Haku
… kaupunginhallitus hyväksyy asiakirjan. Kaavoitusohjelma 2026 (pdf) Kaupunginhallituksen hyväksymispäätös (pdf) Muita …
Liikenneturvallisuus
Raahen kaupunki on mukana liikenneturvallisuustoimijatyössä.
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuustoimija tukee kuntien liikenneturvallisuustyötä ja pyrkii edistämään turvallista liikennekulttuuria sekä liikenneturvallisuuden arvostusta Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Toimintamuotoja ovat mm. erilaisten tapahtumien järjestäminen, tiedottaminen ja yhteydenpito eri toimijoiden kesken sekä käytännön tuki kuntien liikenneturvallisuustyöryhmille.
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuustyön sivustolle on koottu...
Pinta- ja pohjavedet
Raahen alueella suoritetaan jatkuvasti vesistöjen tilan tarkkailua.
Meri tyrskyää kauniissa ilta-auringossa. Kuva: Terho Männistö.
Aiempiin vesioikeuden lupiin ja nykyisiin aluehallintoviraston lupiin ja vesistöjen kannalta vähemmän merkittäviin ympäristölupiin sisällytetään usein myös tarkkailuvelvoitteita, jotta voidaan seurata toiminnan vaikutuksia vesistöön, ilmaan ja ympäröivään luontoon. Raahen merialueen vesistön tarkkailuohjelmassa on kolme laajaa kokonaisuutta: I käyttö- ja kuormitustarkkailu, II yhteistarkkailu ja III kalataloustarkkailu....
Yleiskaavat
Tällä sivulla on listattu kaikki Raahessa voimassa olevat yleiskaavat.
Yleiskaavan voimaantulovuosi on merkitty sulkeisiin kaavan nimen perään.
Annankankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava (2014)
Haapajoki - Arkkukarin osayleiskaava (2009)
Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava ja asemakaava (2013)
Ketunperän tuulivoimapuiston osayleiskaava (2015)
Kopsan tuulivoimapuiston osayleiskaava (2012)
Kopsan tuulivoimapuiston II:n vaiheen osayleiskaava (2013)
Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaava (2019)
Maanahkiaisen merituulivoima-alueen...
Palveluopas 2025
Palveluopas on raahelaisille ikäihmisille ja vammaisille suunnattu ja arjen turvaksi laadittu kokoelma arjessa tärkeitä yhteystietoja sekä kohderyhmilleen tärkeiden palvelujen esittelyitä. Opas on syntynyt käytännön tarpeesta, ja ikäihmisten ja vammaisten omasta toiveesta saada heitä koskettavat asiat kootusti esille yhdessä oppaassa.
Palveluoppaasta löydät tietoa siitä, mihin ottaa yhteyttä hädän tai kriisin kohdatessa. Koottuna on myös kattavasti tietoa palveluista, joita Raahen kaupungissa on juuri sinulle tarjolla kaupungin, Pohjois-Pohjanmaan...
Luonnonmuistomerkkien rauhoittaminen
Raahen kaupunki vastaa alueen omistajien hakemuksesta tai suostumuksella luonnonmuistomerkkien kuten puun, puuryhmän, siirtolohkareen tai muun niitä vastaavan luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta yksityisellä maalla.
Kuva: Terho Männistö.
Rauhoituksen perusteena tulee olla luonnonmuodostuman kauneus, harvinaisuus, maisemallinen merkitys, taiteellinen arvo tai muu vastaava syy. Kaupunki huolehtii luonnonmuistomerkin merkitsemisestä selvästi havaittavalla tavalla.
Rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen tai turmeleminen on...
… löydä ja anna apua turvallisesti ja helposti Raahessa Commu-sovelluksen avulla. Raahe on yhteisen tekemisen … helpompaa. Raahen kaupunki on solminut yhteistyösopimuksen Commu-mobiilisovelluksen käyttämisestä. Commu on suomalainen, vertaisauttamisen sovellus, jota …
Kaavoitushinnasto
Vuoden 2024 aikana laadittu kaavoitushinnasto helpottaa kaavoituskustannusten suuruuden arviointia ja jäntevöittää yksityisten toimijoiden kaavoitushankkeiden läpivientiä.
