vireillä

Akm 242: Vanhan kaupungin asemakaava

Asemakaava on vanhentunut esitetyllä muutosalueella, tai se ei asemakaavan hyväksymisen jälkeisten muutosten takia ole enää ajantasalla. Alueelle on asetettu ehdollinen rakennuskielto asemakaavoitusta varten.

Tulossa keväällä 2024

Asemakaavoituksen luonnosvaihe jatkuu

Vanhan kaupungin asemakaavamuutoksen luonnosaineisto tuodaan julkisesti nähtäville mielipiteen esittämistä varten keväällä 2024. Nähtäville tuodaan alueen rakennusoikeudet.

Nähtävilläolon aikana järjestetään kaavaluonnoksen julkinen esittely ja keskustelua varten kaavoittajan vastaanotto.

Lisätietoja 

Vanhan kaupungin asemakaavoituksen kuvituskuva.

Asemakaavamuutos

Asemakaavan muuttaminen koskee Raahen Vanhan Kaupungin 1.-4. kaupunginosien korttelialueita, 5. kaupunginosan Koulukatuun rajautuvia korttelialueita ja 15. kaupunginosan korttelia 55 sekä niihin liittyviä katu- ja puistoalueita.

Suunnittelualueen pinta-ala on noin 32,65 hehtaaria.

Suunnittelualue rajautuu lännessä Rantakatuun, pohjoisessa Pitkänkarinkatuun, etelässä Koulukadun varren tontteihin ja osin Sovionkatuun sekä idässä Palokunnankatuun ja Miljoonaperän asuinalueeseen.

Alue on kulttuuriympäristönä erityisen arvokas. Se on Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, Raahen Pekkatori ja ruutukaava-alueen puutalokorttelit (RKY). Museovirasto on inventoinut RKY-luettelon vuonna 2009 kuvaamaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden erityistavoitetta. Osa suunnittelualueesta kuuluu kaupunkiarkeologiseen alueeseen Raahen vanha asemakaava-alue. Alue luetaan kiinteäksi muinaisjäännökseksi.

Asemakaavoituksen tavoitteena on ratkaista aluekokonaisuuden rakennuskannan suojelua koskevat kysymykset sekä mahdollisuudet lisärakentamiseen. Alue osoitetaan asemakaavalla yleiskaavan mukaisesti pääosin pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi, jolle saa lisäksi sijoittaa ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia palvelu- ja työpaikkatoimintoja. Asemakaavoituksessa huomioidaan alueella olevat julkiset palvelut.

Asemakaavoitustyö tapahtuu kaupungin ja työtä varten valitun konsultin yhteistyönä. Asemakaavoitusta varten tullaan laatimaan tarvittavat selvitykset pääosin konsulttityönä. Muun muassa suunnittelualueen rakennuskannan arvot, alueen toteutunut rakentaminen ja toiminnan sisältö tutkitaan sekä määritellään mahdollinen täydennysrakentamisen tapa ja mitoitus. Lähtöselvitysvaihe päättyi vuodenvaihteessa 2020-2021.

Kaavoitusprosessista

Asemakaavanmuutos on tuotu vireille kaavoitusohjelmassa 2018.

Asemakaavoituksen aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin 26.2.2020. Neuvottelua varten laadittiin tarkennettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Lähtöselvitykset käytiin läpi viranomaistyöneuvottelussa 6.11.2020. Luontoselvitystarpeista sovittiin viranomaistyöneuvottelussa 9.2.2021. Luonnosaineisto käsitellään viranomaisneuvottelussa tarvittaessa.

