… Kumpeleenkuja suljetaan liikenteeltä 21.2.2026 klo 11–16 Kumpeleenkuja suljetaan liikenteeltä välillä … Laivurin Haipakan ajaksi lauantaina 21. helmikuuta 2026 kello 11–16. Sulku ei vaikuta kulkemiseen … Kumpeleenkuja suljetaan liikenteeltä 21.2.2026 klo 11–16 …
Ilmastotyö Raahe panostaa erityisesti uusiutuviin energiamuotoihin. Kaupungin alueella toimii yli kuusikymmentä tuulivoimalaa ja kolme aurinkovoimalaa. Molempia on tulossa lisää. Uusiin kunnallisiin rakennuksiin asennetaan aurinkopaneelit. Myös hukkalämpö hyödynnetään: SSAB:n terästehtaan tuottama hukkalämpö käytetään hyväksi taajama-alueen kaukolämmöntuotannossa. Liikenne on merkittävä päästöjen lähde. Kaupunki on kaavoittanut uusia reittejä, jotta työmatkat lyhentyisivät ja työmatkaliikenne saataisiin sujuvammaksi ja ruuhkattomaksi. Kevyen liikenteen verkostoa...
TE-palveluista tulee kunnan palveluita 1.1.2025 Mitä tapahtuu?  Ensi vuoden alusta lähtien TE-palvelut siirtyvät kuntien tehtäväksi ja valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan. Työvoimapalveluista tulee osa jokaisen kunnan peruspalveluja.  Työvoimapalvelujen avulla sekä henkilö- että yritysasiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta työnhakuun ja työntekijöiden rekrytointiin sekä osaamisen kehittämiseen.  Järjestämme työvoimapalvelut yhdessä työllisyysalueen kuntien kanssa. Raahen työllisyysalueeseen kuuluvat Raahe, Haapajärvi, Haapavesi, Kärsämäki, Oulainen...
Käytännön vinkkejä Vinkkejä hiilineutraalimpaan arkeen Liiku lihasvoimaasi hyödyntäen – kävele, juokse ja pyöräile. Kiinnitä huomiota veden- ja energiankulutukseesi. Älä pidä sähkölaitteita valmiustilassa, säästä vettä ottamalla lyhyempiä suihkuja, pidä sisälämpötila hieman normaalia matalampana, suosi led-lamppuja ja sammuta valot huoneista, joissa et oleskele. Suosi kotimaisia ja lähellä kasvatettuja ruokavaihtoehtoja. Lähiruoka on IN ja moni kauppias myös kertoo mielellään lähellä tuotetusta ruoasta ja raaka-aineista. Lisää kasvisruokia lautasellesi, näin tuet...
Siivouspäivä Raahessa lauantaina 24.5.2025 Kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien sekä kaupunkikulttuurin juhlapäivä muuttaa Raahen isoksi kirpputoriksi. Vaikkei valtakunnallista Siivouspäivää enää vietetäkkään, on se aktiivisten järjestäjien ansiosta jäänyt elämään raahelaisessa tapahtumakentässä. Lämpimästi tervetuloa seuraaviin osatapahtumiin ja nauttimaan kirppistelyn iloisesta tunnelmasta: Härkätorin puiston kirppistapahtuma klo 11–15 Omatoiminen kirppistapahtuma Härkätorin puistossa. Ei erikseen merkittyjä myyntipaikkoja, vaan jokainen voi tulla paikalle haluamaansa...
