Rantakukankadunpuisto Ihan Raahen keskustan vieressä sijaitsee Rantakukankadun leikkipuisto osoitteessa Rantakukankatu 11. Se on uusittu perusteellisesti vuonna 2023. Samalla ympäristö rakennettiin ja istutettiin viehättävän puistomaiseksi. Puiston vierellä on parkkipaikka autoille ja alueelle pääsee myös puistokäytäviä pitkin jalkaisin tai pyörillä. Puisto on suunniteltu ikäluokille 1-15 vuotta, ja leikkivälineet on ryhmitelty sijoittaen pienemmät ja isommat leikkijät eri puolille puistoa. Näin pienet leikkijät eivät jää isompien vauhdikkaiden leikkien jalkoihin. Puistossa on...
Kouluterveydenhuolto Oppilaiden ja opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaa Raahen Seudun hyvinvointikuntayhtymä. Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on osa opiskelijahuoltoa, jolla tarkoitetaan opiskelijan fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Koululaisen hyvinvointia ja terveyttä seurataan yksilöllisten terveystarkastusten ja -suunnitelman avulla. Kouluterveydenhoitaja tapaa lapsen ja huoltajan ennen koulun aloittamista lapsen 6-vuotistarkastuksessa. Peruskoululaiselle tehdään vuosittain...
Palonkylänpuisto Palonkylänpuisto on osoitteessa Kertunkankaantie 9. Se on uusittu moderniksi puistoksi v. 2022.  Puisto on isojen mäntyjen suojassa, eli helteelläkin siellä on mukavaa leikkiä. Se on suunniteltu mukavaksi lähileikkipaikaksi, jossa kuitenkin on hauskoja ja erikoisia leikkivälineitä. Puisto on suunniteltu ikäryhmille 1-12 vuotiaat. Autoilla saapuville suositellaan parkkeerausta Sulontieltä tulevan polun vierelle. Toimintoina on kiipeily, keinuminen, tasapainoilu ja kieppuminen. Tavallisten keinujen lisäksi siellä on linnunpesäkeinu, joka kiinnittyy yhdestä...
Ruottalonpuisto Ruottalonpuisto on luonnonkauniilla maisemapaikalla osoitteessa Rantakoto 8. Se on rakennettu v. 2022 ja suunniteltu merellisellä luonnonkukkateemalla ympäristönsä mukaan. Leikkipuiston ympärillä on istutettu luonnonkukkaniitty ja kauniit näkymät meren ulapalle. Autolla pääsee puiston viereen. Puisto on suunniteltu +1 vuotiaista alkaen tarjoamaan eri kehitysvaiheisiin monipuolista liikkumista ja leikkimisen iloa. Isommille lapsille haastetta tarjoaa neljän tornin monipuolinen kiipeilyväline liukumäellä ja palomiehen tangolla varustettuna. Puistoon on tehty...
Varhaiskasvatukseen hakeminen Olen työllistynyt tai saanut opiskelupaikan ja varhaiskasvatuspaikan tarve on äkillinen. Pitääkö minun tehdä sähköinen varhaiskasvatushakemus?Aina, kun perhe tarvitsee lapselleen varhaiskasvatuspaikan, tulee tehdä sähköinen hakemus eDaisyssa. Niin myös äkillisessä tai ennakoimattomassa hoidontarpeessa. Lisäksi voit tarvittaessa ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen.                          ...
Sijoita sijaintiin – Menestystekijöitä Raahesta Vihreää teollisuutta, puhdasta energiaa, monipuolista ja innovatiivista yhteistyötä elinkeinoelämän ja osaamisen kehittämisessä – Raahessa valetaan kasvua tulevaisuuteen monella eri sektorilla. Lue lisää menestyksen osatekijöistä ja sijoita sijaintiin!
Yleistä varhaiskasvatuksesta Lapseni on aloittamassa varhaiskasvatuksen, miten tutustuminen järjestyy?Lapsen tutustuminen varhaiskasvatuspaikkaan sovitaan yhdessä vanhempien ja päiväkodin kesken. Hyvin suunniteltu ja toteutettu tutustuminen helpottaa lapsen varhaiskasvatuksen aloitusta. Päiväkodinjohtaja on teihin yhteydessä, jotta voitte sopia tutustumiskäynneistä ja muistakin käytännön järjestelyistä lapsenne varhaiskasvatukseen liittyen. Haluan tehdä muutoksia lapseni varhaiskasvatuspäivän pituuteen, keneen otan yhteyttä? Tehkää...
