Kehityksen ja oppimisen tuki

Kehityksen ja oppimisen tuki on osa päivittäistä ja laadukasta varhaiskasvatuksen toimintaa, jota toteutetaan kolmitasoisen tuen mukaisesti. Lapsen kehitystä tuetaan kokonaisvaltaisesti lapsen vahvuudet ja tuen tarpeet huomioiden.

Huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on olennainen osa onnistunutta varhaiskasvatusta.  Heidän suostumuksellaan moniammatillista yhteistyötä toteutetaan tarvittaessa myös terveydenhuollon, lastensuojelun, kasvatus- ja perheneuvonnan sekä muiden sosiaalitoimen kanssa. Lapsen tuki toteutuu ensisijaisesti lapsen päiväkoti- tai perhepäivähoitoryhmässä. 

Raahen varhaiskasvatuspalveluiden tuen tiimiin kuuluvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat (veo) ja kommunikaatio-ohjaaja. Varhaiskasvatuksen erityisopettajille on nimetty omat alueensa ja heidän työnsä painottuu konsultaatioon. 

Milloin kehityksen ja oppimisen tukea tarvitaan?

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja / tai kommunikaatio -ohjaajan tuki voi olla tarpeen, jos lapsella on

  • puheen- ja kielenkehityksen poikkeavuutta
  • puheen ymmärtämisen haasteita
  • sosiaalisten taitojen haasteita esimerkiksi leikki- ja kaveritaidoissa
  • käyttäytymisen ja tunne-elämän haasteita, kuten arkea haittaavaa arkuutta, pelokkuutta, sopeutumattomuutta, itsesäätelyn pulmia
  • aistisäätelyn pulmia, kuten aistihakuisuutta
  • tarkkaavaisuuden suuntaamisen ja ylläpidon pulmia
  • siirtymätilanteiden haasteita
  • hieno- ja karkeamotoriikkaan liittyviä haasteita
  • oppimisen vaikeuksia
  • muu kehityksen viivästymä
  • muutoksia elämäntilanteessa

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

  • on mukana huoltajien ja henkilökunnan kanssa yksittäisen lapsen tai lapsiryhmän hoitoon, opetukseen ja kasvatukseen liittyvissä asioissa
  • havainnoi ja arvioi lapsen kehitystä yhteistyössä huoltajien ja henkilökunnan kanssa sekä ohjaa lapsen tarvittaessa arvioihin ja tutkimuksiin
  • tekee huoltajien luvalla monialaista yhteistyötä
  • on mukana tuen suunnittelussa ja arvioinnissa
  • konsultoi ja kouluttaa varhaiskasvatuksen henkilöstöä
  • tekee yhteistyötä päiväkotien johtajien ja muiden sidosryhmien kanssa
  • arvioi ja kehittää varhaiserityiskasvatusta

Kommunikaatio-ohjaaja

  • on osa tuen tiimiä, toimii yhteistyössä varhaiskasvatuksen erityisopettajien kanssa
  • työskentelee varhaiskasvatushenkilöstön, lapsen ja lapsen lähipiirin tukena, kun lapsella on tarve puheen ja kielenkehityksen, toiminnanohjauksen tai käytöksen säätelyn tukemiseen
  • osallistuu monialaiseen yhteistyöhön huoltajien luvalla
  • jakaa tietoa, havainnoi ja arvioi sekä ohjaa puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien ja apuvälineiden käyttöön
  • kouluttaa varhaiskasvatushenkilöstöä
  • suunnittelee ja valmistaa materiaalia
Lapsi kirjoittaa.
Kuva: Pixabay.
Yhteystiedot ja toiminta-alueet

Kaisu Aulakoski
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
kaisu.aulakoski [at] raahe.fi
Puh. 040 135 6934

  • Ollinsaaren päiväkoti
  • Antinkankaan päiväkoti
  • yksityiset päiväkodit
    Ilopirpana, Pikku Pietari ja Lystilinna

Henni Koivula
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
henni.koivula [at] raahe.fi
Puh. 040 135 6863

  • Pattasten päiväkoti
  • Satulehdon päiväkoti
  • ryhmäperhepäiväkoti Tipsula

Ansa Alakurtti-Björkman
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
ansa.alakurtti-bjorkman [at] raahe.fi
Puh. 040 311 0444

  • Saloisten päiväkoti
    etäryhmä Vekkula
  • perhepäivähoito

Eeva-Lotta Riekki
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
eeva-lotta.riekki [at] raahe.fi
Puh. 040 130 8218

  • Kummatin päiväkoti
  • Lybeckerinpuiston päiväkoti

Anna Aalto
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
anna.aalto [at] raahe.fi (anna[dot]aalto[at]raahe[dot]fi)
Puh. 040 130 8277

  • Vihannin päiväkoti

Marjo Lahti
Kommunikaatio-ohjaaja
marjo.lahti [at] raahe.fi
Puh. 044 439 4329