Härkätorin leikkipaikka Härkätorinpuisto sijaitsee keskustassa osoitteessa Laivurinkatu 24. Leikkivälineet asennettiin 2018 elävöittämään torin tarjoamia toimintoja myös lapsille. Leikkivälineinä on WallHolla 7, joka on viisivuotiaille ja vanhemmille tarkoitettu kiipeilyväline. Siinä on sivuliukumäki poistumisreittinä. Alustana on valettu turva-alusta. Lisänä on kaksi jousikiikkua pienemmille leikkijöille. Torilla on myös penkkejä istuskeluun sekä kesäkahvila. WallHolla-kiipeilyväline haastaa vähän isommat lapset kiipeilemään. Kuva Tita Haapajoki  
Vireille tulleet asemakaavat Kaavoittajan vastaanotto 15.5.2025 Kehittämislautakunta päätti kokouksessaan 22.4.2025 Palonkylän alueen liikennejärjestelyiden asemakaavamuutoksen ja laajennuksen sekä Myllymäen asemakaavan vireilletuloista. Kaavatöitä varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelmat (OAS), joissa kerrotaan mm. työn tavoitteet, vaiheet ja aikataulu. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ovat nähtävillä Raahen kaupungin Raatihuoneen ilmoitustaululla (Rantakatu 50), Praatissa (Kirkkokatu 43) sekä kaupungin verkkosivulla....
Meidän Raahe Millaista on asua ja elää Raahessa? Paljasjalkainen, paluumuuttaja tai tullista tullut – jokaisella meillä on oma polkumme raahelaisuuteen. Tällä sivulla tavalliset raahelaiset pääsevät kertomaan omia tarinoitaan arjestaan ja elämästään täydellisessä pikkukaupungissa Perämeren rannalla. Tervetuloa yhteisölliseen joukkoomme!
Havaitse, tunnista, ilmoita ja torju vieraslajeja Vieraslajit ovat ihmisen myötävaikutuksella oman luontaisen elinympäristönsä ulkopuolelle levinneitä lajeja. Kaikki vieraslajit eivät ole harmittomia: osa niistä voi aiheuttaa huomattavia haittoja muun muassa syrjäyttämällä alkuperäisiä lajeja tai muokkaamalla elinympäristöjä sopimattomiksi. Suomessa tyypillisiä haitallisia vieraslajeja ovat komealupiini, kurtturuusu, jättipalsami, viitapihlaja-angervo ja jättiputkilajit.Vieraslajien torjunta koostuu ennaltaehkäisystä, tehokkaasta havainnoinnista, hävittämisestä sekä leviämisen...
Öisiä päällystystöitä keskustassa Sovionkadun ja Palokunnankadun risteys suljetaan liikenteeltä Torstaina 9.10.2025 alkaen klo 21:00 päällystystöiden vuoksi. Liikenne pyritään avaamaan aamuun mennessä. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa. Kuntatekniikka, Kunnossapito ja rakentaminen yksikkö
Äänimajakka helpottaa liikkumista Raahen kirjastossa Raahen kirjaston pääsisäänkäynnin yhteyteen on otettu käyttöön äänimajakka, joka helpottaa liikkumista erityisesti näkövammaisille asiakkaille. Äänimajakan tunnistaa linnunlaulua muistuttavasta äänimerkistä, joka ohjaa sisäänkäynnin ovelle. Majakka voidaan aktivoida mobiilisovelluksella tai erillisellä kaukosäätimellä. Aktivoinnin jälkeen järjestelmä antaa ääniohjausta myös sisätiloissa ja opastaa kulkua sisäänkäynnin jälkeen. Äänimajakan käyttöönotto on osa Raahen kaupungin työtä esteettömyyden ja saavutettavuuden...
Hyvän mielen vanhemmuus verkkovanhempainillat alle kouluikäisten ja alakouluikäisten vanhemmille Voimaannu vanhempana -verkosto järjestää yhteistyössä Mieli ry:n ja Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kanssa mielenhyvinvointia tukevat vanhempainillat alle kouluikäisten ja alakouluikäisten vanhemmille, huoltajille, opettajille sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Koulutukset tarjoavat käytännön vinkkejä lapsen ja koko perheen mielenhyvinvoinnin tukemiseen sekä perheen yhteisen arjen ja oman jaksamisen tukemiseen.   ti 10.2 klo 17.30-18.30 alle kouluikäisten vanhemmille (...
