Kasvatus ja koulutus Päiväkodit ja koulut kartalla Raahen kaupungin päiväkodit ja koulut on sijoitettu alla olevaan selkokarttaan. Voit vaihtaa karttapohjaa Karttatasot -painikkeen kautta. Voit tarkastella karttaan sijoitettuja toimipisteitä karttaa suurentamalla. Voit myös hakea toimipisteitä osoitteella paikkahaun kautta. Yksittäisen päiväkodin tai koulun osoitteen saat esille kartalla valitsemalla siitä kertovan kuvakkeen (esimerkiksi keltainen pallo). Paikkakuvakkeessa oleva linkkialue on pieni ja sijaitsee kuvakkeen alaosassa. Suurenna päiväkotien ja koulujen...
Härkätorin leikkipaikka Härkätorinpuisto sijaitsee keskustassa osoitteessa Laivurinkatu 24. Leikkivälineet asennettiin 2018 elävöittämään torin tarjoamia toimintoja myös lapsille. Leikkivälineinä on WallHolla 7, joka on viisivuotiaille ja vanhemmille tarkoitettu kiipeilyväline. Siinä on sivuliukumäki poistumisreittinä. Alustana on valettu turva-alusta. Lisänä on kaksi jousikiikkua pienemmille leikkijöille. Torilla on myös penkkejä istuskeluun sekä kesäkahvila. WallHolla-kiipeilyväline haastaa vähän isommat lapset kiipeilemään. Kuva Tita Haapajoki  
Oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut Oppilaskohtaisilla tulkitsemispalveluilla tarkoitetaan viittomakielellä tai muilla kommunikaatiomenetelmillä oppilaille annettavia tulkitsemispalveluita. Oikeus tulkitsemispalveluun on oppilailla, jotka kuulo-, näkö- tai puhevamman perusteella tarvitsevat palvelua perusopetukseen osallistumiseksi.  Oppilaskohtaisilla avustajapalveluilla tarkoitetaan opetukseen osallistumisen edellyttämiä avustajapalveluita tilanteissa, joissa mahdollinen ryhmäkohtainen koulunkäynninohjaaja ja muut osana koulun perustoimintaa järjestettävät...
Leisure   
Taiteiden yö Raahessa 15.8.2025 Raahe muuttuu jälleen taiteen, kulttuurin ja yhteisöllisyyden näyttämöksi perjantaina 15. elokuuta! Tule mukaan kokemaan unohtumaton ilta täynnä elämyksiä, työpajoja, näyttelyitä, musiikkia ja historiaa. Ohjelmaa on ympäri kaupunkia – jokaiselle jotakin! Tutustu Taiteiden yön tarjontaan tarkemmin tapahtuman kotisivuilla.
Vuoden 2026 avustukset haettavissa sähköisesti Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoiminnan sekä lähidemokratiatoimikunnan avustukset vuonna 2026 haettavissa verkon kautta sähköisesti. Avustuksia tulee hakea sähköisesti. Lisätietoa sähköisestä hausta löydät raahe.fin Hae avustuksia -sivulta. Mikäli hakijan ei ole mahdollista käyttää sähköistä hakua tulee paperilomakkeelle tehty hakemus toimittaa tiistaina 31.3. klo 15.00 mennessä kaupungin kirjaamoon os. Rantakatu 50, 92100 Raahe. Hakemusten lähettämistä sähköpostitse tulee välttää. Myöhästyneitä...
Niittykadunpuisto Niittykadunpuisto on Miljoonaperällä osoitteessa Niittykatu 22. Puisto on lahjoituksena saadulla välineillä peruskorjattu 2020 mielenkiintoiseksi leikki- ja liikuntapaikaksi. Kiikkumisen, kieppumisen, tasapainoilun ja kiipeilyn lisäksi puisto tarjoaa ohikulkijoillekin mahdollisuuden ulkokuntoiluvälineiden käyttöön. Peliareena tarjoaa turvallisesti rajatun alueen pallopeleille. Leikkivälineet:MonitoimikiipeilykeskusKeinutLinnunpesäkeinuKaruselliTasapainoilurataUlkokuntoiluvälineitäPeliareenaJousieläinHyljepatsasPenkkejä  Niittykadunpuistossa voi...
