Haku
Opetussuunnitelma
Koulun kasvatus ja opetus perustuvat paikalliseen opetussuunnitelmaan ja sen pohjalta laadittuihin koulujen lukuvuosisuunnitelmiin. Valtakunnalliset normit ja opetussuunnitelman perusteet määrittelevät, kuinka paikallinen opetussuunnitelma on laadittu.
Paikallisessa opetussuunnitelmassa määritellään kasvatus- ja opetustyön kannalta keskeiset asiat, kuten perusopetuksen arvoperusta ja tehtävä, oppimiskäsitykseen, oppimisympäristöön, toimintakulttuuriin ja työtapoihin liittyvät periaatteet, oppiaineiden tavoitteet ja keskeiset sisällöt ja oppilaan ohjaukseen,...
Kiusaamisen puuttumisen malli
Raahen kaupungin kouluissa on käytössä työkaluja sekä kiusaamistilanteisiin puuttumisen tueksi, mutta myös yhteisöllisyyden sekä tunne-, turva- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi. Lasten ja nuorten arjen hyvinvointia tuetaan mm. hyvinvointiohjaajien rakentaman Hyvän tuulen askeleet -vuosikellon teemoilla.
Raahessa on kehitetty kiusaamistilanteiden selvittelyyn yhteinen toimintamalli, joka kulkee käsi kädessä jo pitkään käytössä olleen kasvatuskeskustelumallin kanssa. Yhteiset toimintatavat sekä kiusaamiseen puuttumisessa että sen estämisessä...
Hammarinpuisto
Hammarinpuisto on Järventölässä osoitteessa Pyhtiläntie 11. Isohko puisto on suurten mäntyjen katveessa. Puistossa on monipuolisia leikkivälineitä, mutta osa alkaa olla jo ikääntyneitä. Puisto kuuluu kehitettäviin kohteisiin, eli tullaan uudistamaan tulevina vuosina.
Leikkivälineet:
Monitoimikiipeilykeskus
Linnunpesäkeinu
Duokeinu lautaistuimin
Duokeinu taaperoistuimin
Kaksi liukumäkeä pienemmille
Maamäkeä myötäilevä liukumäki
Jousilla keinuva laiva
Jousineliapila
Kaksi jousieläintä
Jousikeinulauta
Pyramidikiipeilyverkko
Hammarinpuistossa on...
Kisapuisto
Kisapuisto on Pattasissa urheilukenttien vierellä, koulun ja päiväkodin välittömässä läheisyydessä osoitteessa Juoksijanpolku 2. Se on peruskorjattu vuonna 2022. Tässä puistossa on useita sellaisia leikkivälineitä, mitä ei löydä muista kaupunkimme puistoista. Puisto on suunniteltu ikäryhmille 1-12 vuotiaat, mutta siellä on sopivan haasteellisia leikkivälineitä, niin että nuorillakin riittää kiinnostusta testata fyysisiä kykyjään.
Puistoon pääsee Urheilijantien kautta autolla. P-paikka löytyy viereisen Pattasten urheilukentän P-paikalta. Pyörällä tai kävellen...
SERVICES
… (mari[dot]ryonankoski[at]raahe[dot]fi) Lomalla: 29.6.-9.8.2026 Nuoriso-ohjaajat Jessica Impola puh. 044 439 3377 … (jessica[dot]impola[at]raahe[dot]fi) Lomalla: 29.6.-26.7.2026 ja 3.8.-9.8.2026 Elina Matkaselkä puh.044 439 3348 …
Lainattavat esineet
Pääkirjasto
Liikuntavälineet
Frisbeegolfkiekko : Discmania Evolution
Hulavanne : Avento : 1.2 kg
Hulavanne : Avento : 1.5 kg
Koripallo : Peak : 5
Koripallo : Peak : 6
Koripallo : Peak : 7
Kroketti : Atom
Kävelysauvat : One Way Team 5
Käsipainosarja : Gymstick : 15 kg
Leikkivarjo, halkaisija 2,8 m
Padelmaila : Head Flash
Rantajalkapallo : Avento Beach Soccer : 5
Rantalentopallo : Maxport Beach Club
Rullalauta : Almost Rodney Mullen über 8.25
Sulkapallomaila : Wilson Recon 370
Tasapainolauta : Precision
Työvälineet
Akkuporakone : Milwaukee M18...