Kylätalokartoitukseen tarvitaan vastaus kaikilta Raahen kyliltä – oli kylätaloa tai ei Raahen kylien vastausprosentti on tällä hetkellä noin 30 prosenttia, mutta vastaus tarvitaan jokaiselta kylältä. Jos kylällä ei ole kylätaloa, määritetään kylälle kokoontumispaikka eli ns. kylmäpiste.  Vastausaikaa on jatkettu 31.10. asti, jotta tiedonkeruussa päästään sataan prosenttiin. Varautumisen näkökulmasta on erittäin tärkeää, että kylien asukkaat tietävät, minne kokoonnutaan, jos poikkeustilanne sitä vaatii.  Kyselyyn vastataan osoitteessa: www.ppkylat.fi/kylatalokartoitus. ...
Usein kysyttyä 1. Öljysäiliön poistaminen Kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti käytöstä poistettavat polttoneste- ja kemikaalisäiliöt voidaan jättää maahan muualla kuin pohjavesialueilla. Säiliöt sekä putkistot tulee tyhjentää, puhdistuttaa ja tarkastuttaa. Säiliön täyttöputki tulee katkaista ja tulpata luotettavalla tavalla. Puhdistettu säiliö on täytettävä pilaantumattomilla maa-aineksilla, kuten hiekalla. Jos säiliö jätetään maahan, säiliön omistajalla oltava todistus säiliön puhdistamisesta. Mikäli säiliö tai sen...
Suomi.fi-viestien käyttöönottoa ehdotetaan 12.5. alkaen 12.5.2025 alkaen Suomi.fi-viestien käyttöönottoa ehdotetaan automaattisesti, kun tunnistaudut vahvasti kaupungin tai muun viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun. Käyttöönotto osaksi asiointia Ehdotus palvelun käyttöönotosta näytetään niille täysi-ikäisille käyttäjille, joilla Suomi.fi-viestit ei ole vielä käytössä. Palvelun voi aktivoida heti tai ohittaa ja jatkaa asiointia normaalisti. Käyttöönotto edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista ja sen vahvistamista. Uudet viestit tulevat Suomi.fi-palveluun ja ilmoitukset...
Valtuuston kokoonpano Raahen kaupunginvaltuustossa on 43 valtuutettua. Kaupunginvaltuuston toimikausi on neljä vuotta 2025-2029.
100 000 syytä tulla kotiin – Raahe käynnistää kampanjan etätyöntekijöille Raahe lanseeraa uudenlaisen asukasmarkkinointikampanjan, joka kutsuu etätyöntekijöitä palaamaan kotiin tai löytämään uuden kodin Pohjois-Pohjanmaan toiseksi suurimmasta kaupungista, Raahesta. 100 000 syytä tulla kotiin -kampanja on suunnattu erityisesti etätyötä tekeville asiantuntijoille, jotka työskentelevät Etelä-Suomen kasvukeskuksissa ja joilla on mahdollisuus joustavaan asuinpaikan valintaan. Kampanjan ytimessä on Raahen selkeä kilpailuetu suhteessa kasvukeskuksiin: merkittävästi edullisemmat...
Kestäviä tekoälytekoja työpaikoilla Hanketiedot Hankkeen nimi: Kestäviä tekoälytekoja työpaikoillaToteutusaika: 1.9.2025-31.8.2028Rahoitus: Euroopan sosiaalisrahasto plus (ESR+). Rahoitus on myönnetty Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta.Hankkeen omistaja: TIEKE, TTL, Laurea, KAMKOsallistujat: Raahen kaupunki osallistuu hankkeeseen pilottiorganisaationa Kestäviä tekoälytekoja työpaikoilla (AI-askelia) -hankkeen tavoite on auttaa suomalaisia organisaatioita ottamaan generatiivista tekoälyä...
