahe
Raahessa on hyvä harrastaa
Nyt kun kaikenlainen järjestetty ja ohjattu harrastustoiminta on pakollisella pitkällä tauolla, on ollut hyvää aikaa pohtia, miten iso ja tärkeä asia onkin, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa ja jokaiselle löytyy se oma harrastus ja siihen sopiva porukka ja paikka.
Raahe on suhteellisen pieni kaupunki, se tuo etunsa myös harrastuselämään. Harrastaminen on edullisempaa kuin suuremmissa kaupungeissa. Harrastusryhmät ovat kohtuullisen kokoisia. Harrastuksiin on helppo päästä mukaan ihan jokaisen matalalla kynnyksellä. Täällä pelaa vielä hyvin...
Asiointi toimialueittain
Raahen kaupungilla on käytössä useita sähköisiä asiointikanavia. Osa palveluista vaatii rekisteröitymisen tai vahvan tunnistautumisen.
Luettelo toimialueisiin liittyvistä sähköisistä kanavista avautuu valitun linkkisanan alapuolelle.
Asuminen ja elinympäristö
Aluehallinnon asiointipalvelu Aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa voit asioida elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä aluehallintovirastojen kanssa. Palvelussa voit saattaa asiasi vireille, vastata täydennys- ja lisätietopyyntöihin sekä vastaanottaa päätökset.
Asemakaavan...
Brain Center
keittiö
Brain Center
040 839 9037
Rantakatu 5 D, 92100 Raahe
Vihannin kirjasto
Vihannin kirjasto on Raahen kaupunginkirjaston lähikirjasto ja kuuluu OUTI-kirjastoihin. Kirjasto sijaitsee Vihannin kotiseutukeskuksen Ukonkantti-monitoimitalossa.
Lainauspalvelujen lisäksi Vihannin kirjastossa voit skannata, tulostaa, kopioida, lukea paperi- ja e-lehtiä, pelata PS-pelejä sekä tutustua taidenäyttelyihin. Voit pyytää kirjastosta myös digiopastusta. Voit käyttää verkkoyhteyksiä kirjaston asiakastietokoneilta tai langattomasti omalta laitteeltasi. Lisäksi voit hyödyntää kirjaston maksullisia tiloja kokousten tai yleisötilaisuuksien...
Esteettömyys Raahessa
Raahen kaupunki kehittää esteettömyyttä pitkäjänteisesti yhteistyössä eri toimijoiden, asiantuntijoiden ja kaupunkilaisten kanssa. Tavoitteena on, että liikkuminen, asiointi ja osallistuminen ovat sujuvia kaikille.
Mitä esteettömyys tarkoittaa?
Esteettömyys voi tarkoittaa esimerkiksi:
riittävän leveitä kulkuväyliä
loivia luiskia ja matalia kynnyksiä
helposti avattavia ovia
selkeitä opasteita
ohjausraitoja näkövammaisille
esteettömiä pysäköintipaikkoja
saavutettavaa tietoa ja palveluja.
Esteettömyyden kehittäminen...
Lukiokoulutuksen oppimisen tuki ja erityisopetus
Oppimisen tuen tavoitteena on edistää oppimista, osaamisen osoittamista, jatko-opintoihin siirtymistä ja hyvinvointia. Varsinaista erityisopetusta lukio-opiskelija voi saada, jos pelkkä oppimisen tuki ei riitä ja hän tarvitsee todennettujen oppimisvaikeuksien tai muun niihin rinnastettavan syyn vuoksi erityisopetusta lukion suorittamiseksi.
Kuka tahansa lukio-opiskelija voi saada opintoihinsa oppimisen tukea. Sen tarkoituksena on estää vaikeuksien kasautuminen, joten tukea saa matalalla kynnyksellä heti tarpeen vaatiessa....
Haapajoen koulu
laitoshuoltaja
Ateria- ja puhtauspalvelut/Siivous
040 135 6840
Haantie 75, 92210 Arkkukari
Asiakaspalvelu
sähkölaskutus
Raahen Energia Oy
08 477 050
Ruonankatu 4, 92100 Raahe
Oikean talven kauneus
Joulun aikaan satoi pysyvä lumi Raaheenkin. Näytteitä saatiin aiemminkin, mutta pysyvä lumi satoi 23.12.2020. Maailma valoistui lumen heijastaessa kuunkin kajon tuhatkertaisesti takaisin. Vanhanaikainen talvi on niin minun juttuni! Rakastan lunta ja sen tuomaa pehmeyttä sekä kauneutta maailmassa! Lumi tarjoaa myös monia harrastusmahdollisuuksia. Heti ensimmäisen 10 sentin kerroksen jälkeen moni näkyi kaivelleen sukset ja moottorikelkat käyttöön.
Joka päivä luonnossa kulkiessani nyt oli tarjolla myös jälkien seurantaa. Jänikset, myyrät, kärpät ja saukot...
Osallistu ja vaikuta
Raahessa asukkaiden vaikuttaminen kaupungin asioihin on paljon muutakin kuin ehdokkaan valinta kunnallisvaaleissa.