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 2.12.2024, että Raahen kaupungissa otetaan käyttöön kaavoitushinnasto yksityisen edun vaatimissa kaavahankkeissa 1.1.2025 lähtien.
Raahen kaupungin kaavoitushinnastoselvitys (pdf)
Kaupunginhallituksen pöytäkirjan ote 2.12.2024 (pdf)
Kaavoitushinnasto sopii selkeästi rajattaviin kaavoitustehtäviin, joissa uuden kaavan tai kaavamuutoksen edellyttämä...
Pelaaminen ja musiikin kuuntelu
Pelaaminen
Pääkirjastossa ja Vihannin kirjastossa on mahdollisuus pelata Playstation-konsolipelejä. Pääkirjastossa on PS4- ja PS5-pelejä ja Vihannissa PS4-pelejä. Pääkirjaston pelitilassa on myös kaksi muuta pelaamiseen tarkoitettua tietokonetta.
Pääkirjaston pelihuoneen säännöt
Varaa pelivuoro asiakaspalvelusta:
Varaamiseen tarvitaan voimassa oleva OUTI-kirjastokortti.
Yksi vuoro kestää korkeintaan yhden tunnin.
Yksi pelaaja voi varata yhden vuoron päivässä.
Voit varata ajan myös Timmi-varauspalvelussa tai soittamalla numeroon 040 135 6799....
Yksityistiet
Suomen tiet jaetaan kolmeen ryhmään tienpitäjän mukaan; maantiet (numerolliset tiet) kuuluvat valtiolle, asemakaava-alueen kadut kunnille ja yksityistiet niitä tarvitseville tieosakkaille.
Yksityistiet ovat kiinteistönomistajien ja muiden tieosakkaiden ylläpitämiä teitä. Tieosakkaat ovat velvollisia osallistumaan tien rakentamiseen ja kunnossapitoon sen hyödyn mukaan, minkä tie kullekin tuottaa.
Raahen kaupungin tekninen lautakunta on jakanut yksityistiet neljään eri luokkaan niiden merkityksen mukaisesti kunnossapidon avustuksien jakamista varten. ...
… Oulu2026-verkostoitumistilaisuus Oulu2026-verkostoitumistilaisuus … Ilmoittaudu 12.5. klo 15 mennessä: https://forms.office.com/e/qp59Qxf0hy Tarjoamme pientä iltapalaa. … Oulu2026-verkostoitumistilaisuus …
Pekanpäivät Raahessa 25.–29.6.2025
Pekanpäivät eli Raahen kotiseutupäivät kerää yhteen kaikki Raahen ystävät jälleen 25.–29.6.2025!
Leppoisa, pitkä tapahtumaviikonloppu on tuttuun tapaan täynnä viihdettä, kulttuuria, käyntikohteita, tapahtumia eri ikäisille ja monenmoista muuta mukavaa jo 54:tta kertaa!
Katso lisätiedot runsaasta tapahtumatarjonnasta aina Kölifestistä Raahe Festivaleihin, Kävelykatumarkkinoihin sekä perinteisiin Pekanpäivien avajaisiin, iltajuhliin ja tansseihin. Lisätietoa sekä juhlaviikon ohjelmiston löydät Pekanpäivien sivuilta.
...
Oppilaaksiotto
Koulupaikan määräytyminen ja oppilaaksioton periaatteet
Raahen kaupungissa on keskitetty oppilaaksiotto ja kaupunki on kokonaisuudessaan yksi oppilaaksiottoalue, jonka sisällä lähikoulu määräytyy. Raahen kaupungissa asuvien tulevien ekaluokkalaisten huoltajien ei tarvitse ilmoittaa lastaan kouluun, vaan jokaiselle tulevalle ekaluokkalaiselle tehdään päätös lähikoulusta. Oppilaiden sijoittelussa tavoitteena on perustaa opetusryhmät niin, että oppilasmäärät lähialueilla aloittavissa ryhmissä ovat tasaiset riippumatta koulun sijainnista. Koulutulokkaat...