Uuden asemakaavanlaadintaprosessin mukaisesti tarkennettu OAS on laadittu 23.10.2020. Se esiteltiin yleisölle infotilaisuudessa 15.12.2020. Kaavoitusprosessi (OAS) esiteltiin kehittämislautakunnalle viimeksi 14.3.2022. OAS:a tarkistetaan tarvittaessa tulevien luottamuselinkäsittelyjen yhteydessä. OAS:sta on mahdollista jättää palautetta koko kaavaprosessin ajan. Virallinen palaute tulee jättää omalla nimellä, kirjallisena ja allekirjoitettuna. Palautteen voi jättää kaavoituksen postiosoitteeseen, sähköpostilla kaavoitus [at] raahe.fi tai Kommentoi kaavaa –lomakkeella kaupungin verkkosivun verkkoasioinnissa.

Asiaa on käsitelty viimeksi kehittämislautakunnassa 14.3.2023 § 47, jolloin kehittämislautakunta päätti asettaa luonnosaineiston nähtäville julkista mielipiteen esittämistä varten aikavälillä 20.3.-21.4.2023. Nähtävilläolon aikana pidettiin kaikille avoin seminaari 1.4.2023 ja kaavoittajan vastaanotto 4.4.2023. Osallisilla oli mahdollisuus jättää luonnoksesta mielipide. Asianosaisilta viranomaisilta, kaupungin hallintokunnilta ja toimijoilta pyydettiin lausunto.

Suunnittelutyötä koskevia asiakirjoja

Ehdollinen rakennuskielto

Asiaa on käsitelty viimeksi 19.12.2022 § 474, jolloin kaupunginhallitus päätti ehdollisesta rakennuskiellon jatkamisesta suunnittelualueella. Aiemmin asetettua kieltoa jatkettiin kahdella vuodella.
Ehdollisella rakennuskiellolla kielletään MRL 53 §:n nojalla purkaminen ja muu rakentaminen paitsi

  • olemassa olevan rakennuksen säilymiselle välttämätön vähäinen kunnostaminen ja korjausrakentaminen sekä
  • olemassa olevan rakennuksen ylläpitämiseksi välttämättömät huoltotoimet ja korjausrakentaminen.
  • Erityisestä syystä MRL 171 § mukaisesti hyväksyttävin maankäytöllisin perustein voidaan lupa rakentamiselle tai toimenpiteelle hyväksyä poikkeamismenettelynä ehdollisen rakennuskiellon estämättä.

Rakennuskieltoon liittyvät asiakirjat

Aiemmat suunnitteluvaiheet

Aloitusvaihe

Vanhan kaupungin asemakaavan muuttaminen on tuotu vireille kaavoitusohjelmassa 2018 (KH 12.2.2018 § 27, tarkistettu kaavoitusohjelma). Kehittämislautakunta hyväksyi 3.12.2019 laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päätti asemakaavanmuutoksen vireilletulosta 11.12.2018 § 127. Vireilletulo kuulutettiin 19.1.2019.

Kaupunginhallitus päätti 14.1.2019 § 5 asemakaavan ajanmukaisuudesta ja rakennuskiellosta suunnittelualueella. Ehdollinen rakennuskielto on MRL 53 § mukaisesti voimassa kaksi vuotta. 
Ehdollisella rakennuskiellolla kielletään MRL 53 §:n nojalla purkaminen ja muu rakentaminen paitsi:

  • olemassa olevan rakennuksen säilymiselle välttämätön vähäinen kunnostaminen ja korjausrakentaminen sekä
  • olemassa olevan rakennuksen ylläpitämiseksi välttämättömät huoltotoimet ja korjausrakentaminen.
  • Erityisestä syystä MRL 171 § mukaisesti hyväksyttävin maankäytöllisin perustein voidaan lupa rakentamiselle tai toimenpiteelle hyväksyä poikkeamismenettelynä ehdollisen rakennuskiellon estämättä.

Vireilletulon yhteydessä julkaistiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Asemakaavoitusprosessin suunnittelusta ja selvitystarpeista pidettiin viranomaistyöneuvottelu 28.2.2019. Varsinainen asemakaavoituksen aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin 26.2.2020.