Pikkulahden kaavoituksen osallistamistilaisuus. Kuva: Raahen kaupunki.
Avaimet vaikuttaa
Aktiivinen asukas saa äänensä kuuluviin monen kanavan kautta. Kaupunkilaisten mielipiteet ovat Raahelle arvokkaita ja osallistumiseen halutaan kannustaa kaikkia, joten palautteen antaminen ja yhteydenotto suoraan yksiköihin on tehty helpoksi. Avoin päätöksenteko ja aktiivinen tiedottaminen auttavat raahelaisia pysymään kartalla, mitä kaupungissa on...
… alueella maanantaisin. Talviaikataulu 6.8.2025–31.5.2026 Kirjastoauton pysähtymispaikka ja aika Vihannissa. … 18.25–18.30 Kirjastoauto ei kulje Talvilomalla 2.–8.3.2026 (viikko 10). …
Jokelan koulu
opettajainhuone
Jokelan koulu
040 135 6715, 040 136 5053
Jokelankyläntie 18, 92140 Pattijoki
Koiramaisia puuhia
Minusta on muotoutunut vannoutunut koiraihminen reilun parinkymmenen vuoden aikana. Elämä ilman koiraa/koiria tuntuisi oudolta.
Tällä hetkellä arkea rytmittää pari kappaletta shelttejä eli shetlanninlammaskoiria. Sisu on jo 12,5-vuotias virkeä papparainen ja Martta (saapui meille kesällä 2020) pian kaksi vuotta täyttävä neitokainen. Martta on tuonut hurjasti virtaa Sisu-papparaiselle – saihan sen arvata kun nuori nainen tuli taloon.
Lenkille säässä kuin säässä
Koirien kanssa on tullut lenkkeiltyä monessa pitäjässä: Oulunsalossa, Oulussa,...
… Enterokokki-, Escherichia coli –bakteereita tai koliformisia bakteereita. Vedenottamolta 30.7. otetussa seurantanäytteessä esiintyi 1 pesäke/1000 ml koliforminen bakteeri. Häiriötilanteen todennäköinen syy on …
Uhtuanpuiston päiväkoti
keittiö
Ateria- ja puhtauspalvelut/Ateriapalvelut
040 130 3869
Palokunnankatu
Lemmikit Raahen kirjastoissa
Rauhallisten, hyvin käyttäytyvien lemmikkien kanssa voi pistäytyä Raahen kirjastoissa. Lemmikkien tulee olla hallinnassa kirjastovierailun ajan.
Koirat ja muut lemmikit tulee pitää kirjastokäynnin ajan talutushihnassa tai omassa kuljetuslaukussaan tai -kopassaan. Niitä ei saa päästää vaeltamaan vapaana kirjastoon.
Myös omatoimiaikana kirjastoon voi tulla lemmikin kanssa, mutta tällöinkin sen tulee olla kytkettynä.
Avustaja- ja opaskoirilla on aina lupa tulla kirjastoon. Myös lukukoiratoiminta on sallittu. Muusta pidempiaikaisesta lemmikin...
Meitähän ei talvi yllätä!
Pakkasta ja lunta on piisannut, ja lisää lumitöitä sataa suorastaan haastavia määriä. Siinä missä etelässä liikennekaaos on hetkessä käsillä, pohjoisessa jyräytetään dieselit käyntiin ja lähdetään lumitöihin. Raahessa on sangen hyvin varustettu aurauskalusto. Ahkerina ovat kaupungin omat koneet ja työmiehet, mutta myös urakoitsijoille riittää lumitöitä. Kiinteistöjen omistajat ovat varmaan helisemässä lumen määrästä, mutta koneet kuskaavat lunta kaupungista lumenkaatopaikoille melkoista rallia. Tämähän täällä osataan.
Latuja tulee ilahduttavaa...
Ollinsaaren päiväkoti
laitoshuoltaja
Ollinsaaren päiväkoti
040 135 6847
Pajuniityntie 6, 92120 Raahe
Keskuskoulu
laitoshuoltaja
Ateria- ja puhtauspalvelut/Siivous
040 135 6749
Palokunnankatu 20, 92100 Raahe
Koronakuuhkaajat kevään odotuksessa
Nyt ollaan taas kaikki koronakuuhkaajia. Jälleen on paljon kivaa suljettu pois elämästä, mutta perustoiminnot pelaavat. Suomalainen on nöyrä luonne, joten melkoisen mukisematta otamme vastaan mitä ylhäältä annetaan. Jopa vaalien siirto on jouduttu hyväksymään välttämättömänä toimena. Kaupat ja apteekit ovat auki, ja siellä ollaan mahdottoman huomaavaisia. Käsidesiä, maskeja ja etäisyyksiä pidetään. Itselleni maskin käyttö on jokseenkin vastenmielistä, mutta "man has to do, what man has to do" eli kiltisti huurruttelen silmälasejani maskin...
Ollinsaaren päiväkoti
Satakielet/esiopetus
Ollinsaaren päiväkoti
040 830 3047
Pajuniityntie 6, 92120 Raahe