… Communications Communications Manager Leena Törmälä tel. +358 40 830 3079 … Communications …
Kesälänpuisto
Kesälänpuisto sijaitsee Pattijoen Kesälässä puistoalueen keskellä osoitteessa Kesähaanpolku 8. Se on peruskorjattu uusin välinein v.2023 ikäryhmille 1-15 vuotiaat. Avaran puiston vierellä on jalkapallomaalit pallopelejä varten. Ympäristö on vehmas ja rauhallinen ilman vierestä kulkevaa autoliikennettä. Autolla ei siis pääse ihan puiston vierelle, vaan kulku on pyöräteitä ja puistokäytäviä pitkin.
Puistossa on monipuoliset leikkimahdollisuudet. Leikkivälineet on ryhmitelty siten, ettei pienet joudu isompien vauhdikkaiden leikkien jalkoihin. Toimintoina on...
Raatihuoneen keskusleikkipuisto
Suurin, monipuolisin ja kaunein keskusleikkipuistomme on loistavalla paikalla Raatihuoneen edustalla rantapuistossa osoitteessa Rantakatu 43. Se rakennettiin v. 2022 osana Pikkulahden kaavoitusta ja kaupunkisuunnittelua. Leikkipuistolle on varattu reilusti tilaa ja sen viereen on tehty laaja parkkipaikka toki myös muuta parkkeeraustarvetta ajatellen. Meren läheisyys on otettu puistossa teemaksi niin välineiden kuin värienkin suhteen.
Puisto sopii kaiken ikäisille pienokaisista aikuisiin asti. Monenlaiset kiikut muodostavat pitkän rivistön...
Johtosäännöt
Hallintosääntö ja muita Raahen kaupungin toimintaa ohjaavia sääntöjä.
… € Instrumenttiopetus, aikuiset (yli 25-vuotiaat) 75 min. 265 € Sivuaine, aikuiset (yli 25-vuotiaat) 30 min. 130 € …
Varhaiskasvatusmaksut
Minkä verran varhaiskasvatus maksaa?Varhaiskasvatuksen kuukausimaksu määritellään perheen koon, bruttotulojen ja lapselle tarvittavan hoidon määrän mukaisesti. Tuloina huomioidaan avio- ja avopuolisoiden veronalaiset ansio- ja pääomatulot ja verosta vapaat tulot sekä lapsen tulot.
Lisätietoja varhaiskasvatusmaksuista ja varhaiskasvatusmaksun arvioinnin tueksi laadittu maksulaskuri löydätte asiakasmaksut- kohdasta.
Käytetäänkö maksua määriteltäessä netto- vai bruttotuloja?Asiakasmaksuja määriteltäessä käytetään bruttotuloja...
Hyvinvoinnin taidot -luentosarja
Raahe-opisto järjestää lukuvuonna 2024-2025 yhteistyössä Raahen alueen psykoterapeutit ry:n kanssa Hyvinvoinnin taidot -luentosarjan.
Vuoden 2025 luentosarja alkaa 30.1. Katja Pietarilan luennolla Itsemyötätunto ja hyvinvointi. Itsemyötätuntotaidoilla on vaikutusta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, mutta toisaalta myötätunnon kohdistaminen itselle koetaan usein hyvin vaikeaksi. Miten löytää itsestä myötätuntoisen mielentilan, ja edistää omaa hyvinvointia?
(uusi aika) Keskiviikkona 12.2. Hannele Palokangas luennoi aiheesta Eläkkeelle...
… resident, butwe all make up Raahe, together. We warmly welcome new residents to join us andbelieve that you will feel …
… työskentelee Raahen museon museomestarina. Vuonna 2026 korjausneuvontapäiviä toteutetaan huhti–lokakuussa. …
Tukipalvelut
Koulukuraattoripalvelut
Koulukuraattoritoiminta on oppilaan tukemista ja yhteistyötä huoltajien, opettajien ja oppilaan muun sosiaalisen verkoston kanssa.
Työn tavoitteena on tukea opintojen suorittamista, oppilaan psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja myönteistä kokonaiskehitystä. Koulukuraattori osallistuu opiskeluhuoltoon, käy yksilöllisiä ja ryhmäkeskusteluja, selvittää oppilaan tarvitsemia yksilöllisten opetusjärjestelyjen mahdollisuuksia ja luo tarpeen vaatiessa oppilaan tueksi sosiaalisia verkostoja. Tarvittaessa kuraattori ohjaa oppilaan jatkohoitoon...
Kumpeleenkuja suljettu liikenteeltä 31.12. klo 16.45–18.15
Kumpeleenkuja suljetaan liikenteeltä välillä Sovionkatu–Laivurinkatu 31.12.2025 klo 16.45–18.15 Härkätorilla järjestettävän Raahen kaupungin uudenvuoden vastaanoton vuoksi.