Asemakaavan laadintatyö on kilpailutettu ja työhön valitun konsultin kanssa pidettiin työn aloituspalaveri 31.10.2019 ja sitä täydennettiin 26.2.2020.

Konsulttityöhön sisältyvät selvitykset laaditaan vuoden 2020 aikana.

Osallistaminen aloitusvaiheessa

  • Vuoden 2020 selvitysvaiheen lähtötietojen keräämistä varten avattiin asukaskysely. Kysely oli avoinna aikavälillä 1.6. - 31.7.2020. Asukaskyselyn tulokset 17.8.2020 (pdf)
  • Vanhan kaupungin asemakaavanmuutoksen lähtötietoja kartoitettiin 20.8.2020 Wanhan Raahen elinkeinotyöpajassa (pdf). Tilaisuus oli tarkoitettu Wanhan Raahen yrittäjille ja elinkeinojen kehittämisestä kiinnostuneille.
  • Yleisötilaisuus (virtuaalitapahtuma) pidettiin ti 15.12.2020 klo 18–19:30. Vanhan kaupungin asemakaavoituksen (Akm 242) vuoden 2021 alussa käynnistyvään valmisteluvaiheeseen liittyvät osallistumismahdollisuudet esteltiin etänä järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Infotilaisuus oli vapaasti seurattavissa ilman ennakkoilmoittautumista ja tilaisuudessa oli mahdollista esittää kysymyksiä kaavoittajalle.

Bio huvimyllyn tontin kaavoitusprosessi (akm 229) lakkautettiin

Asemakaavoitusprosessi Bio Huvimyllyn tontilla päätettiin lakkauttaa (KH 6.4.2020 § 90). Kyseiseen asemakaavanmuutokseen sisältyvät suunnittelukysymykset ratkaistaan nyt vireillä olevassa Vanhan kaupungin asemakaavanmuutoksessa.

Lakkautettuun kaavoitusprosessiin liittyy selvitys


Valmisteluvaihe (teematarkastelu)

Valmisteluvaihe käynnistyi vuoden 2021 alussa. Valmisteluvaihe on paras aika osallistua suunnitteluun. Lisätietoja asemakaavoituksen valmisteluvaiheen teematyöpajoista.

Uuden asemakaavanlaadintaprosessin mukaisesti tarkennettu OAS on laadittu 23.10.2020. OAS esiteltiin yleisölle infotilaisuudessa 15.12.2020. Tarkennettu OAS esiteltiin kehittämislautakunnalle 7.12.2022.

Osallistaminen valmisteluvaiheessa

  • Infotilaisuudessa 22.5.2021 (virtuaalitapahtuma) esiteltiin pääosa Vanhan kaupungin asemakaavoitusta (Akm 242) varten laadituista lähtöselvityksistä. Tilaisuus oli vapaasti seurattavissa ilman ennakkoilmoittautumista ja tilaisuudessa oli mahdollista esittää kysymyksiä kaavoittajalle.
  • Teematyöpajassa 1 (pdf) la 22.5.2021 klo 13-15.30 kartoitettiin yhdessä Vanhan kaupungin asemakaavanmuutoksen lähtötietoja. Tilaisuuden teema oli Kadut ja yleiset alueet sekä valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY). Tilaisuus järjestettiin etänä ja oli tarkoitettu kaikille alueen kehittämisestä kiinnostuneille.
  • Teematyöpajaa täydensi sähköinen kaavakävely, joka oli avoinna aikavälillä 12.5. - 31.7.2021. Kävelyltä ei saatu riittävästi vastauksia, että tuloksia voisi tietoturvallisesti julkaista.
  • Infotilaisuudessa 30.9.2021 (virtuaalitapahtuma) esiteltiin Vanhan kaupungin asemakaavoitusta (Akm 242) varten laadituittu liikenneselvitys. Tilaisuus oli kaikille avoin.
  • Teematyöpajassa 2 (pdf tulossa) to 30.9.2021 klo 17.50-20 kartoitettiin yhdessä Vanhan kaupungin asemakaavanmuutoksen lähtötietoja. Tilaisuuden teema oli Elinkeinot ja toiminta Wanhassa Raahessa. Tilaisuus järjestettiin etänä ja oli tarkoitettu kaikille alueen kehittämisestä kiinnostuneille.
  • Teematyöpajaa täydensi kävelylaboratorio, joka oli avoinna aikavälillä 25.9.-24.10.2021. Kävelyltä saatavan palautteen yhteenveto liitetään työpajan raporttiin.
  • Teeman 3 kuuleminen järjestettiin verkkokyselynä, joka oli avoinna 25.4.-24.5.2022. Asemakaavanmuutoksen kolmas teema koski rakennussuojelun tilanteen päivittämistä Raahen Vanhan kaupungin kortteleissa. Teeman alla tarkastellaan asumiseen liittyviä suunnittelukysymyksiä. Kyselyn tarkoituksena on kuulla vanhan kaupungin alueen kiinteistönomistajia heidän ajatuksistaan ja toiveistaan oman kiinteistönsä osalta. Kyselyyn voivat vastata kaikki, joita vanha kaupunki kiinnostaa.

