Kujala Mikael luokanopettaja Tikkalan koulu 040 136 5180
Ilveskorpi Ilveskorpi on monien iloisten tapahtumien maalaiskylä Raahessa. 86-tien varressa sijaitseva Ilveskorpi on liikenteellisesti hyvin sijoittunut. Raaheen matkaa on 50 km, Oulaisiin 15 km, Ylivieskaan 45 km ja Ouluun 85 km.  Tapahtumien takaa löytyy vuonna 1905 perustettu kyläyhdistys, jonka toimintaan kuuluu järjestää kaikenikäisille tapahtumia, tekemistä sekä yhdistää kylän väkeä että ulkopaikkakuntalaisia. Siksipä Ilveskorpi nimitettiin vuonna 1999 Pohjois-Pohjanmaan vuoden kyläksi.
Kummatin päiväkoti laitoshuoltaja Ateria- ja puhtauspalvelut/Siivous 040 135 6720 Kummatinkatu 7, 92150 Raahe
… elää matkalaukku avoinna ikään kuin  lähtövalmiudessa. On myös tärkeää että kotona voi rentoutua tehden itselle … että töissä viihtyy ja siellä kokee onnistumisen elämyksiä. Oma työni on sellaista, että korona-aikana sitä on … ystävällistä ja kassapalvelut ripeitä. Hyödynnämme myös kaupan palvelutiskiä ja on kiva, että kaupan valikoima …
Vesihuolto ja jätevesien käsittely Vesihuollon tavoitteena on varmistaa riittävästi laadukasta talousvettä asukkaille ja elinkeinoille, sekä viemäröidä ja puhdistaa jätevedet asianmukaisesti. Kiinteistöjen omistajat tai haltijat vastaavat kiinteistöjensä vesihuollosta. Raahessa toimivat vesihuoltolaitokset ovat Raahen Vesi Oy ja Vihannin Vesi Oy. Mikäli kiinteistö ei sijaitse viemäriverkoston piirissä, tulee jätevedet käsitellä kiinteistökohtaisesti. Pohjavesialueilla tai enintään 100 m vesistöstä sijaitsevilla, ennen vuotta 2004 rakennetuilla kiinteistöillä...
Merikadun koulu erityisopetus Merikadun koulu 040 135 6723 Merikatu 1, 92100 Raahe
… aurinko ja lämpö kuorii raahelaiset talvivaatteiden lisäksi myös pohjalaisesta hiljaisuudestaan. Kaupungilla näkee iloisia ihmisiä hymyilemässä ja jopa juttelemassa tuntemattomille. Ihmiset …
… Listauksen menneistä tapahtumista löydät alta. 2026 Ebban merituulivoimahankkeen osayleiskaava Ebban … osallistumis- ja arviointisuunnitelman esittely 14.3.2026 Myllymäen asemakaava Ehdotusvaiheen yleisötilaisuus … ja arviointisuunnitelman ja YVA-ohjelman esittely 3.11.2025 Myllymäen asemakaava (Ak 254) Luonnosvaiheen yleisötilaisuus …
Raahen Energia Oy sähköpäivystys Raahen Energia Oy 044 439 3910 Ruonankatu 4, 92100 Raahe
… mutta ei ole virallinen uimapaikka. Eli sinne saa tulla myös koirien kanssa. Yleensä paikka on sangen rauhallinen, …
… Tulevana talvena toiseksi korkeimmalla tasolla pelaavat myös AS Moonin futsalnaiset. Pykälää alempaa löytyy … ja naisten puolella Teräs-Kiekko. Seuraavalla tasolla on FC Raahen niin miesten kuin naisten kolmosessa. Neljänneksi …
… haluat tietyn materiaalin saavutettavassa muodossa. Voit myös esittää saavutettavuutta koskevia kysymyksiä tai ehdotuksia. Jos haluat vastauksen antamaasi … Vaihtoehtoisesti voit antaa saavutettavuuspalautetta myös sähköpostitse Raahen kaupungin kirjaamoon, kirjaamo …
… voit antaa palautteen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Valvontaviranomaisen yhteystiedot ovat: Liikenne- ja viestintävirasto Traficom Digitaalisen esteettömyyden ja saavutettavuuden valvontayksikkö puh. (vaihde) 029 …
… Yhdistystukilaina Raahen kaupungin vuoden 2026 talousarvioon on varattu 150 000 euroa yhdistyksille myönnettäviä lainoja varten. Lainaa voidaan myöntää paikallisille yhdistyksille, jotka ovat hakeneet ja …
Kampuksen toimipiste opettajainhuone Koivuluodon koulu/Kampuksen toimipiste 040 135 6719 Rantakatu 7 G, 92100 Raahe
… on olo kuin hamsterilla täysien talvivarastojen äärellä myhäillen. Vuodenaikojen muuttuessa on aina omat puuhansa …
Myllyperä-Perukka Myllyperä-Perukka on vajaan 100 asukkaan kylä Vihannin … Myllyperä-Perukka …
Antinkankaan koulu laitoshuolto Ateria- ja puhtauspalvelut/Siivous 040 135 6838 Isoholmintie 6, 92100 Raahe
… kiinteistöillä tehdyt vieraslajihavainnot voit ilmoittaa myös kaupunginpuutarhurille. Mikä on vieraslaji? Vieraslaji … kiinteistöllä olevista vieraslajeista voit ilmoittaa myös kaupunginpuutarhuri Tita Haapajoelle, puh. 044 439 … valtakunnallisesta ympäristöasioiden asiakaspalvelusta . Myös Raahen kaupungin ympäristövalvonta tarvittaessa opastaa …
Haapajoen koulu laitoshuoltaja Haapajoen koulu 040 135 6840 Haantie 75, 92210 Arkkukari
… Vaihtoehtoisesti voit antaa saavutettavuuspalautetta myös sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo [at] raahe.fi … voit antaa palautteen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Valvontaviranomaisen yhteystiedot ovat: Liikenne- ja viestintävirasto Traficom Digitaalisen esteettömyyden ja saavutettavuuden valvontayksikkö puh. (vaihde) 029 …
… sanoo. Tuovinen kertoo perheen harkinneen kotikaupungikseen myös Oulua, mutta pendelöintiin ei innostuttu vaikka sadat … kuntosalin ja keilausta. Raahesta löytyy harrastajille myös mm. tenniskentät, frisbee-golfkentät, golf-halli sekä … Hirvaskari. Pesäpallo on yksi Raahen seudun ykköslajeista. Myös jalkapalloa ja jääkiekkoa Raahessa pelataan. …
Saloisten koulu laitoshuolto Saloisten koulu 040 311 0412 Kisatie 2, 92160 Saloinen
… "avoinna muutokseen" kertoo ajan ja asiakkaiden vaatimusten myötä ennakkoluulottomasti kehitettävistä palveluista, joita … Laivaliikenne oli tuolloin erittäin vilkasta ja sen myötä tuli sivistyneistöä ja varallisuutta … lukuseuroja. Raaheen lukuseura perustettiin 1821 ja sen myötä ensimmäinen yksityinen lainakirjasto, jonka painettua …
Keskuskoulu aamu- ja iltapäivävalvonta Keskuskoulu 040 135 6992 Palokunnankatu 20, 92100 Raahe