… noin neljän viikon kuluttua. Pitkän ja arvokkaan historian omaava talo oli ollut pitkään tyhjillään. Rakennuksen … peräisin 1800-luvulta ja siirretty Itä-Suomesta nykyiselle tontille 1940-luvun puolivälissä. Alkoi yli kaksivuotinen … se hetki, jota olimme odottaneet: pääsimme muuttamaan remontoituun kotiimme, ja minusta tuli virallisesti jälleen …
… tulostus ja kopiointi Asiakaskäyttöön tarkoitettuja tietokoneita on Pääkirjastossa neljä Pattijoen kirjastossa kaksi Vihannin kirjastossa kaksi Koneiden käyttö on …
… omia näkemyksiäsi ja kysymyksiäsi nautit kahvittelusta historiallisessa miljöössä. Ilmoittautuminen 5.12. kello 15 …
… suunnittelun taustalla Raahessa selvitetään parhaillaan vaihtoehtoja kaupungin jätehuollon järjestämiseksi. Vaihtoehtojen vertailussa keskeistä on kuntalaisten palvelutason …
… keskustelutilaisuuteen Lumijärven ja Kirkkojärven uimarantojen kunnostamisesta. Osallistuvan budjetoinnin vuoden 2025 määräraha 30000€ on osoitettu kahdelle … saaneet kohteet olivat Kirkkojärven ja Lumijärven uimarantojen kunnostaminen. Lähidemokratiatoimikunta on …
… Musiikkileikkikoulu Laulua, soittoa ja yhdessä musisointia - niistä on mukavat muskarit … musiikin peruselementteihin rytmiin, melodiaan, muotoon, harmoniaan, dynamiikkaan ja sointiväriin sekä eri … kehitystä musiikin avulla harjoitellaan vuorovaikutustaitoja ryhmässä 7-9-vuotiaiden musiikkivalmennuksessa... …
… Talousveden keittokehotus jatkuu osassa Lampinsaarta. Talousveden keittokehotus puretaan Lampinsaaren eteläisellä alueella, … Tällä alueella ei ole seurannassa enää havaittu koliformisia bakteereja. Kaikkialla muualla Lampisaaren alueella … Talousveden keittokehotus jatkuu osassa Lampinsaarta. …
… Opiskelu Raahen musiikkiopisto on seutukunnallinen taideoppilaitos, jossa opetetaan lapsille ja nuorille musiikkia taiteen … laajan oppimäärän mukaisesti.  Opinnot jakaantuvat perusopintoihin ja syventäviin opintoihin. Opetettavat aineet …
… Kuntadata Miltä Raahe näyttää numeroina? Kuntadata kertoo missä mennään. Yhdessä Eteenpäin -hankkeessa laadittu … joka kokoaa keskeiset tiedot kaupungin väestöstä, muuttoliikkeestä, koulutuksesta, työllisyydestä ja yritystoiminnasta. Raporttia voi hyödyntää niin kuntalaiset, …
… Akm 229: Raahen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 9 tontin 12 asemakaavanmuutos (Bio Huvimyllyn tontti) Asemakaavoitusprosessi on lakkautettu Vanhan … Akm 229: Raahen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 9 tontin 12 asemakaavanmuutos (Bio Huvimyllyn tontti) …
… Konsertit Tarkempi ilmoittelu konserteista musiikkiopiston somekanavilla lähempänä kutakin ajankohtaa. Facebook ja Instagram Helmikuu to 19.2. klo 19  Helmikuun helmet-konsertti , Keskuskoululla … Musiikkiopiston orkesterit ja yhtyeet musisoivat Oulu2026 Kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin kuuluvan Raahe Soi …
… on edistää oppimista, osaamisen osoittamista, jatko-opintoihin siirtymistä ja hyvinvointia. Varsinaista … saada, jos pelkkä oppimisen tuki ei riitä ja hän tarvitsee todennettujen oppimisvaikeuksien tai muun niihin … Kuka tahansa lukio-opiskelija voi saada opintoihinsa oppimisen tukea. Sen tarkoituksena on estää …
… Haapaveden kirjastoauto Vihannissa Huomaa: Poikkeukset aikatauluun sivun … alueella maanantaisin. Talviaikataulu 6.8.2025–31.5.2026 Kirjastoauton pysähtymispaikka ja aika Vihannissa.  … 18.25–18.30 Kirjastoauto ei kulje  Talvilomalla 2.–8.3.2026 (viikko 10). … Haapaveden kirjastoauto Vihannissa …