Wanhan Raahen joulukalenteri 2025 Wanhan Raahen joulukalenteri on lumoava, koko kaupunginosan kokoinen elämys idyllisessä Wanhassa Raahessa! Jouluiseen verhoiluun somistetut ikkunat täydentävät vanhan kaupungin taianomaista tunnelmaa ja antavat malttamattomille joulunodottajille tilaisuuden laskea päiviä lähestyvään jouluun. Joulukalenteri-ikkunat avautuvat yleisölle yksi kerrallaan 1. joulukuuta alkaen aina jouluaattoon saakka ja ovat ihasteltavissa loppiaiseen asti. Ikkunat avautuvat joka aamu klo 8.00. Tunnelmoi paikan päällä historiallisessa puukaupunginosassa tai seuraa...
Work and vitality     
… Pyhtilään rakennettu puisto osoitteessa Peltokummunkatu 20. Sinne on rakennettu Raahen suurin yksittäinen …
Varvinpuisto Varvinpuisto on aurinkoisella paikalla meren äärellä osoitteessa Purjehtijankatu 14-16. Puisto on rakennettu 2015, ja se on lähinnä perheen pienimmille tarkoitettu leikkipuisto. Puiston laidalla on myös ulkokuntoilulaitteita, ja Varvin luontopolku menee puiston vierellä. Leikkivälineet:MonitoimikiipeilykeskusLinnunpesäkeinuDuokeinu lautaistuiminPieni liukumäki taaperoilleJousikeinulautaJousieläin  Varvinpuisto on kauniilla paikalla meren rannalla.  
Hankkeet Raahen opetustoimessa tehdään aktiivista kehittämistyötä, jota tukevat erilaiset Opetushallituksen ja Opetus- ja kulttuuriministeriön hankerahoitukset. Hankkeiden avulla pystytään tarttumaan ajankohtaisiin tarpeisiin sekä kehittämään arkea ja toimintamalleja entisestään. Raahen opetustoimen kehittämishankkeet ovat linjassa opetustoimen strategiaan ja näin ollen myös hankkeiden kantavia teemoja ovat mm. yhteisöllinen oppilashuolto, tunne- ja vuorovaikutustaidot, positiivinen pedagogiikka ja kouluun kiinnittymisen tukeminen. Tavoitteena on vapauttaa aikaa kiireettömälle...
Lasten parlamentti Raahen kaupungissa toimii lasten parlamentti -toiminta, jonka tavoitteena on opettaa lapsille päätöksenteon rakennetta ja lainalaisuuksia, mutta myös kuulla heitä ja antaa mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Toiminta toteutuu yhteistyössä Opetuspalveluiden, hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisen johtoryhmän ja Nuorisopalveluiden kesken. Lasten parlamentin puheenjohtajana toimii kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Poukkula. Lasten parlamentissa on edustus kaikista Raahen alakouluista. Edustajat on nimetty omien koulujen oppilaskunnista....
Kehittämistyö Raahen opetustoimen toiminta perustuu kannustamiseen, hyväksyvään kohtaamiseen sekä oppimisen iloon. Opetustoimen kehittämisen kantavina teemoina ovat mm. tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä positiivinen pedagogiikka. Tavoitteena on vapauttaa aikaa kiireettömälle yhdessä tekemiselle, yhteisöllisyydelle sekä yhteiselle ajattelulle. Pedagogisessa kehittämisessä korostuu Elävän OPS:n jatkuva päivittäminen. Tärkeinä teemoina ovat oppilaiden monipuoliset tiedot ja arjen taidot. Kehitämme tiedon hankkimisen taitoja, sopeutumista ympäröivään yhteiskuntaan sekä uuden...
Meille töihin Miksi töihin Raahen kaupungin varhaiskasvatukseen? Käy kurkkaamassa rekrytointiesitteemme ja lue lisää. Varhaiskasvatuksen rekrytointiesite (ei-saavutettava-pdf)
Honganpalonpuisto Honganpalonpuisto sijaitsee osoitteessa Kiilinpolku 19, eli ihan Honganpalon koulun takapihan tuntumassa pyörätien varrella. Se on uusittu vuonna 2023 liikunnalliseksi leikkipuistoksi. Vieressä on koulun urheilukenttä ja leikkivälineitä. Kulku puistoon sujuu helpoimmin Kiilinpolun pyörätien kautta. Autolla saapuessa parkkeeraus on koulun parkkipaikoilla. Puisto on suunniteltu lähinnä alakouluikäisille lapsille toiminnalliseksi puuhapuistoksi. Siellä on myös kolme ulkokuntoiluvälinettä. Kivituhkapintaiset käytävät helpottavat kulkua ja picnicpöytäryhmä tarjoaa...