Sulkualueen sisäpuolella sijaitseville kiinteistöille sallitaan ajo koko tapahtuman ajan. Fellmanin puistokadulta on vapaa pääsy ajoneuvoilla liikerakennuksen parkkipaikalle.
Pahoittelemme poikkeusjärjestelystä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Lisätietoja
Raahen kaupunkiKaupunkikehittäminen ja näkyvyysKari HaapakangasPuh. 040 130 3890
Networks
There is strength in numbers! All enterprises require support every now and then, whether it’s a one man’s business or a business cluster operating in international markets with a multi-million turnover. Sometimes all you need is just somebody to exchange ideas with. No issue is too small or big to discuss. It is also OK to praise yourself once in a while, and the colleagues as well, because we all know our stuff here.
Raahen kaupunki mukana Rakentaja 2025 -messuilla
Olemme mukana Rakentaja 2025 -messuilla pe–su 11.–13.4.
Tule tutustumaan viikonlopun aikana mm. Raahen tontteihin, palveluihin ja tulevan kesän tarjontaan sekä osallistumaan arvontaan! Tonttieksperttimme Juhani Leinonen on osastolla paikalla perjantaina ja lauantaina.
Löydät meidät Ouluhallilta seutukunnalliselta yhteisosastolta 25
perjantaina 11.4. klo 12–18
lauantaina 12.4. klo 10–17
sunnuntaina 13.4. klo 10–16.
Lämpimästi tervetuloa!
Lue lisää
Rakentaja 2025 -messuinfo
Raahen kaupungin tonttitarjonta...
Ilmoittaudu mukaan Wanhan Raahen joulukalenteriin
Wanhan Raahen joulukalenteri toteutetaan tänäkin vuonna, ja kutsummekin jälleen kaikki vanhan kaupungin asukkaat sekä alueella toimivat yritykset, yhdistykset ja järjestöt mukaan koristelemaan yhden talonsa ikkunoista joulukalenteriluukuksi. Jokainen osallistuja saa koristella yhden talonsa ikkunan joulukalenteriluukuksi.
Mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 24 Wanhan Raahen alueella sijaitsevaa kohdetta.
Ikkunaluukut avautuvat yleisölle ihasteltavaksi yksi kerrallaan 1. joulukuuta alkaen, ja kaikki 24 upeaa jouluista...
Pekkatori
Palvelut ja toiminnot
Brahenkadun ja Kirkkokadun risteyksessä oleva tori on monien vuotuisten tapahtumien keskiössä. Sitä ympäröivät vanhat ja perinteikkäät puu-Raahen porvaristalot. Pekkatorin laidalla on mm. Langin alakartano, joka on entisöity viihtyisäksi kahvilaksi ja uniikiksi majoituspaikaksi. Torin laidalla Langin talossa toimii myös Raahen turisti-info.
Kasvillisuus
Pekkatori uudistettiin viimeisimmän kerran perusteellisesti vuosien 2013-2014 aikana, jolloin istutettiin nykyinen kasvillisuuskin. Torin nurkkia koristavat koristeomenapuiden ja erilaisten...
… askeleet kohti työelämää Toteutusaika: 10/2023-9/2026 Hankebudjetti: 175 254 € Rahoitus: ESR+ Hankkeen …
Kuntalaisten kuuleminen
Edustuksellista demokratiaa täydentämään on erityisesti 1990-luvulta lähtien kehitetty suoran osallistumisen käytäntöjä, joiden kautta kuntalaiset voivat suoremmin vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon.
Lainsäädännössämme kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat vahvasti esillä, ja ne on turvattu myös useissa erityislaeissa.
Kuntalain (22 §) mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kunta voi vapaasti päättää...
Kari Juvan Veistospuisto
Palvelut ja toiminnot
Kari Juvan veistospuisto sijaitsee Sovionkadun ja Rantakadun kulmauksessa, vastapäätä pääkirjastoa. Juvan veistospuisto on viehättävä ja vehmas taide-elämys, jossa kukat kehystävät näyttävästi veistoksia. Puistossa voi viettää piknikkiä, pelata mölkkyä tai vain istua nauttimaan kesäisestä päivästä kaupungin ytimessä vaikka vastapäisessä pääkirjastossa piipahtamisen jälkeen.
Kasvillisuus
Veistospuiston teosten ympärille vuonna 2018 puutarhuri Tita Haapajoki suunnitteli ja istutti pensaita, ruusuja ja monivuotisia perennoja, joita...