… viikon ohjelmainfoon, joka julkaistaan tammikuussa 2026. Ilmoittaudu mukaan ohjelman toteuttajaksi 30.1. klo 16 … päätapahtuma järjestetään Raahe-salissa ke 25.2.2026 alkaen klo 17. Päätapahtuman yhteydessä paikallisten …
… Näillä alueilla ei ole seurannassa enää havaittu koliformisia bakteereja. Kaikkialla muualla Lampinsaaren … edelleen jatkuu vesijohtoverkostossa esiintyvien koliformisten bakteerien vuoksi. Kaikkien alueiden osalta vesi …
… talousveden laadun seurannassa havaittiin toistuvasti koliformisia bakteereita osassa verkostoa. Keittokehotuksen … perjantaina 19.12.2025. Klooraamisen jälkeen koliformisia bakteereita ei ole enää havaittu talousvedessä. …
… sama eli hoitoraha 192,28 €/kk/lapsi ja hoitolisä enintään 265,85 €/kk/lapsi. Yksityisen hoidon tuen kuntalisä …
Digiverstas
Digiverstaan käytön periaatteet
Digiverstasta voivat käyttää 18 vuotta täyttäneet asiakkaat.
Alle 18-vuotiaat voivat käyttää Digiverstaan laitteita vain aikuisen läsnä ollessa.
Ryhmäkäynnit sovitaan aina etukäteen. Ryhmän ohjaajan tai opettajan tulee aina olla mukana erityisesti koululaisryhmien tai opiskelijaryhmien kanssa. Ryhmän koon tulee olla tarpeeksi pieni, jotta kaikki mahtuvat tilaan. Näin kaikkien työturvallisuus säilyy. Ryhmän maksimikoko määräytyy tehtävän työn mukaan. Ryhmiä opastaa Digiverstaan vastaava virkailija.
Ennen laitteiden käyttöä...
Kaivulupa
Yleisellä alueella kaivamiselle tarvitaan aina lupa, joka tulee hakea 21 vrk ennen kaivutöiden aloittamista. Mikäli kadulle tai muulle yleiselle alueelle ollaan sijoittamassa uusia pysyviä rakenteita, tulee hakea sijoituslupaa ennen kaivulupaa. Sijoitusluvan voit hakea kaupungin geodeetiltä.
Toimi näin
Kaivuluvan haku onnistuu sivun alalaidasta löytyvällä ilmoituslomakkeella. Hakemuksessa tulee esittää tarvittavat viranomaisluvat (sijoituslupa tms.) ja riittävät suunnitelmat mitä aiotaan kaivaa, millaisella alueella työskennellään tai kaivetaan (kartta tai...
Luvat
Rakennusvalvonta
Rakentamislupahakemukset pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköistä lupapiste.fi lupahakujärjestelmää käyttäen.
Luvat
Rakennusvalvonta käsittelee rakentamisluvat, neuvoo ja valvoo rakennustoimintaa, antaa lausuntoja sekä välittää tietoja väestötietojärjestelmään rakennus- ja huoneistotietojen osalta.
Rakentamisen hyvään lopputulokseen pyritään pääsemään rakennuttajien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden, kiinteistön omistajien sekä viranomaisten yhteistyöllä.
Rakennusvalvonnasta saat ohjeita ja neuvoja liittyen rakennushankkeeseesi ja sen...
… tilattavista kaukolainoista ja jäljenteistä maksun 1.3.2026 alkaen. Uudet hinnat: Laina 8 €, jäljenne 10 € (jokainen …
… icon has a small link area at the bottom. The map information is in Finnish. Enlarge the map of day-care centres …
… Tiedotteet Asiakastyytyväisyyskysely 2026 - tulokset Raahen kaupungin varhaiskasvatuspalvelut … Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys-kysely 2.-15.3.2026 – Tulokset Yhteenveto asiakastyytyväisyyskyselyn … tuloksista Loma-aikojen varhaiskasvatus 2025 - 2026 Viikko 10 Koulujen hiihtolomaviikon aikana …
… day care centres are normally open from 6.30 am to 4.30 pm. For children in need of 24-hour care, it is organised at the … Shift care and extended opening hours are intended for needs resulting from parents’ work or study only, and …
Nuttuset
Saloisten päiväkoti
040 135 7071
Kisatie 2, 92160 Saloinen