… Lemmikit Raahen kirjastoissa Rauhallisten, hyvin käyttäytyvien lemmikkien kanssa voi pistäytyä Raahen kirjastoissa. Lemmikkien tulee olla hallinnassa kirjastovierailun ajan. Koirat ja muut lemmikit tulee pitää … Lemmikit Raahen kirjastoissa …
… Ilveskorven vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston desinfiointi jatkuu – häiriötilanteen syy selvillä … Enterokokki-, Escherichia coli –bakteereita tai koliformisia bakteereita. Vedenottamolta 30.7. otetussa … Ilveskorven vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston desinfiointi jatkuu – häiriötilanteen syy …
… on laaja kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen verkosto. Alueen kolmetoista peruskoulua tarjoavat myös iltapäivätoimintaa ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille. …
… Talousveden keittokehotus puretaan osittain Lampinsaaren alueella Vedenkeittokehotus puretaan Lampinsaaressa seuraavissa osoitteissa: … Näillä alueilla ei ole seurannassa enää havaittu koliformisia bakteereja. Kaikkialla muualla Lampinsaaren … Talousveden keittokehotus puretaan osittain Lampinsaaren alueella …
… Usein kysytyt kysymykset – Suomi.fi-viestien käyttöönotto 12.5.2025 alkaen Suomi.fi-viestien käyttöönottoa ehdotetaan automaattisesti, kun tunnistaudut vahvasti … on nopeampaa, varmempaa ja kustannustehokkaampaa. Vuoden 2026 alusta alkaen sähköinen viranomaisviestintä on …
… Aamuruskon tuleva tarjonta Tältä sivulta löydät tietoa Hyvinvoinnin ja osallisuuden talo Aamuruskon tulevasta tarjonnasta. Vuoden 2026 avoimet tapahtumat ja tilaisuudet   Olohuonepäivät:  vko … 12.00-14.30 ma 11.5. klo 12.00-14.30 -- Aamuruskon Kädentaitopäivät tulossa 31.7.-1.8.2026, tarkempi aikataulu …
… Raahe-opiston Käsityökoulu Solmu ja Kuvataidekoulu Purje Käsityökoulun … Purjeen uusien oppilaiden ilmoittautuminen on käynnissä. Toivomme etenkin 2019-2017-ikäisiä uusia oppilaita … SOLMU, Uusien ja jatkavien ilmoittautuminen uusi.opistopalvelut.fi/raahe/fi/course/6115   1103003 Taiteen …
… velvollisia osallistumaan tien rakentamiseen ja kunnossapitoon sen hyödyn mukaan, minkä tie kullekin tuottaa. Raahen … Luokka 1 : Yksityistie on liikenneverkon tai muun julkisen toiminnan kannalta merkittävä tai se sijaitsee … jonka kunnossapidosta on kaupunki antanut valtiolle sitoumuksen tai yksityistiellä on merkittävä …
… Vuoden 2026 avustukset haettavissa sähköisesti Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoiminnan sekä lähidemokratiatoimikunnan avustukset vuonna 2026 haettavissa verkon kautta … Vuoden 2026 avustukset haettavissa sähköisesti …
… Raahe-opiston tuleva lukuvuosi 2025-2026 Raahe-opisto juhlii 80-vuotissynttäreitään lukuvuonna 2025-2026 … Raahe-opiston tuleva lukuvuosi 2025-2026
… varhaiskasvatusta järjestetään Lybeckerinpuiston päiväkodissa ja Vihannin päiväkodissa. Kummatin … varhaiskasvatusta arkisin jatketulla aukioloajalla. Vuorohoito ja jatkettu aukiolo on tarkoitettu vain vanhempien työstä … ilmoittaminen Päivämäärät hoitoaikojen ilmoittamiseen 2026   Laatulupaus lapselle.pdf …
… merituulivoimahankkeen yleisötilaisuuteen! Raahen pääkirjastolla torstaina 19.3. Ebban merituulivoimahankkeen (Raahe, … kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa torstaina 19.3.2026 klo 17–19 Raahen pääkirjaston näyttelytilassa (Rantakatu …