Tarve varhaiskasvatuspaikalle tulevana syksynä? – Lähetä hakemuksesi nyt Varhaiskasvatuksessa suunnitellaan tulevaa syksyä ja ryhmiä. Jos tarvitsette varhaiskasvatuspaikkaa syksyllä, haettehan sitä jo nyt. Tarvittaessa olkaa yhteydessä palveluohjaukseen tai päiväkodin johtajaan.  Hakemukset tehdään sähköisessä asioinnissa eDaisyssä.  Lisätietoja Usein kysytyt kysymykset Palveluohjaaja Sanna Ilmakangas p. 040 130 8213 Päiväkotien yhteystiedot
Hyvinvoinnin taidot -luentosarja Raahe-opisto järjestää lukuvuonna 2024-2025 yhteistyössä Raahen alueen psykoterapeutit ry:n kanssa Hyvinvoinnin taidot -luentosarjan.  Vuoden 2025 luentosarja alkaa 30.1. Katja Pietarilan luennolla Itsemyötätunto ja hyvinvointi. Itsemyötätuntotaidoilla on vaikutusta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, mutta toisaalta myötätunnon kohdistaminen itselle koetaan usein hyvin vaikeaksi. Miten löytää itsestä myötätuntoisen mielentilan, ja edistää omaa hyvinvointia? (uusi aika) Keskiviikkona 12.2. Hannele Palokangas luennoi aiheesta Eläkkeelle...
Raahelaisten tarinoita Kaupungissa tai maaseudulla, vapaa-ajan riennoissa tai työn äärellä – rakkaasta kotikaupungista riittää monenlaista hyvää kerrottavaa! Tällä sivulla tavalliset kuntalaiset pääsevät ääneen kertomaan arjestaan ja elämästään täydellisessä pikkukaupungissa Perämeren rannalla. Jos haluat oman kirjoituksesi tänne, ole yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen markkinointi [at] raahe.fi. Markkinointi varaa oikeuden tekstien editoimiseen.
… resident, butwe all make up Raahe, together. We warmly welcome new residents to join us andbelieve that you will feel …
Kyöpelinvuoren puistoon kunnostetaan kulkuväylät Kyöpelinvuoren puistossa (Mäntymetsäntie 27) laitetaan puistokäytävät parempaan kulkukuntoon. Puisto on vilkas kävely- ja pyöräilyreitti, joten nykyiset syvälle painuneet, ruohottuneet ja sateen jälkeen perin liukkaat kulkuväylät saavat peruskunnostuksen. Kuorimme kaivurilla pintakerroksen pois, lisäämme mursketta ja silaamme pinnan kivituhkalla. Rajaamme osina kunnostettavana olevat puistokäytävät työmaa-aidoilla, ja toivomme kulkijoiden kiertävän muita polkuja pitkin. Työmme siis haittaa jonkin verran liikkumista puiston...
… Ilmoita tapahtumasi mukaan Pekanpäiville 2026 Raahen perinteisiä Pekanpäiviä vietetään jälleen kesäkuun viimeisellä viikolla 24.- 28.6.2026. Pekanpäivien perinteisen ohjelman, … Raahen kaupungin kulttuuripalvelut. Keräämme kesän 2026 Pekanpäivien tapahtumia nettisivuille ja facebookkiin. …
Kuukauden työpari Marraskuun kuukauden työparina on palkittu puutarhuri Tita Haapajoki ja kunnossapitotyöntekijä Maija Vedenoja Raahen kaupungin kuntatekniikasta.  ”Luotte viihtyisyyttä erilaisilla kasveilla ja oheisrekvisiitalla tilaan kuin tilaan, niin sisällä kuin ulkonakin. Mietitte, toimitte ja puurratte iloisen innokkaina. Havainnoitte ympäristöänne suorastaan alitajuisestikin. Työnne jäljistä saavat nauttia niin kuntalaiset kuin Raahen kaupungin työntekijätkin.” Kuvassa työpäällikkö Eemeli Ojaniemi, puutarhuri Tita Haapajoki, henkilöstöpäällikkö Seppo Sarlin sekä...
Lounasruokailu Lounaaksi tarjoillaan maistuvia ja monipuolisia, asiakkaan hyvinvointia tukevia ateriakokonaisuuksia. Ruokalistalta löytyy perinteistä kotiruokaa, vanhoja klassikoita kuin modernimpiakin makuja. Ruuanvalmistuksessa käytetään mahdollisimman paljon suomalaisia elintarvikkeita ja lähellä tuotettuja raaka-aineita. Lounasruokailun mahdollisuus on arkipäivin seuraavissa toimipisteissä: Ammattiopisto, klo 10.45–12.15 Brain Center ruokala, klo 10.30-12.15 Pattasten koulu, klo 11.00–12.00 Keskuskoulu, klo 12.00–12.30 Raahen lukio, klo 11.50–12.30 Koulujen loma-...
Päiväkodit Raahen alueella toimii kahdeksan kunnallista päiväkotia.   