Varautumis- ja turvallisuustietoa raahelaisille 17.5. Lauantaina 17.5. klo 9-13 järjestetään kaikille raahelaisille tarkoitettu Turvallisuuden teemapäivä, jossa jaetaan täsmätietoa siitä, miten kuntalainen voi varautua häiriö- ja kriisitilanteisiin. Tervetuloa kuulemaan varautumisesta, kokoontumispaikoista, väestönsuojista, ensiavusta, kotivarasta ja muista poikkeustilanteessa pärjäämiseen vaikuttavista asioista. Esittelijöinä asiantuntijat poliisista, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta sekä kaupungin varautumisen ja turvallisuuden vastuuhenkilöitä....
… Raahe-opistolla on suunniteltu ja toteutettu osana Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta luontoa ja taidetta …
… ja työhön käytettävien tuntien mukaisesti. Vuonna 2026 siivoustalkoista maksettavat korvaukset ovat Raahen … varainhankintatukea, voitte lähettää hakemuksenne 6.2.2026 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kaupunkikehittaminen …
Länsi-Vilpun vesihuollon saneeraustyöt katkaisevat liikenteen 17.10.2025 Aloitamme Raahen Vilpunkankaalla Länsi-Vilpun vesihuollon saneeraustyöt Raahen Vesi Oy:n toimeksiannosta. Liikenne katkaistaan koko työalueelta. Kaivuutyöt alkavat perjantaina 17.10, jo sitä ennen koneet tekevät alueella valmistelevia töitä. Työalue siirtyy työn edetessä, päivitämme suunnitelmaa sen mukaan. SaraMachine Oy
Yrityksen edustaja - vastaa kyselyyn! Raahen kaupunki toteuttaa raahelaisille yrityksille ja yrittäjille suunnatun asiakastyytyväisyyskyselyn, jolla selvitetään paikkakunnalla toimivien yritysten näkemystä kaupungin houkuttelevuuteen sijoittumispaikkana. Kaupunkistrategian mukainen tavoitteemme on olla kokoluokassamme Suomen yrittäjäystävällisin kaupunki. Keräämme kyselyn avulla arvokasta tietoa siitä, miten voimme kehittää toimintaamme entistä paremmaksi ja mitä voimme tehdä toisin, jotta yhä useampi yritys valitsisi Raahen kotipaikkakunnakseen. Kyselyyn vastaaminen vie vain...
Tammikuun kuukauden työntekijä Tammikuun kuukauden työntekijänä on palkittu Marjo Pohjanoja. Marjo työskentelee asiantuntijana Raahen työllisyysalueella. ”Olet sekä omaehtoisten opintojen että ulkomaille suuntautuvien EURES-asioiden vankka asiantuntija. Otat avoimesti ja aktiivisesti asioita hoitaaksesi. Jaksat kärsivällisesti kerrasta toiseen auttaa ja neuvoa työtovereitasi erilaisissa työhön liittyvissä asioissa. Olet helposti lähestyttävä ja autat omalta osaltasi luomaan työyhteisöön hyvää ilmapiiriä.”
Savu- ja hajuhaitat kaupungin alueella Raahen ympäristövalvonta on ryhtynyt toimiin esiintyneiden savuhaittojen vuoksi. Loppukesän ja alkusyksyn aikana TMW Raahe Oy:n tehtaalta on havaittu tulleen ennakoitua enemmän päästöjä. Raahen kaupungin asukkaat ovat raportoineet toistuvista ja voimakkaista hajuhaitoista sekä savusta Raahen ympäristövalvontaan. Savu- ja hajuhaitat on yhdistetty TMW Raahe Oy:n tuotantolaitokseen. Ympäristövalvonta on ollut yhteydessä toiminnanharjoittajaan ja keskustellut tilanteen korjaamisesta. Tehtaan kanssa käydään jatkuvaa keskustelua prosessin...