Infotilaisuuksissa esitellyt lähtöselvitykset

Tonttikartta 1915

Voit tutustua Raahen vanhan kaupungin perinteisiin kortteleihin ja tonttijärjestelyihin. Tätä kuvaavat erinomaisesti Raahen kaupungin mittausyksikön arkistossa olevat tonttikartat. Ne on laatinut vuonna 1915 vt. komissionimaanmittari Juho Haataja. Tonttikarttoihin on merkitty myöhemmin vuoden 1930 asemakaavan mukaan uudet kadunnimet ja korttelinumerointi. Nimistö on toki sen jälkeen muuttunut nykyisin käytössä olevan mukaiseksi.

Valmisteluvaihe (asemakaavaluonnos)

Asemakaavaluonnoksen laatiminen käynnistyi syksyllä 2022.


Luonnosvaihe

Luonnos 1

Vanhan kaupungin kaavoituksessa siirrytään tavanomaisen kaavoitusprosessin luonnosvaiheeseen. Kehittämislautakunta päätti asettaa valmisteluvaiheen asemakaavamuutoksen MRL 62§:n ja MRA 30§:n mukaisesti nähtäville mielipiteiden esittämistä varten 20.3.-21.4.2023 väliseksi ajaksi. Kuulutus nähtävilläolosta julkaistiin Raahelaisessa 17.3.2023. Nähtävillä oli asemakaavamuutoksen rakennemalli. Kaavoitusprosessi (OAS) esiteltiin kehittämislautakunnalle.

Osallisilla oli mahdollisuus jättää luonnoksesta mielipide. Asianosaisilta viranomaisilta, kaupungin hallintokunnilta ja toimijoilta pyydettiin lausunto.

Yleisötilaisuudet

  • La 1.4.2023 klo 12-16, Brain Centerin isossa luentosalissa (Rantakatu 5 D, 1. krs, Raahe) pidettiin kaikille avoin seminaari, johon sisältyi asemakaavaluonnoksen esittely sekä asiantuntijapuheenvuoroja rakennussuojelusta ja korjausrakentamisesta. Kahvitarjoilusta huolehtivat Keskuskoulun oppilaat. Tilassa oli esillä koululaisten piirustusnäyttely. Kutsu ja ohjelma 1.4.2023 seminaariin (pdf)
  • Ti 4.4.2023 klo 10-17, Praati (Kirkkokatu 43, 92100 Raahe). Kaavaratkaisusta oli mahdollista keskustella kaavoittajan kanssa vastaanotolla Praatissa.
Opaskartalla esitettynä Akm 242 kaavanrajaus.

Käsittelyvaihe

vireille tulo
luonnos
ehdotus
hyväksyminen

Lisätietoja
Kaavasuunnittelija
Outi Järvinen