Maasto- ja vesiliikennelain mukaiset luvat Maastoliikenne  Maastoliikenne tarkoittaa nimensä mukaisesti moottoriajoneuvojen liikkumista maastossa. Lain mukaan maastolla tarkoitetaan maa-aluetta tai jääpeitteistä vesialuetta, joilla ei ole tietä ja joita ei ole tarkoitettu moottoriajoneuvoliikenteeseen. Maastossa moottoriajoneuvoilla liikkumiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Raahen kaupungilla on yleinen moottorikelkkaura. Vesiliikenne  Vastaavasti vesiliikenteellä tarkoitetaan lain mukaisesti vesillä liikkumista vesikulkuneuvolla, eli vesillä liikkumiseen...
Vanhustenviikon 6.-11.10.2025 ohjelma Maanantai 6.10. klo 8.45-12 Ikäihmisten vierailu Honganpalon koululle, Metsätorinkatu 14. Lukupiiri, oppituntien seuraamista, yhteislaulua, kahvit ja yhteinen ruokailu. Maksimissaan 20 osallistujaa. Ilmoittautumiset 2.10. mennessä katja.mathlin [at] raahe.fi. Tiistaina 7.10. klo 10-14 Hengähdys Praatissa -tilaisuus, Kirkkokatu 43. Tilaisuudessa infovideo uniapneasta, Runoseuran runonlausuntaa, taukojumppa ja keskustelua kahvin lomassa sekä mahdollisuus riksapyörä ajeluun. Tietoisku Virkeästi arjessa -...
… kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa lauantaina 14.3.2026 klo 12–16 Pattijoen Veteraanimajalla (Mikonkarintie 127, …
Tiedote rakennusinventoinnista Raahen kaupungin kaavoitus suorittaa rakennusinventointia Mikonkarin alueella viikoilla 39–41. Inventoinnin tavoitteena on kartoittaa rakennetun kulttuuriympäristön ja alueen rakennuskannan yleiskuva tulevaa aluekehitystä ja kaavoitusta varten. (Alueidenkäyttölaki 2017/254, 9). Inventointi tehdään pääosin ulkoalueilla, eikä se edellytä pääsyä rakennuksiin. Työn suorittavat henkilöt liikkuvat alueella tunnistettavissa varusteissa klo 9–16 välillä. Lisätietojakaavasuunnittelija Riku Miettusvaarapuh. 040 130 8196kaavoitus [at] raahe.fi
Kaupungin joulupuurot ja yrittäjien aamuparlamentit Tervetuloa joulupuurolle ja parlamenttikahville puimaan päivän polttavia aiheita! Kaupunki tarjoaa yrittäjille joulupuuron ja samalla parlamentissa voi jutustella yritystoimintaa koskettavista asioista yhdessä yrittäjien, Raahen seudun kehityksen sekä kaupungin ja yrittäjäjärjestön edustajien kanssa. Tilaisuudet alkavat klo 7.30 ja ne ovat maksuttomia ja avoimia kaikille. Ei ennakkoilmoittautumista! tiistai 16.12. RaaheRaahen Hovi, Kirkkokatu 28 torstai 18.12. VihantiUkko-Pekka, Kirkkotie 18...
Yrittäjien iltateet on katettu lokakuussa Tervetuloa iltateelle kuulemaan ja keskustelemaan julkisista hankinnoista Raahen seudulla! Illan aikana saat yleistä ja ajankohtaista tietoa julkisiin hankintoihin osallistumisesta, yhteistarjoamisesta ja markkinavuoropuhelusta. Paikalla ovat Raahen kaupungin hankintapäällikkö Leena Räsänen sekä lisäksi Pyhäjoella talouspäällikkö Riika Nevanperä ja Siikajoella kunnanjohtaja Tiina Hovi. Ilmoittauduthan ennakkoon tarjoilujen vuoksi! Tilaisuuksien asiasisältö on sama, joten voit...
Rakennusvalvonta tiedottaa Rakennusvalvonta on suljettu kesälomien vuoksi ajalla 7.7 - 27.7.2025 Hakemuksia voi jättää Lupapisteen kautta myös heinäkuussa rakennusvalvonnan loma-aikana. Heinäkuussa jätetyt hakemukset käsitellään mahdollisimman pian kesäsulun jälkeen. Raahen rakennusvalvonta
Yhteystiedot PalvelupäällikköRiitta Pekkalapuh. 040 311 0461riitta.pekkala [at] raahe.fi (riitta[dot]pekkala[at]raahe[dot]fi) PalveluesimiesAteriapalvelutSeita Ukurapuh. 044 439 4300seita.ukura [at] raahe.fiSiivouspäällikköJaana Rautiopuh. 040 135 6761jaana.rautio [at] raahe.fi (jaana[dot]rautio[at]raahe[dot]fi) PalveluesimiesPuhtauspalvelutSonja Konupuh. 040 830 3106sonja.konu [at] raahe.fi (sonja[dot]konu[at]raahe[dot]fi) Voit ottaa meihin yhteyttä myös sähköisellä Palautetta toimipisteille -lomakkeella, kun...
… kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa torstaina 19.3.2026 klo 17–19 Raahen pääkirjaston näyttelytilassa (Rantakatu …