Communications Communications Manager Leena Törmälä tel. +358 40 830 3079 … Communications …
Hinnasto Rakennetun ympäristön lautakunta on hyväksynyt Raahen jätetaksan 28.6.2023 § 114. Jätetaksan päivitys on hyväksytty 10.12.2025 § 186. Päivitetty jätetaksa tulee voimaan 2.1.2026. Huom! Jäteasemalla maksuvälineenä käy vain pankkikortti. Emme käsittele käteistä rahaa. Mikäli joudumme laskuttamaan asiakasta, perimme 6,68 € pienlaskutuslisän.
Palonkylänpuisto Palonkylänpuisto on osoitteessa Kertunkankaantie 9. Se on uusittu moderniksi puistoksi v. 2022.  Puisto on isojen mäntyjen suojassa, eli helteelläkin siellä on mukavaa leikkiä. Se on suunniteltu mukavaksi lähileikkipaikaksi, jossa kuitenkin on hauskoja ja erikoisia leikkivälineitä. Puisto on suunniteltu ikäryhmille 1-12 vuotiaat. Autoilla saapuville suositellaan parkkeerausta Sulontieltä tulevan polun vierelle. Toimintoina on kiipeily, keinuminen, tasapainoilu ja kieppuminen. Tavallisten keinujen lisäksi siellä on linnunpesäkeinu, joka kiinnittyy yhdestä...
Municipal early childhood education The Town of Raahe offers early childhood education services in day care centres, group family day care and family day care. Day care centres  There are currently eight municipal day care centres in the Raahe area. The day care centres are normally open from 6.30 am to 4.30 pm. For children in need of 24-hour care, it is organised at the Lybeckerinpuisto day care centre in Raahe and the Vihanti day care centre in Vihanti. The day care centres of Kummatti and Satulehto organise care with extended opening hours on weekdays....
Kouluterveydenhuolto Oppilaiden ja opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaa Raahen Seudun hyvinvointikuntayhtymä. Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on osa opiskelijahuoltoa, jolla tarkoitetaan opiskelijan fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Koululaisen hyvinvointia ja terveyttä seurataan yksilöllisten terveystarkastusten ja -suunnitelman avulla. Kouluterveydenhoitaja tapaa lapsen ja huoltajan ennen koulun aloittamista lapsen 6-vuotistarkastuksessa. Peruskoululaiselle tehdään vuosittain...
Ruottalonpuisto Ruottalonpuisto on luonnonkauniilla maisemapaikalla osoitteessa Rantakoto 8. Se on rakennettu v. 2022 ja suunniteltu merellisellä luonnonkukkateemalla ympäristönsä mukaan. Leikkipuiston ympärillä on istutettu luonnonkukkaniitty ja kauniit näkymät meren ulapalle. Autolla pääsee puiston viereen. Puisto on suunniteltu +1 vuotiaista alkaen tarjoamaan eri kehitysvaiheisiin monipuolista liikkumista ja leikkimisen iloa. Isommille lapsille haastetta tarjoaa neljän tornin monipuolinen kiipeilyväline liukumäellä ja palomiehen tangolla varustettuna. Puistoon on tehty...
Sijoita sijaintiin – Menestystekijöitä Raahesta Vihreää teollisuutta, puhdasta energiaa, monipuolista ja innovatiivista yhteistyötä elinkeinoelämän ja osaamisen kehittämisessä – Raahessa valetaan kasvua tulevaisuuteen monella eri sektorilla. Lue lisää menestyksen osatekijöistä ja sijoita sijaintiin!
Tarve varhaiskasvatuspaikalle tulevana syksynä? – Lähetä hakemuksesi nyt Varhaiskasvatuksessa suunnitellaan tulevaa syksyä ja ryhmiä. Jos tarvitsette varhaiskasvatuspaikkaa syksyllä, haettehan sitä jo nyt. Tarvittaessa olkaa yhteydessä palveluohjaukseen tai päiväkodin johtajaan.  Hakemukset tehdään sähköisessä asioinnissa eDaisyssä.  Lisätietoja Usein kysytyt kysymykset Palveluohjaaja Sanna Ilmakangas p. 040 130 8213 Päiväkotien yhteystiedot
Raahelaisten tarinoita Kaupungissa tai maaseudulla, vapaa-ajan riennoissa tai työn äärellä – rakkaasta kotikaupungista riittää monenlaista hyvää kerrottavaa! Tällä sivulla tavalliset kuntalaiset pääsevät ääneen kertomaan arjestaan ja elämästään täydellisessä pikkukaupungissa Perämeren rannalla. Jos haluat oman kirjoituksesi tänne, ole yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen markkinointi [at] raahe.fi. Markkinointi varaa oikeuden tekstien editoimiseen.