Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät
Raahen Meripäivät on merellistä Raahea juhlistava kaupunkitapahtuma, joka järjestetään aina heinäkuun puolivälissä. Merikaupungin loistoa ja entisajan markkinahumua on luvassa jälleen 12.–13.7.2024!
Nähtävää ja koettavaa löytyy koko perheelle niin maalta kuin vesiltä merellisyyttä juhlistavana viikonloppuna. Raahen kuvankauniissa Museonrannassa on nähtävillä mm. upeita perinnealuksia, ja Komerssin vanhan ajan markkinoilla pääsee kokemaan entisajan markkinaelämää purjelaivakauden tyyliin.
Iloista markkinahumua säestää kesäinen koko perheen ohjelma: on musiikkia, työnäytöksiä sekä pikkuväelle meriseikkailurataa.
Merikaupungin historia herää henkiin tapahtuman aikaan kiehtovien purjelaivakauteen pohjautuvien työnäytösten myötä. Vuosien varrella olemme päässeet tutustumaan mm. sepän taontatöihin, köydenpunontaan 1800-luvun menetelmin, kirjansidontaan sekä tuohitöihin. Kädentaitajat ovat täydessä työntouhussa tapahtuman ajan ja kertovat mielellään työvaiheista!
Aivan tapahtuma-alueen ytimestä pääsee palkittuun Raahen saaristoon paikallisten meritoimijoiden venekuljetuksilla ja risteilyillä.
Vanhan ajan tunnelma levittäytyy myös Wanhaan Raaheen, jossa järjestetään viikonlopun aikana Pekkatorin markkinat.
Tervetuloa mukaan Raahen kesän merelliseen kohokohtaan!
Tutustu ohjelmaan
Purjelaivakaudella laivaväylien sijaintia osoittivat saarille rakennetut pookit eli valottomat tunnusmajakat. Iso-Kraaselissa oli pookin lisäksi myös luotsitupa, josta meriliikennettä tarkkailtiin.
Laivan lähestyessä kaupunkia Iso-Kraaselin luotsi nosti luotsituvan viereisen pookin huipulle lipun eli flakun (ruotsiksi flagga). Tämän puolestaan huomasi kaupungin kirkon kellotapulissa päivystänyt palovahti ja laittoi sanan kiertämään: “Pooki flakkaa!” Ei mennyt kauaa, kun koko pieni kaupunki oli tietoinen laivan saapumisesta.
Raahen kaupunki
Kaupunkikehittäminen ja näkyvyys
puh. 040 130 3888
pookiflakkaa [at] raahenmeripaivat.fi
Museonranta / Rantatori
Rantakatu 39, Raahe